204 - Island Mode, intro, päivät 1-6

Island Mode lienee kertomus Neo World Programista ja viidestätoista mielenterveystoipilaasta ilman Alter Ego Junko -viruksen interferenssiä Jabberwock Islandin ikuiseen idylliin. Näin Danganronpa 2:n olisi pitänyt alkaa ja näin se alkoikin, kunnes eräs karhuvirus tunkeutui mukaan kuvioihin. Äärimmäisten epätoivon rippeiden olisi pitänyt toipua Junko Enoshiman aivopesusta ja maailman rappiosta palatakseen jälleenrakentamaan maailmaa Future Foundationin karkulaisten kanssa, mutta toisin kävi. Vaikka minulla ei sen kummempia ennakkoaavistuksia tästä sinänsä päälleliimatusta keräilyseukkauspelimuodosta olekaan, ihmettelisin, jos tässä lähdettäisiinkin juonen puolesta ihan eri laduille. Kaavan arvannee jo School Modesta eli tarinan intro tulee todennäköisesti tiivistettynä, n+1 päivää keräillään, siivoillaan, rakennellaan, kaveerataan ja rakastutaan ja lopussa tapahtuu jotain, mitä en ihan helposti aavistakaan. Odotan jo innolla mahdollista jatko-osakoukkua, mutta olen iloinen, jos kaikki pääsevätkin tässä vaihtoehtotodellisuudessa hengissä takaisin.

Alku on hyvin tuttu ja taitaa noudatella vuorosanoiltaan hyvin tarkkaan pääjuonen alkua. Pitäisi minun tietenkin muistaa käsis etu- ja takaperin ynnä sivuttain, mutta en taida nyt viitsiä. Hajime havahtuu hiekalta ääneen, joka kuuluu umpihullulle, joka ei sittenkään tainnut olla täysin sekaisin janotessaan meidän kaikkien kuolemaa siinä tarinan toisessa versiossa. Mutta nyt Nagito ei päädy monimutkaiseen feikki-itsemurhaan ja kaikki on hyvin maailmassa, jossa mikään ei ole hyvin.


Kuulen taas.


Odotahan kun näet itsesi viidennessä luvussa!

Pääjuonessa loikattaisiin seuraavaksi Hajimen esittelevään takaumaan Hope’s Peakin porteilla. Takauman loputtua hän päätyisi kulissien takana ennen pitkää remmisiteisiin dissektoitavaksi, kasvattaisi hurjan letin ja muovautuisi Izuru Kamukuraksi, äärimmäiseksi äärimmäisyydeksi, mutta se ei ole nyt tärkeää. Tämä kaikki skipataan Island Modessa, jossa Hajime muistelee päätyneensä tänne saarelle muiden oppilaiden kanssa. Jänisotus ilmestyi kertomaan heille kouluretkestä ja ohjeisti keräämään toivon sirpaleita… ja tässä nyt taas ollaan. Jos pääpeli olisi alkanut näin nopeasti, olisin hukassa. Nyt ketään ei tarvitse edes esitellä, koska sellainen olisi tuhlattua aikaa, jonka voisi aivan hyvin käyttää tärkeämpiin askareisiin. Kuten siihen keräilyyn, joka alkaa kohtsillään.


Jos tämä olisi tasoloikka, tämä olisi Hajimen kohtalo.

Oikeasti Nagito toljottaisi havahtunutta Hajimea pääpelissä ja he lähtisivät ykkössaaren kierrokselle tutustumaan kaikkiin, mutta nyt ajassa on loikattu eteenpäin. Jabberwock Parkissa odottaa tunkeilija. Hajime ja Nagito siirtyvät viimeisinä muiden seuraan saariryppään keskipisteeseen, jossa Usami rähjää pusikoille. Odottamaton vieras ei ole niinkään odottamaton, sillä tämä on nähty ennenkin.


Eikä edes taivas värjääntynyt harmaaksi.


Monopetojen hellässä huomassa.


Kukakohan se voisi olla…?! (se on Monokuma)

Monokuma rehvastelee olevansa akatemian rehtori. Mitään muuta hän ei ehdikään lesottaa, kun pupusisko syrjäyttää digikarhun vallasta tämän virtuaalitodellisuuden tosiasiallisena valvojana. Löylytysoppi menee perille ja Monokuma kömpii takaisin talviunille eikä häntä luultavasti enää nähdä. Paitsi kenties lopussa?


