203 - Kohti Island Modea

Kun Makoto, Kyoko ja Togami ovat seilanneet ulapalle horisontin tuolle puolen ja äärimmäiset epätoivon rippeet ovat jääneet Jabberwock Islandille hoivaamaan aivokuolleita ystäviään ja pelaamaan korttia suuren juonen jäädessä tauolle, minut heitetään takaisin alkuvalikkoon key item -lahjoja ja jo toista mestarillista juonikokemusta rikkaampana.


Olisi pitänyt luottaa vanhaan Nokiaan.


Hyvää pääsiäistä! Ai niin se meni jo.

Tästä alkaa Goodbye Despairin se kaikki muu, sillä vaikka se ehdottomasti tärkein ja hienoin vaihe eli pääjuoni onkin nyt nähty, ekstratauhka on yhä näkemättä… ja nyt sitä on jopa Trigger Happy Havociakin enemmän. Varsinaiseen ekstravalikkoon avautui taidegalleria monovaluutalla ostettavine kuvineen ja ehdin jo pettyä sen ykkösosaa suppeampaan tarjontaan. Kaikista hahmoista on kyllä kuvan (poikkeustapauksissa kahden) verran konseptitaidetta, mutta tyylikkäät hahmopotretit jäivät puuttumaan eikä esimerkiksi ryhmäkuvia ollut lainkaan. Sen sijaan galleriassa on rutkasti turhaa täytettä. Jabberwock Islandin suoraan pelistä lainatut maisemakuvat nyt vielä menevät, mutta en nyt ihan tarvinnut yhtätoista satunnaista söpömöykkyä, jotka pyörivät Usami/Monomi-minipelin valikoissa. Tosin tuolloin tajusin pupun vetävän juuri noiden polygoniversioita lättyyn rivivihollisina. Niinpä tietenkin. Listan viimeiset The Wizard of Monomi -kuvat sentään naurattivat. Onneksi on olemassa Internet, jonka Danganronpa Wikistä voin nyt suhteellisen spoileroitumatta etsiä tarvittavat kuvat, jos niille tulee blogissa tarvetta. Viimeistään hahmokatsauksessa sitten.

The Wizard of Monomista tulikin sivuhuomiona mieleen, että tajusin vasta näihin aikoihin, että 2,5D-elokuvassa kaikki kuolemat olivat merkityksellisiä. Kun sotilashelikopteri tempaisi Monokuman pyörteessä Oziin, karhu hirtätti ensin Monomi-variksenpelättimen eli Ibukin ja Monomi-leijona eli Hiyoko naulittiin puuhun eli Titty Typhoonin pylvääseen. Nämä murhat olivat toki selviä yhtymäkohtia toisessa oikeudenkäynnissä, joilla pyrittiin peittämään päinvastainen murhajärjestys. …Mutta kolmas murha oli silloin hämäystä. Monomi-tinamies hajotettiin kappaleiksi eikä edes raketilla Andromedan tuolle puolen laukaistu Mikan peilannut tätä tapaturmaa. Lukua myöhemmin tinamies Nekomaru hajotettiin kappaleiksi huvitalossa.

Kaikki kuvat – sekä galleriasta että pelitapahtumista – ja videot toki ostin ja avasin eikä tehnyt edes tiukkaa. Osto-operaation jälkeen plakkarissani on parhaillaan 187 kolikkoa, jotka voin huoletta törsätä lahjoihin. Tässä kakkososassa rahaa onkin suorastaan tulvinut, kun digilemmikeistäkin saa itsessään kerralla satoja äyrejä. Kenties minun ei tarvitsekaan grindata jotain oikeudenkäyntiä paitsi tietenkin siinä vaiheessa, kun pitää trophya varten tuhota debattiminipelissä 500 häiriötä. Luultavasti tässä urakassa olen reippaasti voiton puolella.

Mutta on tässä pari muutakin urakkaa. Magical Miracle Girl ☆ Usami -minipelissä on jäljellä yhä kaksi kenttää. Huomasin toisen niistä avautuneen jo kuutosluvun aikoihin, mutta en viitsinyt hoitaa sitä silloin pois alta, kun luhistuva virtuaalitodellisuus kiinnosti enemmän. Pupuhan oli muutenkin noihin aikoihin kuollut muutamine kopioineen, joten se ei olisi käynyt järkeen edes tarinallisesti. Mutta koska nyt on vaihtoehtotarinoiden aika, se on hoidettava pikapuoliin pois alta jo ihan pelkästään täydellisen dokumentoinnin vuoksi.

