210 - Island Mode, päivät 42-51 (loppu)

Robo-Rabbitissa on miltei yhtä mielettömästi rakennettavaa kuin School Moden viimeisessä haasteessa eli Warlockumassa, tuossa taikatyttö-Usamin prototyypissä. Robojänis ei taida kuitenkaan enää johdattaa Island Moden pelaajia vähemmän hienovaraisiin vihjeisiin kolmannesta Danganronpasta, vaikka mistäs sitä ikinä tietää? Pianhan sen näkee, sillä loppu häämöttää jo tässä päivityksessä. Oli jo aikakin!

Olenkin toisinaan potenut eksistentiaalista kriisiä tämän pelimuodon parissa, sillä Island Mode on niin viimeisen päälle hiilikopio School Modesta, että tästä on vaikea keksiä mitään erityisen jännittävää kerrottavaa, kun tämähän on kuitenkin toissijaista fillerisisältöä pisimmän kaavan kautta. Tosin mieluummin minä tällä tavalla grindaan ihmissuhteet tappiin kuin läpäisemällä pääjuonen vähintään viidesti. Olisi sellainenkin tympeää, jos päävalikosta pääsisi suoraan keskussaarelle edistämään ystävyyksiä yksitellen vailla sen kummempaa tarinakontekstia. Island Mode on siis tekosyyksi riittävän hyvä. Tai sellaista minä itselleni uskottelen. Kestäisi ystävyyksien dokumentoinnissa joka tapauksessa pitkään… ja kaiken hitto soikoon dokumentoin. Paitsi Trip Ticket -sessioita, mutta niistä lisää New Game +:ssa. Ja ++:ssa. Sekä +++:ssa.

Mutta tärkein ensin. Luudanvarressa könynneet Mikan ja Teruteru pääsevät Hajimen seuraan tai oikeastaan Hajime joutuu heidän seuraansa. Näitä surkimuksia olen säästellyt katkeraan loppuun asti, koska Mikanin vähäisinkin sympaattisuus vesittyi bansheemaiseen kilahdukseen kolmannessa oikeudenkäynnissä ja käteen jäi karmiva – joskin itsessään varsin toimiva! – akka. Sitä paitsi en ole juuri koskaan lämmennyt itkeskelyyn ja anteeksipyytelyyn keskittyville hahmoille (terkkuja Star Ocean: The Last Hopen Sarahille), vaikka Mikanin tapauksessa nämä kliseet onkin vedetty mukavan överiksi.

Seurustelu alkaa aivan kuten arvelinkin. Mikan välttelee visusti katsekontaktia ja pyytää hetken änkytettyään anteeksi, koska olen ilmeisesti huonolla tuulella. Kukapa Mikanin seurassa ei olisi? Mikan uskoo nakuilunsa piristävän enkä enää tiedä mihin uskoa. Hajime pyytää hepuloivaa nyyhkyttäjää rauhoittumaan ja rauhoittuu itsekin, jottei tilanne eskaloidu. Jotenkin Mikanin kanssa tulisi tulla toimeen ilman I’m sorrya.


Niin varmasti oletkin.


Lähinnä itkisin.


Onko tämä käänteistä strippausta?


Eivät teinit osaa puhua toisilleen normaalisti.

Mikan uskaltautuu toteamaan päivää kauniiksi (on ilmoja pidellyt reh reh) ja sellainenhan se aina on virtuaaliparatiisissa. Varsinkin kun hoitsu epämukavan tauon jälkeen ehdottaa epävarmana nakuilua. Mikä tämä spontaani riisuutumisjuttu nyt on ja miksei Mikan häröillyt pääjuonessa tällaista? Sopii tietenkin olettaa, että Mikan on joutunut tekemään entisessä elämässään kaikenlaista rakkaansa vuoksi, sillä oppilasjoukosta hän on sieltä traumatisoituneemmasta päästä. Tai suljetulle osastolle me äärimmäiset epätoivon rippeet joutuisimme koko konkkaronkka. Hajime keksii puheenaiheeksi siteet ilman sidontaleikkejä ja Mikan tykittelee aiheesta ammattimaisia kommentteja. Jää on murrettu ja suon hoitsun puhuvan jatkossakin ilman lupaa, sillä pakotteita en jakele, jotta vältyn jatkossakin enimmiltä I’m sorryilta.


Aurinko paistaa suoraan silmään.


Mikanin pizza on ananaspizza.


Nyt ei puhuta kondomeista.


Et ole edes pahoillasi.


Mikan Tsumiki, toinen sivu.