Minä aina kun muistan päivittää blogia.


Pidän enemmän Frostieseista.


Olisi ollut mehevä karhupuujalka tulossa.


Mitä enemmän luen JoJo’s Bizarre Adventurea, sitä enemmän ymmärrän näitä substantiivipötkösuperiskuja.


Toivo unohtui.


Lähimmän palmun taakse vakoilemaan.

Oppilaat ihmettelevät pörrötitaanien taistoa ja epäilevät tilanteen johtavan kauheuksiin vähintäänkin resurssien loppuessa kesken, mutta Usami vakuuttelee, ettemme ole vaarassa. Nagiton enteellisiin murhasanoihin ei uskota, sillä mikäpä täällä toivoa uhkaisi?


Hyvin hoidit homman kotiin pääpelissä.


Se ampuu sateenkaaria ja aiheuttaa syöpää.


Et nyt muuta tätä juonta, sillä tulin tänne keräilemään joutavuuksia.


Hope Restoration Programissa ei tunneta trooppisia tsunameja.


Sisälle, ovi lukkoon ja verhot kiinni.


Miksi sinä olet vaihtoehtotodellisuudessakin tuollainen, miksi?!

Chiaki muistuttaa valvojaoppilaan asemassa muita toivon sirpaleista ja kun Usamilta vaaditaan lisätietoja kouluretkestä, hän antaa tietopaketin tulevien päivien sisällöstä. …(Netflixiä ja) chillausta ja bondausta, rauhaa ja rakkautta, ei kipua eikä liioin tuskaa, siitä koostuu Hope Restoration Programin kaksitoistavaiheinen ohjelma.


Mutta Chiaki ei poistu täältä koskaan, nyyh.


Katsoin jo Moonrakerin.


Huijarin sydän tykyttää silkasta ylensyönnistä.


Lasken keräilyn tuskaksi ja kärsimykseksi.

Hajime tyrmää moisen typeränä pelleilynä, kun puolet porukasta säntää biitsille. Paikan päällä protagonistinkin sydän sulaa. Kenties täällä voisi yhden vuorokauden viettää.


Olet nähnyt täällä hämmentävämpiäkin asioita.


Ibuki on ehta punk-hippi.


Märkäpuku olisi tuon alla konstikkaampi tapaus.


Ai niin, sinäkin olit täällä.


Toivottavasti Nekomarulla ei tuosta enempää nouse.

Tai viisikymmentä. Sillä aivan kuten School Modessa, on tässäkin paratiisissa vietettävä ja aherrettava rapiat puolitoista kuukautta. Murharetki läpäistiin noin parissakymmenessä yössä, mutta nyt viidenkymmenen yön aikana saa kenties nukutuksikin, kun kamalia ajatuksia ei ole riesana. Koska huijari-Togami ei ole niinkään huolissaan pitkäksi venyneestä aikataulusta, Usami valistaa kaikkia päämäärästä eli esineestä, joka tulee kyhätä tietyn aikarajan sisällä. Yhteistyö tuo oppilaat yhteen ja epäilemättä yhdeksän kymmenestä psykiatrista suosittelee päämäärätöntä rakentelua tervehtymiskeinona epätoivosta. Usami ei jakele lusmuilusta rankkua, mutta hyvästä työstä palkitaan Trip Ticketeillä, jotka toimivat ihan samalla tavalla kuin School Modessa, mutta keskityn alussa vain oppilastodistusten täyttöön. Yritän toki rakennella ryönää parhaani mukaan siinä sivussa.


Jäi pieni präntti pläräämättä.


Yllättyneitä ovat:


Tänään tehdään pönttö.


Tässä on rangaistusta kylliksi.

Harjoitukseksi paiskataan…


Flügelhorn Rin?


Ei ollut edes Usami Flower Pin.


Etkö osaa lukea?

…kukkapinssi, joka valmistuu kuin itsestään. Toki minun pitää painella äksää, mutta silti se valmistuu kuin itsestään, kun rakennuspalikat ovat jo taskussa. Rakenteluvalikot toivat painajaisia School Modesta, sillä kaikki mekaniikat ovat säilyneet ennallaan. Konstruktiovalikossa kaikki härpäkkeet on tietenkin nimetty eri tavalla löyhällä paratiisiteemalla, mutta ne toimivat yhä samalla logiikalla kuin ennenkin. On esineitä, jotka koostuvat useammista esineistä, on parannusesineitä, on keräilyä ja siivousta boostaavia esineitä, kaikki on tallella.