Puhuin vaihtoehtotarinoista enkä vaihtoehtotarinasta, sillä pelin läpäisyn jälkeen niitä avautui kaksi lisää. Danganronpa Trigger Happy Havoc IF: The Button of Hope and the Tragic Warriors of Despair on vaihtoehtotarina, jossa palataan ykkösen tapahtumiin. Se keskittyy Makotoon ja ennen kaikkea erääseen Mukuro Ikusabaan ja on niin vahvasti visual novel, että se lakkaa olemasta visual novel ja on kaikessa staattisuudessaan oikeastaan e-kirja. Eli tekstiä, sivukaupalla tekstiä. On siinä taustalla yleensä jokin kuva Hope’s Peak Academysta ja musiikkiakin mukana, mutta formaatti on puhdasta proosaa. Siksi siitä ei kannata kirjoittaakaan blogia kirjoittamalla tarinan tapahtumista omin sanoin.


Lukeminen on hauskaa!

Ehei… sen sijaan minä suomennan sen, lähes valmistunut kääntäjä kun olen. Oikeasti minun pitäisi kääntää se suoraan japanista (niin millä taidoilla?) eikä englannista ja kaiketi kyseessä on luvanvarainen toimenpide, mutta lasken tämän pikemminkin voittoa tavoittelemattomaksi fanikääntämiseksi hiukan samaan tapaan kuin Danganronpa Zero on jollain nettisivulla käännetty englanniksi, sillä sitä ei taida olla painetussa muodossa muuten kuin nipponiksi. Epätoivosiskoksiin ja Tragediaan keskittyvä Danganronpa Zero -romaani ei liity tähän kakkosen blogaukseen juuri mitenkään, joten jätän sen kauemmaksi tulevaisuuteen käsiteltäväksi jossain muodossa. Tai sitten vain suomennan sen.

Mutta myös DTHHIF: TBOHATTWOD on jonkin matkan päässä tulevaisuudesta, sillä hoidan sen suurimman urakan pois alta hetimmiten seuraavilla kerroilla. Olen pelolla odottanut Island Modea, jossa loputkin ystävyydet saavat päätöksensä hurjan louhintasiivousgrindauksen siivittämänä. Ei minun tarvinnut edes ottaa selvää, mitä Island Modessa oikeastaan tehdään, sillä arvasin sen sisällön.


Näin paljon Spike Chunsoft luottaa pääpeliinsä.

Minusta jotenkin tuntuu, että alun perin PSP-julkaisun saanut Trigger Happy Havoc päivitettiin Vitalle samoihin aikoihin kuin Goodbye Despair, sillä Usamihan esiintyi ensimmäistä kertaa ykkösen School Modessa viimeisenä Monokuman varmuuskopiona ja Trigger Happy Heart -minipelissä nähty Consent eli toisen oppilaan tahtoon myöntyminen pääsi jatko-osassa oikeudenkäyntien vakioelementiksi.

Mitäpä sitä enempää kiertelemäänkään: Island Mode on käytännössä täysin sama juttu kuin School Mode. Siinä rakennetaan päiväaikarajan puitteissa satunnaista tauhkaa ja ylläpidetään ystävyyksiä, jotka jäivät pääjuonessa joko kesken tai aloittamatta. Jos kaiken mielii nähdä ja kokea ja trophyt grindata, Island Mode tulee läpäistä useampaan kertaan ja se lienee tasan yhtä kehittävää jyystöä kuin School Mode.

Island Mode on siis täysin välttämätöntä käsitellä, mutta en tee sitä aivan yhtä puolikärsivällisen ja loppupuolella kolmeneljäsosaturhautuneen yksityiskohtaisesti kuin School Modessa silloin joskus. Pääpaino on yhä ihmisissä ja ihmissuhteissa. Jos historia yhtään toistaa itseään pelimekaanisesti, grindaan rakentelun lomassa ensin oppilastodistukset täyteen ja vasta sitten siirryn availemaan hahmojen henkilökohtaisia lopetuksia.

