206 - Island Mode, päivät 14-20

Kulissien takana tulevien päivien aikana päiväduunissa valmistuu valtaosa esinetyyppituplaajista – toisin sanoen keräiltävät esineet kuuluvat esimerkiksi vesi- ja mineraalikategorioihin ja vesineitä (hehheh) poimii vesituplaajalla… tuplasti – jotta Island Moden ehtoopuolella ei tarvitse stressata juuri mistään. Muistelisin, että School Moden ensimmäisellä kierroksella tajusin investoida näihin oleellisiin elämän helpottajiin huomattavasti myöhemmin. Huomaan jääväni jälleen ilkeään näpertelykoukkuun myhäillen hyväksyvästi, kun paikasta X kerätään työpäivän aikana esinettä Y juuri sopiva määrä, jotta voin seuraavana päivänä sijoittaa kyseisen paikan metsästäjä-keräilijät johonkin toisaalle. Olen käskyläisistäni niin pahuksen ylpeä. Oppilaiden sijoittelun työtehtäviin ei pitäisi olla näin mielekästä. Eikä se sitä tietysti olekaan.

Hetken jahkailtuaan Nekomaru kertoo Hajimelle elämäntarinansa. En varsinaisesti odottanut tällaista uskoutumista enkä varsinkaan avautumisen sisältöä, sillä Nekomarusta paljastuu asioita, jotka eivät käyneet pääpelin puolella ilmi. Hänellä on syy uravalintaansa, sillä toisin kuin voisi luulla, jättiäijä ei ollut teininä mikään urheilija käytännön pakosta. Synnynnäisen sydänvian (!) vuoksi Nekolle arvioitiin elämänlangan pituudeksi parikymmentä vuotta ja urheilun sijasta hän hyppi sairaalassa vailla ystäviä.


Ajattelee seuraavaa huussikäyntiään.


Kunhan on lyhyempi kuin Tiduksella.


Mikan tuli tutuksi.

Tai oli hänellä yksi samassa sairaalahuoneessa: baseball-joukkueen manageri, joka oli tiimiläistensä hengessä mukana, vaikkei matseihin päässytkään. Lopulta Nekomarun toipilastoveri kuoli kokematta koskaan joukkueensa voittoa ja Nekomaru otti tiimin haltuunsa johdattaen heidät voittoon. Sittemmin pojusta tuli sporttiäijä, hillitön mörssärikarju olomuodoltaan ja pahuksen ylpeä kutsumuksestaan. Nekomaru ei oikein osaa sanoa, miksi päätti jakaa tarinansa eteenpäin, mutta ehkä se oli peruja kuolleelta kaverilta. Kun Nekomaru meni pääjuonessa kuolemaan, Hajimesta tulee kai sitten isona kakkajutuista valistava jättiläismanageri, joka ei osaa olla hiljaa.


Poika kaupitteli ylihintaisia elämäntapaoppaita.


WE ARE THE CHAMPIONS


Eikä tuosta edes maksettu mitään.


Kuinka syvällistä, mutta pidetään mielessä.


Hajime pystyttää kotona heti marmoriveistoksen.


Nekomaru Nidai, viides sivu.



No ei sitten paiskita duunia. Annan sen sijaan Nekomarun paiskoa/paskoa minua, vieläpä viimeistä kertaa. Oikeastaan tämä viisi sessiota per oppilas on ihan sopiva määrä ja kaikille annetaan yhtäläisesti ruutuaikaa. Äärimmäisenä autistina tietenkin laskisin, kuinka monta minuuttia kunkin oppilaan kanssa keskustellaan, mutta ehkä annan olla. Hajime on vaikuttunut Nekomarun tyynestä mielialasta. Useimpien oppilaiden kanssa tulee joskus sellainen vaihe, jossa sivutaan jabberwocklaisten ahdinkoa keskellä murhaleikkiä. Nekomaru pitää päänsä kylmänä Hajimen angstatessa ajattelevansa liikaa päätymättä oikein mihinkään ja julistaa itsensä muiden saarelaisten manageriksi. Tämä saarivankeus on vain ottelu, joka tulee voittaa.


Tuo kuulostaa käskyltä.


Ja mitä sinulle kävikään HAHAHA!