Jos Ibukin yhdistää köyteen, luodaan kuollut Ibuki.


En millään haluaisi.










Miten olisi lippu pois täältä?


Rima on asetettu Hope’s Peakin 78. vuosikurssin korkeudelle.


Tommi Mäkinen Rallyssa annettiin elämänohjeeksi apaattinen ”Muista jarruttaa ennen kuin törmäät johonkin.”

Ensimmäinen varsinainen tavoite on…


Flügelhorn Rin??


Se oli kompakysymys.

…sama kukkapinssi. Tuttua tämäkin. Mutta nyt sen osaset tulee kerätä. Puuhavalikko on funktioiltaan täysin samanlainen kuin School Modessa. Nyt sentään sukupuolijakauma on tasainen, vaikkei sillä oikeastaan ole mitään merkitystä. Oppilaan tie vie joko nukkumaan, siivoamaan tai keräilemään roipetta Rocketpunchista, maatilalta, rannalta, Hope’s Peakin raunioilta, Electric Avenuelta, Nezumi Castlesta, varuskunnasta, vuorelta, metsästä tai rannikolta. Mestat uuvuttavat kolmiportaisesti. En viitsisi toistaa itseäni… mutta aivan kuten ennenkin. Tuuppaan kansan heti kättelyssä uurastamaan täysillä niihin kohteisiin, joissa saattaa olla kamaa. Juuri nyt en välitä siivouksesta, mutta jatkossa passitan porukan pällit luudanvarteen. Eli Nagiton, Teruterun ja Mikanin. Kolmikko ei ihan riitä pitämään siivouspalkkia kurissa, joten passitan tarvittaessa jonkun muun avustamaan heitä. Mutta tähän päättyy yksityiskohtainen duuniraportointi, sillä ensinnäkään se ei ole kovinkaan mielenkiintoista luettavaa, toisekseen se ei ole kovinkaan mielenkiintoista kirjoitettavaa ja kolmannekseen olen tehnyt tämän jo ennenkin School Modessa. Yksittäisiä kuvia kunkin päivän kamasaldosta ei siis tule paitsi nyt. Toki jos kaikki menee päin helvettiä, siitä toki kerron, vaikka en tee lähtökohtaisesti virheitä Island Modessa tai elämässä. Sehän nähdään.


Mutkikkaampaa kuin Excel.


Vasta sitten olen tyytyväinen, kun noita tulee kaksinumeroisia lukemia.

Työtä seuraa huvi. Voisin nyhjöttää yksin, mutta se on inhorealismia. Siispä siirryn keskussaarelle, jossa kaikki kaverit kököttävät siistissä rivissä eivätkä ole edes levittäytyneet 360-asteisen 2D-polun (mieleni nyrjähti) joka kolkkaan. Muussa maailmassa käyskentely ei tule kuuloonkaan. Lauma on mukavassa sumpussa Jabberwock Parkin ja parin sillan välimaastossa ja Usamilta voi tiedustella, mitä Trip Ticket -ihmissuhdemittarille kuuluu. Mutta se ei ole juuri nyt ajankohtainen. Ehkä vasta seuraavalla rundilla.


Nyt tuli selväksi, että rakkaudessa ei ole toivoa.


Budjetillakin on rajansa.


Menen heti kirjoittamaan Metacriticiin nollan arvostelun.


Elämä jälleen pähkinänkuoressa.


Ei heru lovea.

Koska Island Mode jakaa peliprogression pääjuonen kanssa, Hajime alkaa olla varsin kehittynyt. Ei uusilla tasoilla tietenkään enää mitään tee ja kyvytkin ovat turhia oikeudenkäyntien ulkopuolella, mutta täyteen pimpattu Hajime tarkoittaa trophya. En silti juokse keskussaaren ympäri sataa kertaa (ainakaan vielä), vaan annan tasojen nousta omalla tahdillaan. Jokainen seurustelusessio kuitenkin antanee ekspaa. Samaan tapaan digieläinkin kasvaa, vaikka sen eteen täytyykin panna tossua toisen eteen. Parhaillaan lemmikki on pupumuodossa. Sen verran otin selvää, että kaksi olomuotoa otukselta yhä puuttuu: Gorimi (toivomittarissa tulee olla 6 toivoa) ja… Monokuma (10 toivoa ja 6–9 epätoivoa). Koska askeleita oppilaalta toiselle ei Island Modessa kovin kummoisesti kerry, palaan ajankohtaiseen asiaan sitten joskus.