Mutta aivan ensimmäisenä pari alkuvalmistelua. Ensinnäkin minulta puuttuu tasan yksi pehmokuma. Niitähän on viisi per luku eli kolmekymmentä ja ainoa oli kateissa viidennen luvun aikoihin. Silloin en sortunut etsimään ratkaisua netistä ja olin kovin harmissani sokeudestani, mutta nyt portit ovat avautuneet ja tunsin itseni tyhmäksi, kun viimeinen karvaturri luurasi virkaveljiensä seassa hervottomassa läjässä femmasaaren pehmolelutehtaan syövereissä. Tarkemmin sanottuna tasan siinä läjässä, johon liukuhihnarumban lopussa otukset surutta lingotaan. Olin kyllä tutkinut kyseistä koria ja miltei arvannutkin pehmokuman piileskelevän kuitenkin siellä (missäpä muuallakaan?), mutta olin aina sohinut kursorin suunnilleen kasan keskelle. Oikea pehmokuma ei edes ollut mitenkään millintarkan pikselikoluamisen takana, sillä se perhana törrötti pinon päällä oikealla laidalla. Sillä ei ollut vinkkinä virtuaalilaseja ja se näytti aivan yhtä Monokumalta kuin, no, Monokuma, mutta siinä missä muilta leluilta sojotti lähinnä sääriä, käsivarsia tai kuupan epämääräinen sirppi, oikeasta otsosta näkyi jotakuinkin puolet. Kun palasin viidennen luvun alkuun tutkimaan silloin uutta saarta, nettosin tehdaslöydöstä ylimääräisen tason Hajimelle, kymmenen monokolikkoa, hopeatrophyn monosirkuksen perustamisesta ja ikuisen onnen siitä hyvästä, että nyt Hajimen mökissä kököttää kolmekymmentä Monokumaa, joilla en tee mitään eikä tee Hajimekaan, koska ne ovat vain digitaalisia ilmestyksiä.


Et huijaa ketään paitsi minua koko pelin ajan.

Toisekseen lahjoja on saatava oppilaiden nuoleskeluun, sillä jemmassa on parhaillaan onneton liuta krääsää, jota olen harvakseltaan kartuttanut pääjuonessa ja siitäkin satsista valtaosa on hassattu silloisiin ihmissuhteisiin ja mineraalivedet digilemmikin alati ahnaisiin kitusiin. Eikä avainesineillä tee mitään. …Tai tekee eräillä niistä, mutta ei Island Modessa. Otin nimittäin selvää, että pääjuoneen on ujutettu peräti kuusi ekstrakohtausta, jos plakkarissa sattuu olemaan oikeassa luvussa oikeanlainen esine. En aio rönsyillä tällä kertaa puuttuviin kohtauksiin, mutta ne kyllä käydään läpi lähitulevaisuudessa. Kuten noin kaikki muu.

Mutta ne lahjat. En enää lähde käsittelemään yksikätisen palmurosvon perusperiaatteita, mutta sen vipua tulee vääntää monta kertaa satunnaislahjan toivossa. Tätä ennen luotan Rocketpunchin puodin tarjontaan, kun siellä on kourallinen takuuvarmoja lahjoja. Saisi ne varmasti ennen pitkää arpatuurilla palmustakin, mutta sama kai se on kerätä ne muutamat viimeiset lahjat luettelosta pois alta.


Vain Gamefaqsin keskustelufoorumi puuttuu.


Mustavalkotelevisioista tulikin sanomista.


Jos nuo asettelee tuhmasti, lienee parasta toivoa jotain muuta.

Ilkeämpi juttu tässä on vain se, että listan kuusi viimeistä lahjaa maksaa 50 kolikkoa kipale. Se on jo jonkin verran. Samalla se on pikkuvinkki niistä pääpelin puuttuvista kohtauksista, sillä juuri nuo lahjat niihin vaaditaan. Jollain logiikalla. Olin jo saanut palmusta tuurilla kaksi. Vihoviimeisen kohdalla nöyrryin palaamaan pääpeliin ja läpäisin nostalgiamielessä ihan ensimmäisen oikeudenkäynnin nähdäkseni lähes koko köörin vielä kerran (toki näen se uudestaan Island Modessa, mutta whatever) ja ansaitakseni noin sata kolikkoa. Vaikka sen läpäisystä olikin aikaa, hämmästyin silti, kuinka yksinkertaisia minipelit olivat noin alussa. Olisin voinut skippailla keskustelut, mutta kuuntelin lätinät läpi ja rivakalla tahdilla oikeudenkäyntiin kului noin puolitoista tuntia. Tämä siis antanee jonkinlaisen kuvan, kuinka pitkiä nämä sessiot todellisuudessa ovat. Eipä konkreettista ajankulua aina blogitahdillakaan sisäistä, kun pitää kuvia napsia siinä sivussa. Tapauskohtaista heittoa lienee kuitenkin jonkin verran ja varsinkin viimeiseen koitokseen voinee heittää ylimääräisen tunnin sekaan.


