207 - Island Mode, päivät 21-27

Imperial Feastiin vaaditaan runsaasti kaikenlaista, sillä se koostuu keräyskolkkien harvinaisimmista esineistä sekä kolmestakymmenestä muista esineistä koottavasta esineestä, jotka eivät itsessään vaadi hurjasti rakennuspalikoita. Kuninkaiden lounas ei silti ollut temppu eikä mikään, koska tässä vaiheessa uskolliset oppilaani kolusivat kaksin käsin roinaa esinetuplaajilla, joista viimeisenkin sain tulevien vuorokausien aikana valmiiksi. Siinä sivussa valmistui kaksi siivousurakan helpottajaa, jotta luutapalkin hupenemisesta ei tarvitse enää koskaan murehtia, kunhan kaksi oppilasta (Teruteru ja Mikan, nuo inhokkini) siivoaa koko ajan. Tästä eteenpäin voinkin suosiolla keskittyä päämäärien lisäksi rakentelemaan keräys- ja siivoustasojen level up -tarvikkeita, jotta nuo arvot ovat tapissa eli ysissä viimeistään NG+++:lla. Ei tuosta edes palkita mitenkään, mutta täytyyhän toissijaisessa pelimuodossakin tavoitteita olla.

Kuten kanssakäyminen kaikkien kanssa. Togami työnnettiin viimeksi alkuun, joten hänestä myös jatketaan. Hajimea valistetaan saksalaisella sananlaskulla, jossa kana kätösissä on maukkaampaa kuin naudanliha pakkasessa eli jos jotain heikompaa on lähellä, se on parempaa kuin parempi kaukana. Eiköhän tälle jokin suomalainen vastinekin ole (esimerkiksi tyhjää parempi?) ja en lähtenyt teutonialkuperääkään sen kummemmin tutkimaan (Hajime tosin vahvasti epäili alkuperää), mutta pääasia on siinä, ettei Togami lähtisi vertailemaan lihoja keskenään. Häntä myös närkästyttää, kun sianliha on jätetty pois, sillä makkaraisille saksalaisille sen luulisi maistuvan.


Et kai anastanut sitä ykkössaaren farmilta?


Että ruoka kädessä > ruoka pakastimessa.


Ajattelen meatspiniä.

Hajime ei tajua, miksi Togami mouhoaa aiheesta, joka on ilmiselvästi oleellinen kaikkeuden kannalta, sillä seuraavaksi häntä tykitetään liha-aiheisella vitamiinikysymyksellä. Olen yhtä pihalla kuin avatarini, mutta sikailen oikeaan suuntaan, kun tuo lihatuote on ollut viimeisimpänä esillä ja Togamille kinkku maistuu. Olen oikeassa, sillä Togamin mukaan sianlihassa on kymmenkertaisesti energiaa muihin nähden. Olen myös vakuuttanut hänet, sillä Hajimelle tarjotaan apulaisen pestiä, koska Togami tarvitsee hallinnolleen tukea tässä saarivankeuden vaikeassa tilanteessa. Aivan kuten oikea Togami tarjosi Makotolle apulaisuutta ykkösosassa. Togami ei niinkään perusta, ovatko muistoni tallella, sillä riittää kunhan olen oma itseni. Togami ei usko menneisyyteen, jonka voi aivan hyvin hylätä. Hän ainakin hylkäsi voimattomuutensa. Togami jää penäämään lopullista vastausta kanan ja naudan väliltä, mutta Hajime ajattelee ihan muuta… Togamin menneisyyttä. Eihän huijarilla tietenkään mitään menneisyyttä ole, sillä hän on aina joku muu. Vaikka läski-Togamin gimmick onkin lässyttää sapuskasta ja valehdella varakkaasta jälkeläisyydestään, huijarin tausta paistoi keskustelun loppumetreillä takuuvarmasti läpi!


Juicy Chicken Number One??


Mutta kun olen vegaani.


Joko puhutaan palkastani?


Odotahan kun kerron Izuru Kamukurasta.


Painavampi.


Byakuya Togami, kolmas sivu.