Toivottavasti jostain saa Break Influence Limitin ja Break Focus Limitin, jotta pääsen superbossien kimppuun. 

…Mutta nyt varsinaiseen asiaan! Eli ihmissuhteisiin! Pääjuonessa ehdin tutustua kokonaan Gundhamiin, Chiakiin ja Soniaan. Ibuki ehti kuolla ja Fuyuhiko sinnitteli kertomuksen loppuun asti, mutta hänen oma kertomuksensa jäi kesken. Toimintasuunnitelmani on siis sellainen, että ensin Fuyuhiko (jolla on molemmat silmät tallella, myös Nekomaru on ennallaan ihmisenä), sitten Ibuki ja sitten kaikki muut mukavuuskiinnostavuusjärjestyksessä. Lahjonta riittänee joksikin aikaa.


Riittävästi hommaa.


Kazuichin ja Sonian välimatka on enteellinen.

Ellei minulla ole ollut harvinaisen heikko arpatuuri, kaikki vapaa-ajat (paitsi ne viimeiset, useimmiten) tapahtuvat Island Modessa hiukan tylsästi Jabberwock Parkissa. Turha tästä on oikeastaan valittaa, koska sanapari ”hiukan tylsä” pätee oikeastaan koko Island Modeen, koska Danganronpan idea ja vitsi kuitenkin on se pääpeli. Kyllä tämä vielä iloksi tai ainakin rutiiniksi muuttuu. Viime grindailusta onkin ollut aikaa, joten tämä on taas tällainen sukellus altaan syvään päähän.

Yakuzan kanssa juttu jäi viimeksi menetettyihin naisiin eli Pekoon ja pikkusiskoon. En viitsi kertoa hänelle, että Peko on yhä elossa, sillä aikajatkumo menisi umpisolmuun. Skriptihän kun perustuu pääjuoneen ja Fuyuhikon ystävyys alkoi vasta miekkatytsyn kuoltua. Kun ansassa yhä ollaan – tavalla tai toisella – Fuyuhiko tiedustelee, mitä tekisin ensimmäisenä saarelta paettuani. Vaikka Hajime mielellään lepäisi turvassa, ei Jabberwock Island tunnu hänestä puitteiden puolesta vankilalta. Fuyuhiko puolestaan marssisi heti kättelyssä siskonsa haudalle ja pitäisi henkivartijattarelleen – ja Mahirulle – hautajaiset. Hänenhän syytä tyttöjen kuolema oli.


Huussissa ajattelin käydä.


Eikö edes luita?

Fuyuhiko kehuu itsevarmaa Hajimea, jonka itsevarmuus kumpuaa jostain puuttuvasta lähteestä. Sillä on nimikin: Izuru Kamukura. En taida kertoa siitä. Vaikka Hajime kaiken kestääkin, Fuyuhiko ei ennen ajatellut pahemmin seurauksia vaan kostoa, eikä tehtyä voi enää jättää tekemättä. Kun hän toteaa pakenevansa muiden mukana vailla turhia kuolemia, Hajime tajuaa toljottavansa muuttunutta miehenalkua, joka on kokenut kovia. Hän tulee mielellään seuraksi kuolleiden haudoille. Masentavat puheet taukoavat toviksi Fuyuhikon murjaistessa Hajimen olevan äärimmäinen neuvonantaja. Niin, Izuru on kenties sellainenkin.


Tiedän tuon itsekin eikun.


Hajoilu alkaa vasta viikon päästä.


Puukotat vaikkapa itseäsi vatsaan.


Hän onkin Fuyuhikon avatar.


Ja äärimmäiset hiukset.


Näin onnellista Fuyuhikoa ei tainnut pääpelissä näkyäkään.


Fuyuhiko Kuzuryu, viides sivu.


Voisin nukkua jo pois.