Sitä varten pitää tietenkin treenata mahdollisimman fyysisesti. Nekomaru ilmeisesti haluaa meistä kaikista rypistyneen perunasäkin muotoisia mouhoavia lihasvuoristoja, jotka elättävät itsensä HYPHY MUDilla. Tuollaiseksi kuvottavaksi möykyksi muuttuu, jos suostuu Nekomarun älyttömiin treenaussessioihin. En ole Hajimena ihan heti juoksemassa ykkössaarta ympäri viittäsataa kertaa, tuhannesta punnerruksesta nyt puhumattakaan. Nekomaru kyllä tsemppaa ja antaa ”sitä” tarvittaessa. ”Siitä” puhe mistä puute. Nekomarulla on nyt sellainen kutina ja Hajimen on pakko alistua.


Menen mieluummin nukkumaan.


Oh my.


Sellainen mies on Nekomaru. 

Ei ”se” hieronta mikään paha juttu ollutkaan, päinvastoin. Hajimesta tuntuu kuin hän voisi vain leijailla vapauteen ja siinä sivussa hänet indoktrinoitiin urheilufiilikseen. Protagonisti häipyy kulissien taakse pullistelemaan ammattilaisen lieassa ja uusi ystävyys on sinetöity. Kakkajuttuja tuli hämmästyttävät nolla kappaletta, mutta eiköhän sellainen haiseva pökäle vielä kuulla, sillä jos Island Mode seurailee School Modea, lopussa nähdään niiden oppilaiden lopetukset, joiden kanssa on kaveerannut keräämällä sydämiä. …Mutta sinne on vielä jokseenkin matkaa. Oppilassivut täyteen ensin, sillä niistä saa sentään oppilaskohtaisia pronssitrophyja lähes olemattomalla vaivalla grindauspäivää piristämään.


Lopeta vielä kun voit.


Hajime ei tunne enää mitään kaulasta alaspäin.


Mutta mihin?


Nekomaru Nidai, viimeinen sivu.


Nekomaru Nidai, tähtisivu.


Varustelekasta ei saa mitään näin korskeaa.

Nekomarun seurasta on luontevaa siirtyä rättiväsyneenä – ei johdu Island Modesta, ei suinkaan – iltapäivällä sen toisen urheilijataustaisen seuraan. Akane oli messissä loppuun asti ja onnistui lievästä yksinkertaisuudestaan huolimatta – tai kenties juuri sen vuoksi – viihdyttämään, joten en näe mitään syytä pudottaa häntä ystävyyssuhteiden häntäpäähän. Toivottavasti Akane ei lyö tai syö minua.

Ainakaan hän ei muista minua. Tässä täytyy vähän leikkiä, että Akanen kanssa mukamas seukkaisi pääpelin aikana suhteellisen alussa, sillä loppupuolella hänen viimeistään luulisi muistavan, kuka tämä valkopaitainen kravattihyypiö onkaan nimeltään. Nimen kuultuaan Akane tokaisee pitävänsä tuon mielessä, jos saa ruokaa ja on jo lampsimassa koruttomasti tiehensä, sillä Hajime ei vaikuta kummoiselta taistelijalta. Rouvalla on kunnon laatuvaatimukset, jos ei pulkkanaru kelpaa ihailemaan voimistelijan jäntevää runkoa. Kenties siksi Akane kyöhnääkin Nekomarun jaloissa.


Voit lukea sen tuosta tekstilaatikosta, kunhan sanon jotain.


En ole äitisi.


Nämä treffit eivät menneet täysin putkeen.


Kaksi sadasta vai kymmenestä?

Kun voimistelutaustasta tulee puhetta, Akane vähättelee koko juttua, sillä hän on tuossa vain rahan perässä. Joku vanha äijä voimistelua ehdotti ja sittemmin hän on juossut ja loikkinut paikasta toiseen. On tuolle oma termikin, joka minun tulee vaihtoehdoista kalastaa. Mirror’s Edge: Catalyst osittain mielessäni arvelinkin kyse olevan parkourista, mutta en ihan arvellut, että häntä on jahdattu paikasta toiseen. Vähän kuin niissä Mirror’s Edgen tympeämmissä kentissä. Pääasia, että Akanella näyttäisi olevan menneisyys, jota toivottavasti valotetaan lisääkin. Vaikka ne todella loistavat hetket suuressa juonessa koetaankin, tarpeellista ja vähemmän tarpeellista hahmotaustoitusta ja viimeisiä hassuja hetkiä varten minä näitä Danganronpa 2:n ehtoopuolen juttuja koen.