On hiljaista eikä Mikan edelleenkään tehnyt mitään väärää. Tappoi hän toki Ibukin ja Hiyokon, mutta ei tässä rinnakkaistodellisuudessa. Hajime vain haluaa keskustella normaalisti ja nyt Mikan on jopa valmis siihen, valmis mihin tahansa. Ihan mihin tahansa, sillä kokemusta on. Ennen murharetkeä hän esimerkiksi söi ötököitä, hoiti potilaiden lisäksi velkoja ja toimi kirjoitus-/tikkatauluna. Mikanista on moneksi ja nytkin tuo hyväuskoinen hoitsu hymyilee, vaikka kieroutunut yhteiskunta vetää häntä höplästä kerta toisensa perään.


Hengitit.


Kehitä yleispätevä lääke kaikkiin sairauksiin.


Hajime ei ole kuullut sananvapaudesta.


Kirjekuoret ovat tulleet tutuiksi.

Kun Hajime ei ymmärrä, Mikan kertoo, ettei tietenkään pidä tuollaisesta, mutta hihittää silti arastellen, kun ainakaan häntä ei silloin vihata. Hajime alkaa olla tytöstä kunnolla huolissaan, kun tämä haluaa tulla piirrellyksi ja on vissiin tosi hyvä leikkimään sikaa. Jassoo. Ainakin Mikan anelee pitämään jatkossakin yhteyttä. Sittenpähän kenties selviää, mikä hänessä on vialla. Kaiken lisäksi.


Niin kamalaa ettei voi kuin nauraa.


Parempaa kuin ebola.


Kysy tuota uudestaan kolmannessa oikeudenkäynnissä.


Piirrän dickbuttin.


Mikan Tsumiki, kolmas sivu.

Eipä minulla ole iltapäivällä parempaakaan tekemistä (Teruterun seura ei ole parempaa tekemistä), joten Mikanin ei tarvitse odottaa pientä ikuisuutta. Alkupäivän miitistä jokin jäi kaivelemaan ja Hajimekin on pahoillaan reagoituaan voimakkaasti Mikanin kokemiin kamaluuksiin. Sorityttö ottaa silti syyt niskoilleen ja alkaa luodata terveyttäni, sillä näytän kovin kalvakalta. Sitä se blogaaminen teettää tai siis. Hoitsu analysoi verenkiertoani ja aprikoi ruokavaliotani ja unen tarvettani, joista viimeksi mainittua Hajime myöntää tarvitsevan lisää. Ihmekös tuo, jos pääpelinkin puolella mökkiöinä hän vaikuttaa pohtivan syntyjä syviä ja Monokuma-teatteriin herää väkisinkin. Tokkopa kukaan meistä täällä saa kunnolla nukutuksi, kun puukosta voi tulla kylkeen koska tahansa. Mikan kuitenkin ohjeistaa Hajimea peruskattavasti kuten äärimmäisen sairaanhoitajan toimenkuvaan kuuluukin.


E-E-E-E-E-En niin.


”Better still, you can learn to relax from time to time during the day so that nervous tension never builds up to an unpleasant degree.”

Kehuista huolimatta Mikan vähättelee taitojaan, sillä hän on ollut haka lukemaan ihmisten kasvoja jo nuoresta saakka. Kun häntä hakattiin aina ja kaikkialla (vain vähän liioittelen) eikä kukaan pitänyt hänestä huolta, hän piti itsestään huolta ja siinä se. Hajime uskoo tuossa olevan muutakin lahjakkuutta taustalla, sillä hänenkin terveydentilastaan otettiin hetimmiten selvää. Mikan yksinkertaisesti huomaa, milloin joku on häntä heikommassa asemassa eikä aio aiheuttaa tuskaa tai kärsimystä. Hoitsujutuissa hänen sanansa on laki ja näissä asioissa häntä jopa kuunnellaan.


Mahtava sarjamurhaaja.


Mikan usein nukuttaa itsensä ennen omia leikkauksiaan.


Jos lääkitystä ei seuraa, Mikan tulee tappamaan.

Olen lähes vakuuttunut ja niin on Hajimekin, kunnes Mikan tajuaa puhuneensa liikaa ja haluaa ostaa kauhuissaan ystävälleen juotavaa tai vaihtoehtoisesti matkia munivaa merikilpikonnaa. Hajime luultavasti voi paremmin toisenlaisessa seurassa.


Ei janota.


Nyt olen huolissani Mikanin alapäästä.


Hajime juoksee energisesti karkuun.


Mikan Tsumiki, neljäs sivu.



