maanantai 7. maaliskuuta 2016

202 - Epilogi

Peli päättyy, mutta oikea maailma odottaa. Minuakin se odottaa, sillä enää ei ole paljon kerrottavaa. Järjenvastainen ja suuressa mittakaavassa merkityksetön murharetki on ohi, eikä se kantaudu kaikkien kuuleviin korviin, jos sen osanottajia ei päästetä takaisin sivistyksettömyyteen.

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

Sen oikean Jabberwock Islandin laiturilla virallisiin virkapukuihin sonnustautuneet Future Foundationin jäsenet ovat aikeissa astua laivaan, joka vie heidät takaisin paikkaamaan rikkoutunutta maailmaa. Togami ei sooloile vaan kysäisee Makotolta, pärjäävätkö äärimmäiset epätoivot saarella. Makoto ei usko kaiken menevän pieleen, sillä he päättivät jäädä tänne omasta tahdostaan. Kyoko otaksuu heidän jääneen tänne hoivaamaan kymmentä murharetken koomapotilasta, mikä kertoo jo aika paljon siitä, etteivät äärimmäiset epätoivot enää ole samanlaisia kammotuksia kuin ennen.

[​IMG]
Ette vie saaren ainoaa laivaa!

[​IMG]
Ovat tappaneet tähän mennessä toisensa ja viimeinen itsensä.

[​IMG]
Äärimmäiset epätoivot voivat aivan hyvin huijata.

[​IMG]
Vaan pahempia.

[​IMG]
Togami ei itke edes kuoriessaan sipulia.

[​IMG]
”V has come to.”

Vaikka koomailijat eivät herää välttämättä koskaan, Makoto uskoo murharetkeläisten pitävän jo kiinni päätöksestään ja tulevaisuudestaan, sillä toivon ja epätoivon he ovat hyväksyneet. Onhan se osa heitä. Togami hiukan tuhahtaa Makoton lapsellisille höpinöille – kypsän Kyokonkaan mielestä Makotoa ei olisi pitänyt päästää tänne yksin – mutta kunnioittaa hän toveriaan silti. Kyokoa huolettaa, miten Future Foundationin johtoportaassa suhtaudutaan eläviin äärimmäisiin epätoivoihin, jos salaisuus leviää. Makoto ajatteli keksiä jonkinlaisen selityksen laivamatkalla.

[​IMG]
Ihmeitä ei ole paitsi Kyokon puku.

[​IMG]
Tulevaisuudessa täällä on saari kaikille viidelle.

[​IMG]
Suoranainen ihme, että selviytyivät murharetkeltä.

[​IMG]
Näkisitpä pelin lopun skriptin eikun.

[​IMG]
Kuukausien edestä paperisotaa.

Tragedia ei ole vielä ohi, joten Future Foundationin on lopetettava se. Heidän matkansa saattaa olla vasta alussa. Lopussa odottaa tulevaisuus ja Togamia tyttöystävä. Haikeasta lopputunnelmasta huolimatta repesin pahasti viittaukselle, sillä näillä näkymin Tokoa ja hänen pahempaa puoliskoaan tullaan näkemään hyvin, hyvin pian. Maltan tuskin odottaa.

[​IMG]
Siinä on kieltämättä työsarkaa muutamaksi viikoksi.

[​IMG]
Laivareissun jälkeen Togami häipyy omille teilleen.

[​IMG]
Kyeehahaha!

[​IMG]
KYEEHAHAHA!

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

Hajime seurailee laiturilta etääntyvää laivaa. Hänen tulevaisuutensa ei vielä siinnä taivaanrannan ja päättymättömän valtameren tuolla puolen, mutta vielä joskus hän lähtee Jabberwock Islandilta Nagiton, Kazuichin, Gundhamin, neljän tuhon devan, Mikanin, Ibukin, Nekomarun, Minimarun, Fuyuhikon, Mahirun, Pekon, läppäriin tallennetun Chiakin, Teruterun, Sonian, Akanen, Hiyokon ja jonkun huijarin kanssa.

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG] 


*ALKAA DANGANRONPA ANOTHER EPISODE: ULTRA DESPAIR GIRLSISSA*

*PÄÄTTYY DANGANRONPA 3: THE END OF HOPE’S PEAK ACADEMYSSA*

2 kommenttia:

  1. Hei, milloin tulee lisää? Hyvä blogi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kun kysyit! Ja hyvä tietää, että blogilla on täälläkin jotain kysyntää! Blogihan on jatkunut Pelit-lehden foorumin puolella jo jonkin aikaa ja olen laiskistunut päivitysten copypastetuksessa tänne. Tästä eteenpäin pyrin siis pysymään täälläkin tahdissa ja teenpä hetimmiten (tai enintään muutaman päivän sisällä) korjausliikkeen, jotta blogi päivittyy ajan tasalle!

      Poista