Prostituutio on kamala harrastus.


Hiukan myös uhkaili.


Kas kun ei agility.


Tuohan on escaparkouria.


Akane Owari, toinen sivu.


 
Akane ei edelleenkään oikein jaksa muistaa, kuka minä olen. Hank en ainakaan ellei tästä tehdä jotain daijua länsilokalisaatiota, jossa jenkkiteinit hengaavat high schoolissa, jota kiusaa mustavalkoinen harmaakarhu. Vaikka Jabberwock Islandia kiusaa mustavalkoinen animekarhu, Akanea saarielämä piristää, sillä täällä on reippaasti mukavammat olosuhteet kuin kotioloissa, jossa ruumiskin oli ihan arkipäivää. No… niin on kyllä täälläkin. Akane on kotoisin jostain kurjasta läävästä, johon aurinko ei paista. Tähän voisi heittää jonkun hassunhauskan Lahti-vitsin, mutta en taida viitsiä.


Liian pitkä nimi muistaa.


Ihan kuin meillä kotona.


”A new life awaits you in the off-world colonies!”

Owareilla ei massia ollut, joten sitä piti ansaita. Akane teki mitä teki, käytettyjä pöksyjäänkin kaupitteli sellaisille perversseille, joita Japanissa stereotyyppisesti asustaa. Teruteru ei kenties ollut asiakaslistalla. Pakoparkour päättyi merkillisiin osa-aikaduuneihin, joita äidin viikon sutaisut hänelle tuputtivat. Tarjoillakin piti ilman pöksyjä, kaikkea sitä. Kylmähän siinä tuli, vaikka Hajimea häiritsee tuossa kuviossa aivan jokin muu. Akane ei oikein ymmärrä ja poistuu nälissään paikalta.


Akanella oli bisnesvainu jo nuorena.


Työleireillä varsinkin.


Ei siivous ole niin outoa.


Lähes toivoin, ettei tämä olisi oikea vaihtoehto.


Hengittämisestäkin tulee Akanelle nälkä.


Akane Owari, kolmas sivu.



Tänään olen Harvey ja Akane on hänestä huolissaan. Eikö ruoka maistu vai miksi olen niin pieni? Äidilliselle hyysäykselle tulee selitys, kun Akane on napannut selviytymisoppinsa kotoa. Hän tulee sellaisesta vaihtuvien laiskurivanhempien perheestä, jolla on kokoa kuin vanhoillislestadiolaisilla, ja sisaruslauman vanhimpana muiden elättäminen tarkoitti töitä. Tarjoilusta jopa maksettiin ja housutkin pysyivät jalassa. Hajimea häiritsee yhä enemmän, kuinka huolettomasti atleetti puhuu pöksyahdingostaan karuissa olosuhteissa elämänmakuisessa arkitarinassa, josta saisi aikaiseksi teennäisen Oscareita kahmivan nyyhkydraaman.


Harveynaisen kehno veikkaus.


Kyllä Gundham tuhon devojaan ruokki.


Hajime ei saisi syötyä kahden kilon nallekarkkisäkkiä yhdeltä istumalta.


Vanhemmat ilmiselvästi tekivät töitä saadakseen noin paljon jälkikasvua.


Kukaan ei huomannut kokonaisten kakkujen katoamista.


Aina oppii uusia termejä.


Ennen kuin Hajimelle tulee likaisia ajatuksia. 

Ennen kuin keskustelu menee pienen mutta merkityksettömän väärinkäsityksen vuoksi noloiluksi, Akane muistelee tarjoillessaan tapaamaansa vanhaa äijää, voimisteluvalmentajaa, joka oli tosi ällö kuten vanhat äijät yleensä, mutta hänen ansiostaan Akane pääsi omilleen uuteen kotiin. Ja tästä jatketaan seuraavalla kerralla. Eli seuraavassa kappaleessa. Se alkaa näiden kuvien jälkeen. Kunhan Hajime pääsee töistä.


Sillan alla oli runsaasti lääniä.