Tänään Mikanin kommunikointitaidot osoittavat jopa etäistä lupausta, kunnes aloitteellisuus luhistuu empimiseen ja I’m sorryyn. Hajime yrittää parhaansa kouliakseen epäsosiaalisesta hoitsusta salonkikelpoisen eikä edes pidä häntä riesana, sillä muussa tapauksessa he eivät olisi muutenkaan keskustelleet tuskin koskaan.


Ei olisi edes kellonaikaa tiedustellut.

Huojennuttuaan Mikan kysyy, pidänkö koulunkäynnistä. Hajime kallistuu Hope’s Peakia edeltävien opintojen kohdalla enemmän negatiiviseksi ja Mikan on samoilla linjoilla, sillä vasta tällä retkellä hänellä on ollut hauskaa. Hän pitää yhteisestä päämäärästä ja tuntee itsensä hyödylliseksi yhteisössä, joka huomioi hänen olevan olemassa.


Pidän enemmän yksittäisistä kaloista.


Kaatuilua on hankala olla huomaamatta.

Seuraavan kysymyksen kohdalla Hajimelta lähes lipsahtaa ääneen älähtämätön ruma sana Mikanin udellessa tyynesti, mikä on kidutuksen kannalta tehokkain ruumiinosa. Jos en jo tietäisi olemassaoloaan pahoittelevan surkimuksen päätyvän mielipuoliseksi tuplamurhaajaksi, olisin aika helkutin huolissani. Toisaalta on oikein hienoa, että Mikan vilauttaa todelliset hampaansa! Ei auta kuin vastata ja oikeammin olla tietämättä vastausta, sillä kauhulekuri heittikin kompakysymyksen. Ehkä tulevaisuudessa nähdään äärimmäinen kiduttaja, jolla on aiheesta kattavampaa tietoa, mutta Mikanin mukaan mikä tahansa kidutuskohde kelpaa, kunhan sen potkiminen, lyöminen tai tupakan tumppaaminen ei tapa laakista. Mikan on pahuksen onnellinen, kun kukaan ei kiduta häntä tällä saarella. Itsehän olisin onnellinen, jos hän vaihtaisi puheenaihetta.


Videopeleissä hehkuvaan heikkoon kohtaan.


Kyllä nämä asiat pitää tietää.


Sanoo Mikan kokemuksen syvällä rintaäänellä.


Joten kidutus miellyttää, vai?


Sehän nähdään.


Mikan Tsumiki, viides sivu.

 

Mikan toljottaa kaukaisuuteen eikä edes heti huomaa Hajimen tulleen viimeistä kertaa hänen vastahakoiseksi seuralaisekseen. Hajime ei ole Mikanille vihainen ja Mikanin hämmästykseksi ei ole kukaan muukaan. Tyttö on ymmällään, kun häntä ei koko ajan kiusatakaan. Hajime yrittää puhua hänelle järkeä, mutta Mikan tulkitsee tuon vain siten, ettei hänestä oikeasti välitetä. Hajime puolestaan tulkitsee Mikanin möllötyksen siten, ettei hoitsua huoleta vihatuksi tuleminen vaan unohdetuksi jääminen. Ehkäpä siksi Hiyokon veriset loukkaukset eivät satuttaneet Mikania kovin pahasti, kunnes Mikan satutti Hiyokoa kovin pahasti. Huomiota se on negatiivinenkin.


Voin hakea kyllä kiviä.


Ihan muuten vaan tekevät.


Jos se yhtään lohduttaa, maailmassa on miljardeja, jotka eivät ole kuulleetkaan sinusta.

Hajimen ymmärrettyä hoitsun ongelmat hän neuvoo ongelmanuorta kiinnittämään huomiota itseensä, sillä Mikan on aivan samanlainen kuin kaikki muutkin. Rippeitähän me kaikki vain ollaan, mutta tuosta Hajime ei kerro mitään. Sen sijaan Hajime lausuu ystävä-taikasanan ja Mikan tajuaa hänen antaneen anteeksi. Et saa. Tapoit Ibukin ja Hiyokon.


Pelkää itseään.


Etpähän kaatuile.


En välttämättä sanoisi samaa sinusta.


Hajime armahtaa, minä en.


Pitäähän jonkun vahtia.


Mikan Tsumiki, viimeinen sivu.


Mikan Tsumiki, tähtisivu.


Muutaman pikselin kokoiset.