Vapaapäivä tuntuu kerta toisensa jälkeen antikliimaksilta – varsinkin uuden rakennusprojektin alkumetreillä – vaikka minun pitäisikin olla iloinen tuplamahdollisuudesta seurusteluun. En kai ala koukuttua turhanpäiväiseen näpertelyyn?! Tutustutaanpa sitten tuplasti Togamiin tai tabula rasaan miehen takana. Togami tivaa minua avaamaan keskustelun, sillä mielessä on taatusti jotain, kun hänen luokseen astelin. Hajimen tyytymättömyyden hän aistii. En allekirjoita mitään.


Voit esimerkiksi litistää jonkun allesi.

Tai vähintään Togami on tyytymätön, sillä sivistyneeltä ihmisyksilöltä puuttuu täällä jotain oleellista. Tollo eläin saattaa elääkin metsästämällä ruokansa, mutta kun ruoasta on puhe ja kun Togamilla on tarpeeksi massaa muutamaan taivaankappaleeseen, osuin heti oikeaan. Täällä on kaikkea paitsi roskaruokaa. Kakkossaaren diner on kenties lähimpänä epäterveellistä ruokavaliota, mutta ylikansalliset burgerijointit loistavat poissaolollaan.


Togami omistaa jopa älypuhelimen.


Gotta go fast.


Togami on agnostikko.

Hajime ei olisi heti uskonut Togamia roskaruoan ystäväksi, mutta Togamipa pamauttaa kunnon saarnan yläluokkaisten rasvaprosenteista, urheilijoiden epätasapainoisesta ruokavaliosta ja omista suunnitelmistaan rakennuttaa Jabberwock Islandille kunnon moskaketjut paremmissa olosuhteissa. Hajime ei todennäköisesti ymmärrä jutun pointtia, sillä Togamin mukaan olen elänyt onnekasta elämää. Hänkö siis ei ole? Mutta lihavathan ovat leppoisia, eikö totta?


Mikä tämä rasvaprosenttifiksaatio oikein on?!


Tästä saisi McDonald’sgate-skandaalin.


Hiekkarannalle voi kirjoittaa kivistä HELP.


Unohdit tri Oetkerin.


Godot odottaa minua.


Byakuya Togami, neljäs sivu.

Iltapäivällä Togamilla on toinen ääni kellossa, koska maailmassa on kolmenlaisia jälkeläisiä: turhia älykköjä, turhia komistuksia ja ylivertaisin, voimakkain, paras kaikista: Byakuya Togami. Niinpä niin. Hajime tulkitsee tämän lesotukseksi, mutta jää kuuntelemaan Togamin perheen salaisuutta, mikä ei ole enää salaisuus, koska olen kuullut sen ykkösosan vapaa-ajalla siltä oikealta Togamilta. Nyt Hajimekin kuulee Togamien perintöjärjestelmästä, jossa perheen pääjehulla on lukemattomia vaimoja siittämässä lukemattomia lapsia, jotka kilvoittelevat keskenään paikasta jumaluudessa. Satakunta Togami-kakaraa muksi kirjaimellisesti ja vertauskuvallisesti toisiaan, kunnes Byakuya kömpi pronssisijalta huipulle.


Toiseksi varakkain koskaan näkemäni Togami.


Hajime niin pettyi.


Lapsityövoima.


Äärimmäinen astuja.


Ei liene sattumaa, että buddhalaisuuden pyhä luku on tässä.


Gundham sai selkäsaunan.

Hajimen luulisi olevan tästä uroteosta pahuksen vaikuttunut, sillä tämä Togami ainakin on. Hajime huomaa massikeisarin viittaussuhteissa olevan jotain pielessä, sillä on kuin toveri ei puhuisi nyt itsestään. Togami alleviivaakin tätä seikkaa kysäisemällä suhteellisen puskista, kuka haluaisin olla, jos olisin joku muu. Hajime on parhaillaan ihan tyytyväinen itseensä ja Togami puolestaan ilmeisen hyvillään vastauksesta maleksiessaan pois paikalta varsin yksinäisenä. Äärimmäisen huijarin verho alkaa rakoilla.


Oli olemassa olevaisuuksien kaikilla tasoilla.


Izuru Kamukura, kuinka niin?


Hajime on täydellisen keskittynyt keräämään tauhkaa.


Byakuya Togami, viides sivu.