Akane Owari, neljäs sivu.



Hector ja Akane päätyvät viimeksi mainitun kurnivan vatsan vuoksi paikkaan, johon en enää odottanut tässä pelissä päätyväni: Mirai-hotellin tontin vanhan rakennuksen homssuiseen varastoon. Täällä Jum-P näki kaaoksen tuolle puolen ja johdatti isäntänsä salaluukusta rakennuksen alle askeleen lähemmäksi vale-Togamin murhaajan henkilöllisyyttä. Varastossa on vissiin tölkkisafkaa ja kun pääpelissäkin koko rakennus unohdettiin Nagiton vangitsemisen jälkeen, kaikki pölyn ja hämähäkinseittien peittämä roju on käytännössä meidän. Hajime seurailee onnellista Akanea, mutta jotain tuntuu kuitenkin olevan vialla. Tyttö ei arvosta utelua, sillä hän ei ole mikään heikko lyyli.


Taas meni H-kirjain oikein.


Valvontakameran voisi varmuuden vuoksi särkeä.


Ai siksi söit niin töykeästi tarinan aikana.


Taidan ymmärtää naisia, kun arvasin heti oikein.


Minulle voi aina huutaa.

Hajimelle rähjätessään Akane huitaisee katkaisijasta valot sammuksiin ja kun hetken törmäiltyämme napsautan valon takaisin maailmaan, Akane ulvoo kauhusta, sillä karmaiseva valkea lakana muistutti aavetta, murisee listivänsä minut, mikäli lavertelen tästä ja marssii vimmoissaan tiehensä. Minäkin pakenen paikalta ennen kuin Togamin poltergeist alkaa paiskoa irtaimistoa.


WRYYYYYYY


He was white as a sheet and he also made false teeth


Pöö.


Olen käytännössä vainaa.


Akane Owari, viides sivu.



Akane on yhä kiukkuinen Hajimelle, jonka nimi on mennyt vihdoinkin perille. Oli jo aikakin, sillä tämä on viimeinen seurustelusessio. Koska Hajime ei unohda mitään koskaan – paitsi äärimmäisyytensä ja pari vuotta elämästään – ei hän rupea valehtelemaankaan eilisen varastoseikkailusta. Sekös Akanea riemastuttaa, Hajimen selittelyt pelkäämisen luonnollisuudesta varsinkin. Kovapintainen nuori nainen ei pidä yhtään heikkoudesta, sillä hän on nähnyt heikkojen sortuvan elon tiellä eikä ketään ollut auttamassa, joten ruikuttaminen on ihan turhaa. Hajime inttää heikkouden olevan normaalia ja myöntää itsekin heikommat puolensa. Niistä pitää vain päästä yli.


Näin vain epävarman nuoren naisen ja kaksi muuta asiaa.


Huvitalo never forget.


En ole valittanut Island Modestakaan.


Ihmisiähän me vain ollaan. 

Koska Akanelle ei mene viisastelu jakeluun ja hän haluaisi olla mieluummin yksin, Hajime hapuilee jonkinlaista vertauskuvaa, jolla sanoma uppoaisi perille. En ollut täysin varma, mitä idiomiarvuuttelussa oikeastaan ajettiin takaa ja oikean vastauksenkin Akane tulkitsi kirjaimellisesti, mutta joukossa on voimaa, sen hän ymmärtää. Ilmeisesti loppuun asti, kun ei päässyt hengestään murharetken kurimuksessa. Hajimen ja Akanen välillä koetaan lämmin hetki, kun Hajime tarjoaa kättään kannustukseksi. Siihen tartutaan ja deittini tajuaa viimeinkin, mitä Hajime ajoi takaa, sillä Nekomarukin on ollut samoilla jäljillä. Tuskin Hajimesta on koskaan korvaamaan kakkaäijää Akanen sydämessä, mutta ainakaan amatsoni ei ole täällä yksin.


Suomen hallitus.


Tämä siis tarkoittaa, että Akanen pitäisi jatkaa tarjoiluhommia punaisten lyhtyjen alueella.


Ja taas yksi rikkinäinen sielu pelastettu.


Johtunee malariahyttysen pistoksesta.


Akane Owari, viimeinen sivu.


Akane Owari, tähtisivu.


Näitä Akane ei myy.