Päivä kaksi. Vasta. Edessäni kohoaa melkoinen ylänkö. Duuni on mitä on, joten ei siitä sen enempää. Takaisin siis Fuyuhikon luokse. Jäljellä on viimeinen neuvonantosessio. Saan kutsun Casa de Kuzuryuun enkä kieltäydy tarjouksesta. Fuyuhiko läimäyttää eteeni 60 unssin (ihmisten mittayksiköillä jotakuinkin puolitoista litraa) tonkan nestettä ja lasin, joka ei ole varsinainen shottilasi, sillä vaikka pukupentu rikollisjärjestöön kuuluukin, hänellä on vankat periaatteet eikä alaikäisten tule ryypätä. Tai sitten hänestä ei ole juopoksi, sillä pelkkä lemu riittää kaihtamaan litkut kaukaa. Pullossa on siis hookaksoota. Tokkopa Rocketpunchissa edes omaa Alkoa onkaan, jos supermarketin sisältö on varusteltu opiskelijakäyttöön. Tietenkin voisi saivarrella, että opiskelijakäyttöön nimenomaan varataan Alko, mutta ei nyt mennä siihen.


”The moon is your oyster!”


Ehkä kolmosessa nähdään äärimmäinen juoppo.

Olin Hajimen tapaan ulalla vesitarjoilun merkityksestä enkä osunut ihan heti oikeaan, mutta kyseessä on veljeyskuppi. Enkkutermin googletus toi eteeni futisjuttuja, mutta nyt ei temmelletä nahkakuulan perässä vaan ollaan veljiä eikä silleen urpotyhmästi dudebro-mielessä.


Todellisten veljien tulee juoda toistensa virtsaa.


Vain siskoja. 

Nesteytys on muodollisuus, jolla lupaamme selviytyä täältä hengissä. Fuyuhiko ei ole niinkään omasta hengestään huolissaan, sillä niin noloa kuin sen myöntäminen onkin, Hajime on hänen ensimmäinen ystävänsä karussa yakuzojen maailmassa ja kuoleminen olisi kurjaa. Kulautamme vedet huiviin ja Fuyuhiko särkee lasinsa, sillä särjettyä ei voi enää särkeä. Kuinka sopivaa. Kenties kertoo jotain Fuyuhikosta. Hajime ei aio ihan ruveta Fuyuhikon kätyriksi, mutta veljeys kelpaa. Veljet nappaavat lasinsirun taskuunsa osoituksena …jostain – veljeydestä? – ja aiomme paeta täältä vielä joskus. Ja juuri niin tässä lopulta käykin.


Et arvostele Dark Souls -taitojani.


Ei ollut Pekosta ystäväksi vai?


Löysin sen enkä tiennyt, mikä se on.


Fuyuhikolla on huonoja muistoja, kun tuli ostettua tukusta liikaa laseja.


”Well done, minion! Your ability to walk short distances without dying will be Handsome Jack’s downfall!”


Fuyuhiko Kuzuryu, viimeinen sivu.


Fuyuhiko Kuzuryu, tähtisivu.


Kenelläpä olisi paitsi panty collectoreilla.



Ibukia onkin ollut ikävä. Kolmosluvusta on jo vierähtänyt tovi jos toinenkin ja minä niin petyin, kun umpikahjo kolmannen persoonan härötyttö päätyi Titty Typhooniin narun jatkoksi. Äärimmäisen muusikon kanssa olen kasannut bändiä, juossut saarta ympäri ja noin muutenkin perseillyt ehtymättömän luonnonvoiman lieassa. Nyt Ibuki tenttaa, mikä on tärkeintä bänditoiminnassa. Koska Stratocasterin nakkaaminen hotelli-ikkunasta ei ollut vaihtoehdoissa, tyydyin summamutikassa yhtenäisyyteen ja olin aivan oikeassa. Muiden bändiläisten kanssa tulee ahmia kakkua, joka liittyy kaiketi kaikkeen jotenkin.


Mölkkyä.


Ibukilla ei ole suunnasta tai tekniikasta pienintä vihiäkään.


Bändi hyötyisi Sonian catering-tarjoilusta.

Hajime luopuu heti oppitunnista, kun silmien muljauttelu, kitaroiden särkeminen ja sisälmyksissä rypeminen ei tunnu järin houkuttelevalta. Ei vaikka palkkiona odottaisi Ibukin väsäämä keikkakostyymi, jossa on luultavasti yhtä paljon järkeä kuin nykymuodissa. Hajime ei silti sivuuta rokkimimmin naisellisempia taitoja, sillä likka on nähnyt kolttuunsa vaivaa, hiuksista ja ukkosenjohdatinlävistyksistä nyt puhumattakaan.


En ala, jos alan vaahdota.


Kerrassaan sikamaista käytöstä.


Mustaa nahkaa ja paljon tarpeettomia vetoketjuja.