Tylytys sikseen. Olihan tuo hoitajaneidin ystävyyskaari ihan näppärä kaikessa sosiaalisessa kömpelyydessään enkä edes ehtinyt ärsyyntyä, mutta nyt suuntaan katseeni pervoon punkeroon, sillä vaihtoehtoja ei enää ole. Luulenpa jopa dissanneeni Teruterua turhankin paljon, sillä hän jäi murharetkellä epäsuotuisaan asemaan ensimmäisenä murhaajana ja jengin kiintiöpervona ja etenkin kiintiöpervouden tulkitseminen japanilaisessa kontekstissa on taitolaji sinänsä.

Pikkuhousujen ja nenäverenvuotojen nousevan sidontaerektion maassa pervous kuplii siveellisen salaryman-yhteiskunnan alla nähdäkseni eräänlaisena #vainjapanijuttuja -ilmiönä, joka oikeuttanee anime lähtee lapsesta hakkaamalla -kansanliikkeiden nousun ja uhon, mutta itse suhtaudun pervoiluun lähinnä hupsun japsihuumorin vähemmän hienostuneena alalajina. Olen jo niin tottunut tähän hölmöilyyn, etten viitsi pahoittaa mieltäni, sillä mikään ei ole pahempaa kuin ottaa nokkiinsa ja tylsämielistyä, kun moeloliganguronyannaaraan kiikuttaminen alapäästä keilapallo-otteella keittiöön tekemään voileipää ei yhtäkkiä nauratakaan. Pervon japsihuumorinkin voi – yllättävää kyllä – tehdä hyvin tai ainakin keskimääräistä oivaltavammin. Useimmiten siinä epäonnistutaan (köhEikenköh), mutta esimerkiksi Steins;Gaten super hacka eli Hashida Itaru saattaa hyvinkin olla malliesimerkki onnistuneesta ja ei lainkaan rasittavasta perverssistä, joka liittää suureen hadronitörmäyttimeenkin antropomorfaavia hellittelysuffikseja.

Teruteru on sitten sellainen ronpamaisen överiksi vedetty perverssi, jonka vonkauksesta irtosi vaivoin pari irtonaurua (tenderloinsista plussaa, kun Soniakin hövelinä innostui!), mutta noin muuten oli aika hiljaista. Toivon siis Danganronpa 2:n viimeisen ystävyyden petraavan hienovaraista (juupa juu) perverssiyttä ja olisi Teruteruun ihan kiva tutustua äärimmäisenä kokkinakin. Nimenomaan ihan kiva eikä sen enempää. Ei Teruteru edelleenkään varsinaisesti huono hahmo ole (toisin kuin aivan kaikki Star Ocean: The Last Hopen hahmot), mutta kiistatta kuitenkin pelisarjan ensimmäinen, jonka haluaa kuolevan tavalla tai toisella mahdollisimman nopeasti. Ehkä Spike Chunsoftkin ymmärsi sen.

Vähintäänkin tuplateru on hyvin erilainen hahmo verrattuna arkaan Mikaniin, sillä mestarikokilla piisaa itseluottamusta. Hajimen kysymystä kokkailuerikoistumisesta hän pitää naurettavana, sillä tuollaisessahan ainesosavalikoima vain rajoittuu. Teruteru horisee myös jotain keittiömestareista, vaikka pidän häntä yhä vain äärimmäisenä kokkina.


Onko pakastepizzoissa jotain vikaa?


Kokit lesottavat aina ja poikkeuksetta.

Ja perverssinä, sillä hänelläkin on vuorostaan kysyttävää, asiatonta sellaista. Ruoka-annos muistuttaa hänestä ”jotain” ja lainausmerkit paljastivat ällötyksen todellisen luonteen jo ennen kuin hän pääsi runoilemaan toisiinsa kietoutuneista ja lätsähtelevistä mehukkaista lihanpaloista. Oikeaa vastausvaihtoehtoa ei löydy, sillä Hajime on aivan liian häveliäs sellaiseen. Teruteru mutisee Hajimen olevan puhtoinen (no ainakin häneen verrattuna) ja valistaa kokkailun ja hässimisen olevan lähellä toisiaan, vetoavat ihmisviettiinkin. Pelkästään härskit taka-ajatukset eivät vieneet häntä ruoanlaiton ihmeelliseen maailmaan, sillä hänen perheensä pyörittää ruokapaikkaa. Junttipuheenparsikin livahtaa ohimennen sanavarastoon, kun Teruteru sanailee lafkan pyörittämisen olleen karua taistelua kilpailevia ruokalaketjuja vastaan, mutta vaikuttaisi siltä, että hän vain suurenteli kertomustaan tehdäkseen minuun vaikutuksen. En ole liiemmin vaikuttunut.