Oppilaiden käydessä vähiin seuraavan elämänkumppanin valinta alkaa muistuttaa yhä enemmän karsintaprosessia, jossa viimeisistä valitaan ne vähemmän epämiellyttävät surkimukset. Ihan kuten yläasteen liikuntatunneilla joukkueita muodostettaessa! Nyt on miesten vuoro ja kaikki kunnia Kazuichille eikä Nagitolle tai varsinkaan Teruterulle ensinkään, mutta tällä kertaa on ihan pakko tutustua porukan mysteerimieheen, joka meni kuolemaan aivan liian aikaisin. Tiedän jo, kuka Byakuya Togami on, mutta minulla ei ole aavistustakaan, kuka ? on. Aivan hyvin hän voisi olla nainenkin, jolloin minun tulisi käsitellä joku varmasti mies ensin vuorotellakseni sukupuolia. En taida viitsiä. Kenties pitäisi joskus hommata ilmeisesti uunituore Danganronpa: Togami -light novel, jossa äärimmäinen huijari esiintyy, jotta tajuaisin hänestä jotain.

Uskon kuitenkin täydellisesti ?:n väittävän olevan Togami-yhtiön massikeisari, sillä hänhän sentään on äärimmäinen huijari, jonka valheet menevät täydestä, mutta eniten minua näillä tulevilla ajanviettokerroilla kiehtookin, paljastuuko varsinaisesta huijarista mitään rivien välistä! Minusta esimerkiksi tuntuu, että silloin ajat sitten vanhan rakennuksen keittiössä Hajimen kanssa keskusteli ? eikä muka-Togami, kun läski avautui elämänsä olleen täyttä helvettiä. Eihän tuollaisen luulisi pätevän siihen oikeaan Togamiin. Oli miten oli, käsittelen ?:ä Togamina enkä pahemmin vaivaudu lainausmerkkeihin tai huijari-etuliitteisiin, sillä tämä tyyppihän sentään on Togami. Vai onko?

Tuttu mutta tuntematon Togami avaa keskustelun hiukan toisella tavalla kuin Togamista voisi uskoa. Äärimmäisen mahakas jälkeläinen vaatii tietää rasvaprosenttini. Ei Hajime sellaista tiedä eikä ole ottanut asiaksi ottaa siitä selvää. Togami on ihmeissään ja nurisee jotain taviksista. Hänellä on kuitenkin oivallinen yksilukuinen arvio Hajimen prosentista, jolla ei pitkälle pötkitä arktisemmissa olosuhteissa.


Mitataan promilleissa.


Kamalaa, eikö totta?


Parempi kuin kolminumeroinen.


Hajime voisi käväistä joskus Suomessa.

Kysäistyään puuttuvasta äärimmäisyydestäni Togami toteaa olevansa meistä muista vastuussa, joten huoli pois, kunhan hänen tielleen ei tulla. Lievää lesotusta jättiyhtiöstä riittää, mutta Togami ei vaikuta Hajimesta mitenkään mulkerolta, vaikka asenne yleisesti alentuvalta vaikuttaakin. Huijarin esittämä Togami vaikuttaa melko pitkälti juuri siltä Togamilta, joka ykkösosassa poistui Hope’s Peak Academysta ja joka nähtiin tämän kakkosen loppuhuipennuksessa. …Eli varsin asialliselta synnynnäiseltä johtajahahmolta.


Nyt vahdit meitä pilvenreunalta.


Ainakin yhden luvun ajan.


The Togami family fell
>The Togami family fell
The Togami family fell


Minähän litistyisin.


Byakuya Togami, toinen sivu. 



Usamin kahdeksan pääjuonestakin tuttua remmiä valmistui päivää ennen määräaikaa eikä ollut kovin kummoinen urakka, kun yhteen remmiin ei lopulta hurjasti tilpehööriä tarvita. Siinä sivussa tosiaan väkersin työelämää helpottavia tarvikkeita, jotta voin vetää loppupelin lunkisti.


Eikö sinulle ole kirjoitettu muita repliikkejä?!


Imagination Roast?


Ei minulla ole edes nälkä.



Onneksi päivitykset voi Island Modessa rytmittää kätevästi uusien työprojektien alkamisen perusteella, jottei erittäin jännittävä tarina jää kesk