Imijä syntyy joka minuutti.

Olisi nuo lahjat voinut kaiketi tuurillakin ansaita, mutta Rocketpunchiin on sidoksissa trophy nimeltä A Fool and His Money…, joka oli hauskempi saada tätä kautta töykeään ylihintaan. Toisen pystin nettosin välittömästi tämän jälkeen viidestäkymmenestä uniikista lahjasta.


Mahiru arvostaisi.


”Athan sahaa minua tuolla moottorisahalla?” ”An An Aan!”


Ch-ch-ch-ch-ch-ch-ch-ch Cherry BOMB.


Olen aikuinen. En ymmärrä.

On pelissä vielä yksi lahjakohtainen pysti, jonka saa keräämällä kaikki lahjat – ja se on totisesti yksitoikkoista puuhaa – mutta nyt hassaan 70+ kolikkoa uusiin ja vanhoihin uhrilahjoihin, jotka tulevat hyvään käyttöön Island Modessa. Pakkohan ne uudet lahjat on siis käydä läpi! Kadun tätä jo nyt.


Tämähän taitaa olla kierrätystä ykkösestä!


Hannun ja Kertun logo on suttuinen kolmio.


Nuo ovat minun luonnollisia kyyneleitä vääntäessäni vipua.


Muistuttaa tuplamoottorista ilmatyynyalusta.


The Binding of Monokuma.


Jaa Teruteruko?


El Psy Kongroo.


Nyt tämä muistuttaa jo ihan liikaa The Witcher 3:n roinagalleriaa, jota kiikutan yhä kaikkialle.


Yhä painajaisia ala-asteen luokkasormuksista.


Diamond Is Unbreakable.


Jo toinen kerta pelisarjassa, kun tähän viitataan.


Manmanmonpa.

 

Ei kaiketi pitäisi nauraa, kun etsii miehen Wikipediasta ja huomaa hänen kuolleen lento-onnettomuudessa.


Tämä lähtee niin Mahirulle.


Investoisin kylläkin Funstationiin.


Jumala taipuilee kuin pylväsmies.


Se on vain hermokaasua.


Vuoden turhake 2016.


Pullon särkeminen on juksausta.


Soitetaan mitä ei haluta.


Kuolleet silmät tuijottavat syvälle sieluun.


Muualla Kuussa sovelletaan vain 4/4-tahtilajia.


Kuin pornoleffa ilman seksiä.


En edes kyseenalaista 10th Act Versen merkitystä.


Tällä ei ole mitään tekemistä Trigger Happy Havocin ensimmäisen oikeudenkäynnin kanssa.


Kivikin kävisi ja niitä saa maksutta luonnosta.


Typerämpiä miekkoja näkee vain japsiropeissa.


Koska Danganronpan Kyokon sukunimi ei ole Otojotain, tämä lienee Maison Ikkaku -viittaus.


Kaiken hömppätauhkan jälkeen tämä tuli lievänä yllätyksenä.


MS Paint tulee tiukkana kakkosena.


Teruteru käyttikin varrasta.


Fatal Frame II: Crimson Bear. 

 

Jos muutan muotoani Compact Costumeksi, maailma järkkyy.


Taivaaseen vieminen lienee eufemismi.


Toimii erityisen tehokkaasti baseball-tähtiä vastaan.


Lemurian kansallisaarre.

Island Mode alkaa… seuraavaksi. Siinä todennäköisesti kestää vähemmän kuin School Moden ensimmäisellä kierroksella. No ainakin blogimuodossa. Kyllä Danganronpa Another Episode: Ultra Despair Girlskin alkaa joskus, mutta tämä nyt pitää tehdä näin.