Todellisesta Togamista jatketaan viimeisellä kerralla. Tätäkään keskustelua tuskin pystyy pääpelin puolella kokemaan Togamin pikaisen kuoleman vuoksi, sillä vapaa-ajan slotteja taidettiin antaa ensimmäisessä luvussa vain kaksi tai kolme, jotta miekkosen alkuperä säilyisi jymy-yllätyksenä. Todellisesta minästään avautumisen sijasta Togami kysyy suoraan ja täysin vakavissaan, pitääkö Hajime hänestä. Tämä ei ole mikään kompakysymys, vaikka aluksi sitä uumoilinkin. Kai se on pidettävä, sillä ei Hajime häntä inhoakaan. Togami on hyvä kaveri, johtajamainen ja muutenkin hieno mies.


Togamista ei voi olla välinpitämätön.


Annan peukkua Facebookissa.

Vastaus on Togamin mielestä hyväntahtoinen ja Hajime on varmasti tuota mieltä Togamista, mutta Togami kyseenalaistaa togamiutensa. Jos Togami ei olisikaan Togami, olisinko yhä samaa mieltä? Ennen kuin Hajime ehtii vastata, Togami kertoo hiukan ulkokuoresta ja nimestä ja ulkonäöstä huokuvasta ensivaikutelmasta sekä eräästä tapauksesta, jolla ei ollut syntyessään mitään: ei nimeä, perhettä tai tarkoitusta. Silti hän halusi vain elää tavallista elämää ja joutui sen vuoksi muuttumaan toiseksi henkilöksi, valehtelemaan minkä ehti.


Olet sitten Nogami.


Pätee Danganronpan hahmoihin erittäin hyvin, kun stereotyypit murenevat!


”Now, who am I? I am I, the 9th letter of the alphabet. But I am also Zero. …No, that’s not true. I’m not really Zero. Not yet. Perhaps you could say I am… less than Zero.”


Postata tyhmiä juttuja Internetiin.


Huijaat.

Hajimesta alkaa vaikuttaa, että ehkä hänen uusi toverinsa ei olekaan Togami, mutta toisaalta hän ei tunne oikeaa Togamia – ei ainakaan vielä – ja sanoo ääneen, että ainoa hänen tuntemansa Togami on tässä näin. Äärimmäinen huijari ei enää kuulosta togamimaisen kylmältä ja kovapintaiselta kiittäessään sanoista ja kertoo mielellään itsestään lisää, jos he pääsevät saarelta pakoon. Sellaistahan hän lupailikin vanhan rakennuksen keittiössä vain minuutteja ennen kuolemaansa. Ainakin Hajime pääsee vielä joskus tutustumaan oikeaan Togamiin, joka vasta hieno mies onkin. En olisi vielä tämän koko Danganronpa-projektin alussa uskonut pääseväni kehumaan maailman epämiellyttävintä Byakuya Togamia, mutta pakkohan se nyt on.


Se laihempi on äärimmäinen huijari.


Tuon jälkeen voisit laihduttaa.


Kasvoilla hehkuu massiivinen kysymysmerkki.


Byakuya Togami, viimeinen sivu.


Byakuya Togami, tähtisivu.


Vain Dressmann kelpaa.



Seuraavaksi Mahirua riiaamaan! Ihan sen vuoksi, koska punapää on jäänyt tarinan toisena uhrina hyvin vähälle huomiolle, koska odottamattomasti tapetut eivät pääse viimeisinä hetkinään avautumaan itsestään toisin kuin teloitettavat. Minulla ei edes ole pahemmin mitään Mahirua vastaan, vaikka hahmo ensivaikutelmaa tylymmäksi tyhmiä poikia kohtaan paljastuikin.

Hajimesta otetaan heti kuva, josta tulee hölmön näköinen, koska en ehtinyt valmistautua tähän hetkeen vähintään viikkoa etukäteen. Mahiru kertoo tuon olleen pelkkä tallenne yhteisistä hetkistä saarella, jotta emme unohda niitä. Hän aikoo napsia kuvia kaikista päivittäin paitsi ehkä harvemmin pojista. Hajime kommentoi tuohon niin odottamattomalla ja epähajimemaisella sarkasmilla, että repesin itsekseni kunnolla.


Pitikin kaivaa nenää juuri nyt.