Herrain onomatopoeiaa.


Paalutuskoneet ovat sellaisia.


Nyt yhdistän painin ikuisesti römpsään, kiitti vaan.


Kävin sentään aamulla suihkussa.


Kylän kälyisin nakkikioski.


Jonkinlainen liekehtivä Gordon Ramsay.


Roskaruokalafkan siivooja on komeampi taustakertomus.


Teruteru Hanamura, toinen sivu.



Hajime jatkaisi mielellään eilisen juttutuokiota perheyrityksestä, mutta Teruteru innostuu rehvastelemaan ylellisistä ja kansainvälisistä ihmissuhteistaan muodin huipulla. Uskoo ken tahtoo. Ulkonäkö on huipputason kokkitouhussa kaikki kaikessa ja hänen sisaruksensa ovat astuneet hiukan toisenlaiselle uralle äärimmäisinä seuralaisina. Japanissahan on ihan oma juttunsa istuskella klubeilla varakkaiden pällien juttuseurana. Hajimen on hankala uskoa teruterulärvisiä ihmishahmoja olevan enemmänkin, mutta ainakin sisarukset tienaavat kyseenalaisella urallaan melkoisesti.


Aina oppii jotain uutta.


Mutta sinä et ole!


Kannattaisi hankkiutua eroon noista poskiläiskistä.


Mutta tärkeintä on, ettei tee virheitä ruoanlaitossa tai elämässä.


Oppilaiden äärimmäisyydet kulkevat näemmä suvussa.


Olisin minäkin huolissani, jos näyttäisin tuollaiselta.

Hajime ei ymmärrä, onko Teruteru perheenjäsenistään huolissaan vai kihiseekö vain kateudesta väittäessään, ettei raha merkitse kaikkea. Superkokki vain haluaisi oman ravintolan, näkyvyyttä töllössä ja yhteistyösopimuksia. Sellaista pientä. Tai ehkä vaimon. Hajimesta tuntuu, ettei Teruteru itsekään tiedä mitä haluaa tai sitten hän vain piilottelee jotain.


Teruteru sen sijaan tienaa kympin vuodessa.


Teruteru esiintyy parhaillaan Viettelysten saarella.


Teruteru haluaa tanniinisen vaimon.


Teruteru Hanamura, kolmas sivu.



Teruteru ei ole lainkaan tyytyväinen Rocketpunchin ruokapuolen vähemmän tuoreeseen tarjontaan, jossa kytee hometta. Jotain sille tulisi tehdä… mutta mitä? Olisin harvinaisen tyhmä, jos en tietäisi, sillä leipäpusseihin jää väkisinkin aina auttamatta vanhaksi mennyt käntynjämä, josta tulee hankkiutua eroon kiusatakseni Afrikan lapsia. Teruteru sinänsä ymmärtää Jabberwockin ainoan Alepan kurjuuden syrjäisen sijainnin vuoksi, mutta Aoyaman Siwa pieksee silti kaiken.


Huomasinkin kaikkien tuotteiden olevan vuorattuja punaisilla -50 % -tarroilla.


Tulee menetellä näin.


Entäs Azabun kauppatarjonta?

Hajimelle kelpaa kehnompikin ja Teruteru säälii häntä mahdottomasti intoutuen jälleen runoilemaan härskihkösti priimaeineistä. Mikäs siinä, jos rakkautta ruokaa kohtaan riittää, kunhan kuolaa tai muita ruumiineritteitä ei puolivahingossa lurpsahda keittiömestarin kulta-annoksiin. Kun Hajimelle riittää perusmättökin, Teruteru tarjoutuu kokkaamaan hänelle joskus kliseistä pottulihamättöä. Sitä päivää odotellessa!


Oliko tämä verinen loukkaus?


Tällaiset kuvailut pakottavat vegaaniksi.


Kunhan peset kätesi ensin.


Eines on eliittien ambrosiaa.


Bertie Bottin joka maun lihaperunamuhennosta.


Teruteru Hanamura, neljäs sivu.



Piinaava odotus ei ole pitkä, sillä Hajime ruokitaan tänään. Olen valmis, Hajimekin on, vaikka juttu taisi yöllä unohtua. Teruteru on niin täpinöissään, etten viitsi tuottaa pettymystä tai antaa sapuskan jäähtyä. Maailma täyttyy muikeista aromeista, kun keittiöpervo kiikuttaa eteeni Tupperware-lootassa perunaa ja lihaa, jolla on tosi hieno ranskalainen nimi.