Tehty Bangladeshissa.


Ibuki Mioda, neljäs sivu.

Tänään moshataan. Moshataan kuin Pekka Pouta mosh pitissä Cock and Ball Torturen tahtiin. Ibuki ei osaa tuota moshaus-sanaa (tai headbangia, miten sen nyt ottaa) vaan heiluttaa päätään kuin protoni LHC:ssa. Hajime leikkii mukana, koska se on hänen osansa tämän päivänsäteen räväkässä seurassa. Eihän tässä mitään järkeä ollut, mutta toimi heviterapia stressilievityksenä. Huomenna paikat ovat jumissa.


Tuossa putoaa heti laskuista.


En ole yhtään yllättynyt, että tämäkin bändi on näköjään yhä pystyssä.


Ei kannata ajatella turhan vaikeita.


Onpas kornia.

Ibuki tuntee suurta yhtenäisyyttä kanssani ja Hajime kysäisee hetken mielijohteesta, miksi Ibuki jätti suositun bändinsä. Hän sivuuttaa merkityksettömän aiheen ja kertoo lisää yhtenäisyydestä, mikä antaa ymmärtää sellaisen puuttuneen kyseisessä bändissä, joten ei siitä sen enempää. Nyt Ibukia kalvaa yksinäisyys, mutta hänellä on Hajime. Kaikilla on Jabberwock Islandilla Hajime, ja näin se haaremi lopulta kasvaa, kunnes tulee sanomista. Sitä ennen moshataan, kunnes taju lähtee.


Kerran minuutissa nuotilleen.


He soittivat liian hyvin.


”Do stuff” on melkoinen kiertoilmaus.


Mieluummin Monokumaa.


Ibuki Mioda, viides sivu.

Ibukin ihmissuhde-LP:n viimeisessä kappaleessa leikki jätetään sikseen, sillä Ibuki uskoo Hajimen jo muistavan jotain itsestään. Hajime yllättyy, kun härötytön kanssa vietetty aika ei ollutkaan pelkkää häröilyä, koska Ibuki yritti auttaa häntä muistamaan.


Musiikin muusa olisi hienompi.

Nyt sillä ei joka tapauksessa olekaan enää niin väliä, sillä Hajime on Hajime eikä muuksi (Izuruksi) muutu. Ibuki puhuukin harvinaisen syvällisiä ja tajuaa sen itsekin. Parasta lopettaa ja jatkaa häröilyä. Ibukikin muisti antaa kaikessa kaikkensa ja etenkin jonkun seurassa. Ikuisena unelmana olisi soittaa luotettavassa kimpassa. Hajimena opettelisin nokkahuilun ikiaikaisen taidon ja grindaisin hitaasti itseni Ibukin artistiselle tasolle, mutta se jää nähtäväksi. Ainakin Ibuki uskoutui Hajimelle eikä edes trollannut. Paitsi ihan vähän.


Etpä osaa edes aavistaa, kuka oikeasti olen.


Suuri filosofi ulos Ibukista.


Ibuki ei sano yli kolmen tavun mittaisia sanoja.


Ibuki taitaa sittenkin olla metailun muusa.


Jonkun kuuron kanssa.


Näitä päiviä on yhä jäljellä yli neljäkymmentä, yhyy.

Sitten lähdemme trollaten kerjäämään verta nenästä Akanelta ja Nekomarulta, ja loppu on historiaa.


Lopulta päädymme pelaamaan porukalla pokeria.


Ibuki Mioda, viimeinen sivu.


Ibuki Mioda, tähtisivu.


Knoppitietona Harajuku tunnetaan nuorisokulttuurista ja -muodista.



Onnettomista alkutasoista huolimatta kukkapinssiin tarvittavat esineet sain kasaan ajoissa eikä tehnyt edes kovin tiukkaa. Usami on selvästi Monokumaa tylsempi, sillä hyväntahtoinen pupu ei löydä kyhäelmistä minkäänlaista nipotettavaa.


Olisin voinut panna porukan nukkumaan ja silti sama kommentti.


Myös ++ ja +++ tulevat tutuiksi.

Seuraava toimenkuva on kukkapin-


Ultimate Gin?


Voiko näitä vaihtaa monovaluuttaan ja millä kurssilla?



Taitaa olla ensimmäinen kerta, kun jotain tulee luoda peräti kaksi kappaletta. Tämähän menee jännittäväksi!

Melkein.