Hajime raiskataan pian.


Sangen tyhjentävää.


Dish served cold.


Enpä taida.


Sacré bleu.

Safka maistuu nimeään paremmalta ja Hajime intoutuu kuvailemaan sen makua ajatuksissaan niin innoissaan, että käyn tämän virkkeen kirjoitettuani kaupassa. …Käyty, mihin jäinkään? Niin, ruoka oli hyvää. Teruterun mieleen tulvii uusia ruokaideoita eksoottisine nimineen, vaikka Hajimesta alkaa kovasti tuntua, että mestarikokki onkin oikeasti erikoistunut perinteiseen kotiruokaan. Mitäpä sitä hienostelemaan kolmen huntin hintaisella lautasellisella vettä, jossa lilluu yksi voikukan terälehti?


Tähän kumea bassoääni niin kelpaisi Saarioisen telkkumainokseksi.


Maistuu kadonneilta koulumuistoilta.


Nyt ei olekaan enää nälkä.


Teruteru Hanamura, viides sivu.



Voi ei, viimeisen rakennusprojektin määräaika onkin jo tänään! En ole saanut mitään aikaiseksi! …Pyh, vaikka yliopistolla jätän kaiken viime tippaan ja ylikin, Island Moden gradu valmistui jopa neljä päivää ennen deadlinea. Olenko onnellinen? En edes tiedä. Hemmetin turhautunut tosin olisin, jos projekti olisi paljastunut mahdottomaksi.


En enää edes jaksa olla käärmeissäni tasan yhdestä (1) reaktiosta.

Raskaasta työstä saan viimeisten Trip Ticketien lisäksi jopa kaksisataa monokolikkoa, jotka voin lunastaa sitten joskus täydelliseen lahjakokoelmaan, sillä mihinkään muuhun käyttöön en massia tarvitse. Tai pitäisi pääpelin puuttuvat kohtaukset pulittaa, mutta niistä lisää myöhemmin. Mukavasti olen sinnitellyt tähänkin asti lahjoillani, vaikka Mikanin kohdalla alkoi tehdä tiukkaa, kun nettiohjeiden lahjat loppuivat kesken. Kävi ilmi, etteivät ne suinkaan kattaneet kaikkia lahjoja – sillä vain turboautisti kokeilisi, kuinka hyvin tai huonosti yli sata lahjaa kelpaa viidelletoista oppilaalle – joten jämäkamalla improvisoimalla sain hoitsun iloiseksi. Teruterulle jäi onneksi kosolti ruokalahjoja, joista viimeisen ojennan heti Usamin geneeristen kiitosten jälkeen. Viidenkymmenen vuorokauden viimeiset hetket ovat käytännössä vapaapäiviä aivan kuten School Modessa. Olen iloinen, kun ehdin vielä finalisoida Teruterun ystävyyden ykköskierroksella eikä edes tee tiukkaa.


Teen rahasta sinulle uusia repliikkejä.

Useimpia ystävyyssuhteita yhdistää se, että viimeisellä kerralla kamu on aluksi mietteliäällä tuulella. Teruteru vain miettii yhteistä tulevaisuuttamme ja toivon mukaan tosiaankin vitsailee pervoillessaan aiheesta. Oikeasti hän ajatteli eilistä, sillä hotkittuaan kokin lihaperunapommin Hajime ei osannut sanoa, mistä ruoka häntä muistutti. Teruterun paljastettua reseptin olleen äitinsä käsialaa Hajime keksii safkan maistuneen nostalgialta, äidin pöperöiltä. Teruterukin tuntee samaa kaihoa äitinsä ruokaa kohtaan, sillä sen vuoksi kokkikipinä syntyi. Ei hän koskaan ollut ruokaelitismin perässä ja hän myös ymmärtää, ettei huippuruoka maistu kaikille, kun makuaisti on melkoisen subjektiivista. Maine ja mammona on toissijaista, kun oikeasti Teruteru haluaa vain ruokkia läheisimpiään. Se tässä keulimisessa pääsi unohtumaan ja Hajime aikoo pitää huolta, ettei Teruterun unelma unohdukaan.


Hajime on tänään epätoivoinen.


Tässä on vain sellainen lievä ongelma, ettei sinulla ole tulevaisuutta.


Äitien tekemää ruokaa.


Tähän joku hassunhauska Gordon Ramsay -murjaisu.


Irvistelykin kelpaa.

Jostain syystä olen ollut Teruterulle niin hyvää seuraa, että hän haluaisi tutkia minut, mielellään alasti. Näköjään hän on sittenkin kaikkiruokainen. Toivottavasti vain vitsailee, mutta minusta tuntuu, että naisasioissa hän nimenomaan ei vitsaile koskaan. Kiitoksena kaikesta Hajimelle tarjotaan riisipalloa, joka popsitaan parempiin suihin ja taivaallisen hyvältä se maistuukin, kun Teruteru teki sen eteen kaikkensa. Ja kuoli pois.


Oh, behave.


Tässä on taatusti jotain perustavanlaatuista orienttisymboliikkaa, joka viuhuu ohi.


Hajime on ollut töissä KFC:n mainostoimistolla.


Taisin saada ruokamyrkytyksen.


Teruteru Hanamura, viimeinen sivu.


Teruteru Hanamura, tähtisivu.


Näyttävät kukkakuvioiduilta kiikareilta.

Tässäpä kesti kauan ja ihmissuhdeleikin miellyttävyys oli toisinaan kyseenalaista, mutta nyt Hajime on hyvää pataa kaikkien kanssa ja jopa tuntee heidät mahdollisesti paremmin kuin itsensä. Sain kourallisen oppilaskohtaisia pronssitrophyja ja koko sakista kultaisenkin, joten ei tämä täysin turha reissu ollut! Täydellinen kultatähtirivistö on komeaa katseltavaa ja uusilla kyvyillä en tee enää mitään ellen joskus läpäise juonta vaikeimmalla vaikeustasolla, mutta ainakin on valinnanvaraa. Oikeudenkäyntikykyjähän on suhteessa ihan liikaa ja pääpelin puolella huvittikin, kun kykypisteitä jäi käyttämättä tolkuttomasti, kun järkevät kyvyt loppuivat kesken. Ostin vielä toivon sirpaleilla Usamin pyörittämästä kaupasta viimeisetkin irtokyvyt (ne riittävät valuutaksi juuri ja juuri kaikkiin kykyihin) ja keskityin sitten viimeisiin ilon ja onnen päiviin tässä Island Moden utopiassa, jossa ei tarvitse paiskia duunia enää koskaan… ainakaan tällä kierroksella.


”…and the sky full of stars, and every star was an exploding student – one of ours.”

Eli mitä seuraavaksi? Nyt on teknisesti tämän päivän iltapäivä ja voisin kaveerata kenen tahansa kanssa. Perinteisestä ajanvietosta ei ole enää mitään hyötyä, sillä todistussivut on grindattu kultaan. Trip Ticketejä ei puolestaan ole mitään järkeä käyttää, koska tuon hyöty jäisi alle puolitiehen. Jos palataan hetkeksi School Moden viitekehykseen, siinähän oppilaita oli yksi vähemmän Junkon vedellessä naruja takapiruna ja kaveerausten määrä vaihteli oppilaskohtaisesti. Esimerkiksi Sayakaa riiattiin kahdesti ja Hiroa muistaakseni seitsemästi. Island Modessa sen sijaan kaikki tavataan viidesti.

En rupea laskeskelemaan Trigger Happy Havocissa oppilassivujen täyttämiseen vaadittavaa vapaa-aikamäärää – tosin kakkososassa tämä käy helposti 5 x 15 = 75 – kun pointti on kuitenkin se, että School Modessa sain ystävyyden nopeammin pakettiin kuin Island Modessa. Tämä puolestaan tarkoittaa sitä, että School Moden ykköskierroksella ehdin juuri ja juuri tripticketöidä Aoi Asahinan pois alta kymmenesti ennen kuin koulumoodi päättyi. Eli näin ja koin ihq-uimarin lopetuksen School Moden lopussa ja muiden lopetukset seuraavilla kierroksilla. Nyt Island Moden ensimmäinen kierros päättyy Hajimen spontaaniin antisosiaalisuuteen, sillä vaikka Gundham Tanaka onkin heti ensimmäisenä vuorossa (tietenkin hän on), en mitenkään ehdi tripticketöidä häntä kymmenesti, korkeintaan kolmesti. Tämähän kuitenkin on jo 49. päivä. Hajime ei siis tapaa ketään ja angstaa itsekseen.



Tänäänkään Hajime ei tapaa ketään ja angstaa itsekseen sekä aamulla että illalla. On viimeinen päivä – teknisesti viimeinen päivä on vasta huomenna, sillä oletan Island Moden intropäivän olleen Usamin ajanlaskussa ns. nollas päivä – ja Usami on huolissaan toivon sirpaleista, mutta kaiken olen tehnyt ja vedän siis lonkkaa. Ystäväni osaavat kyllä pitää hauskaa keskenäänkin edes yhden päivän.


Jahuu.


Tulee vetisteltyä liikaa. 


 
Ensimmäiselle ja viimeiselle rannalle on kokoonnuttu jos nyt ei haikeissa niin ainakin tympääntyneissä tunnelmissa. Ainakin minua ramaisee, sillä matka on ollut pitkä ja yksitoikkoinen ja se tulee kokea vielä kolmesti. En koskaan lakkaa muistuttamasta tästä pikkuseikasta itseäni. Hajime vielä kehtaa tokaista viidenkymmenen päivän tuntuneen yhtäaikaisesti liian pitkältä ja liian lyhyeltä. Missä universumissa vietetään näin pitkiä luokkaretkiä?!


Älä huoli, vielä 150 päivää jäljellä! Pöh.

Kaikki pääsevät vuorotellen ääneen, kun keskustelu herää luokkaretkestä, joka oli kaukana normaalista. Ehkä heitä huijattiin ja kidnappaus lienee jonkinlainen vakava rikos, mutta ainakin joillakuilla oli retkellä hauskaa. Itsekseen nurisevan Nagiton voi jättää omaan arvoonsa, sillä tämä ei ollutkaan sellainen perinteinen murhakertomus. Voi harmi!


Määrittelemättömällä normaaliusasteikolla arvelisin tämän olevan sellainen rapiat 2,75.


Vai että Pekon seura laimeaa?


Eräällä normaalilla luokkaretkellä käytiin yläasteen bilsantunnilla kauppahallin kalatiskillä, ihan totta.


Koulutuspuolella ideat vähissä.


Niistä voisi rakentaa esim. pakoveneen.


Joku voisi vielä saada sydänkohtauksen.


Gundhamkin tietää, että tämä on vasta alkua.

Toivon sirpaleiden funktio jäi epäselväksi, todennäköisesti pelkäksi MacGuffiniksi, sillä Neo World Programia ei Island Modessa paljastetakaan, ja tekoäly nimeltä Chiaki kysäiseekin, mitä Jabberwock Islandilta jäi käteen. Yllätyin vihoviimeisestä monivalinta-arvoituksesta ja vaikka vääristä vastauksista ihan kivaa keskustelua irtosikin, tässä haetaan takaa ihmissuhteista syntyneitä yhdyssiteitä, joita ei voi mitata materiassa. Vain vakavasti häiriintynyt panisi työnteon etusijalle, kun toivo siintää yhteisissä hetkissä. Tuon Nagitokin ymmärtää, vaikka mielellään tappaisi kaikki tai tulisi tapetuksi.


Kukaan ei lähettänyt terkkuja.


Ette kuitenkaan ymmärrä metafyysistä kykyvaluuttaa.


Velkakirjat ovat aarteita.


En odottanut syvällisyyksiä Island Moden lopussa.


Seurasi on huonoa tuuria.

Jos tältä retkeltä jotain jäi käteen niin se, että tänne tultiin yksin ja täältä lähdetään yhdessä. Pääjuonessa se ei ollut mahdollista, mutta kaikki poistuvat täältä tänään elossa täynnä toivoa. Siitä Chiaki on iloinen ja muut huomaavat tytön tuntevan itsensä ulkopuoliseksi. Chiakin katoaminen simulaation päätyttyä herättänee kysymyksiä, mutta niitä ei tulla tällä erää kuulemaan. Luokkakokouskin jää tarinaksi, joka kerrotaan ehkäpä Danganronpa 3: The End of Hope’s Peak Academyssa, mutta tämä sakki aikoo pysyä yhdessä. Niinhän he pysyivät yhdessä kylväessään tuhoa ja kuolemaa epätoivon rippeinäkin, mutta tästä heitä ei tarvitse muistuttaa Hope Restoration Programin viimeisillä minuuteilla.


Sukupuolitauteja.


Monokuma ei ole henkilö.


Jokaisessa meissä asuu pieni Chiaki.

Näin tässä siis olisi käynyt ilman Alter Ego Junkon ilkeää interventiota. Nyt olemme kunnon kansalaisia ja voimme palata takaisin ikävystyttävään arkeen korjaamaan aiheuttamaamme tuskaa ja kärsimystä.







Ja minä voin palata Island Moden syleilyyn vielä kolmesti.

KOLMESTI.

Mutta siinä ei pitäisi kestää pitkään. Blogin lukijana.

****************************ISLAND MODEN LOPPU*****************************