Ja kun työnsit linssin silmääni.


#tsundere-shaming


Jabberwock Island never forget.


Miten menettelet hermafrodiittien tapauksessa?


Nyt oli tahditonta, Hajime.

Mahiru ei edes tajua ottaa tuosta nokkiinsa, vaan selittää Monokuman pilaavan noin muuten luonnonkauniin maiseman. Monomista nyt ei ole niin haittaa, mutta tyttö pyytää minua vangitsemaan karhun, jotta hän saa kyhättyä aiheesta kunnon skuupin. En taida riistää henkeäni journalistisen urasi vuoksi, kiitti vaan.


Monobomb.


Seiskaan asti pääset.


Mahiru Koizumi, toinen sivu. 

Tänään Hajime on johtolankojen perässä ja miettiikin, onko Mahirun potretteihin ikuistunut sellaisia. Oppilailla on paha tapa lukea ajatuksiani, joten Mahiru ojentaa kameransa ja Hajime löytää vain niitä samoja hymyjä, joista oli Pekon kanssa puhetta. Kuvien ihmisillä näyttäisi olevan hauskempaa kuin yleensä.


Kontekstistaan irrotettuna sangen kaksimielistä.


: (


Voi olla myös defenssimekanismi.

Mahiru ei oikein pidä puolivillaisista kehuista ja Hajime kokeilee toista lähestymistapaa, joka ei sekään mene ihan nappiin. Kai nyt Mahiru tykkää valokuvien napsimisesta, sillä onhan hän sentään äärimmäinen valokuvaaja. Kuvat pitävät sisällään kaikkeuden kirjon kauniista kammottavaan ja tytön kuuluisa sotavalokuvaajaäiti opetti, että valokuvaajan velvollisuutena on ottaa kuvia. Mahiru ottaa mielellään perinteisiä kuvia tavallisissa tilanteissa onnellisista ihmisistä. Hajime myöntää pitävänsä sellaisista kuvista eikä ole edes sarkastinen toisin kuin eilen. Nyt osui ja upposi. Kaiken kertoo punastuminen ja pikainen poistuminen. Tästä on hyvä jatkaa.


Eivät ainakaan lainausmerkeissä.


Hajimen Arrested Development -suosikkihahmo on Maeby.


Se on vain pakkoliike.


Autiompi taidegalleria.


Mahiru on tärkeä.


Jokainen sanani on silkkaa tiivistettyä neroutta.


Mahiru Koizumi, kolmas sivu.



Tai olisi hyvä jatkaa ellei Mahiru rähjäisi likaisesta hihastani. Yhyy. Mökkimme on varusteltu pesukoneella ja kuivausrummulla, joita voisi edes joskus käyttää. Fotaroija dissaa Kazuichiakin, koska pojat ovat niin mahdottoman sottaista laiskurikansaa. Mahiru jopa tarjoutuu pesemään paitani puolestani, koska ei siitä kuitenkaan tulisi Hajimen inttämisestä huolimatta mitään. Tästä muistinkin, että pitää käydä varaamassa pyykkivuoro. Hajime saa tahtonsa läpi ja saa kuulla kunniansa, jos kipakka punapää vielä näkee saaristossa likaisia hihoja.


Nakkaan mereen.


Näyttikin kellastuneelta.


Jos riisun kaiken, huudat kuitenkin.


Onpas Hajimella kaunis äiti.

Ilmeisesti Mahirun isä on laiska tyhjäntoimittaja, jonka kautta tytär peilaa puolta ihmiskuntaa. Perhejutuista Hajime muistelee nykyisen tyttöystävän äitiä, jonka ammatti on toivottavasti yhä tuoreessa muistissa. Varmaan joku putkiasentaja. Mahirun äiti on enimmäkseen poissa kotoa työhommissa eli kuvaamassa repaleisia autopommien uhreja rukouskutsujen ihmemaassa, mutta on aina tuonut kotiin näytille niitä mukavampia kuvia sodan runtelemista läävistä. Niitä sellaisia, joiden hymyt eivät ole jääneet irti katkenneen pään kasvoille. Mahirukin haluaisi nähdä maailmaa kameransa kautta, mutta ei haluaisi jättää isäänsä yksin. …Isä taisi jäädä nyt yksin. Selvästi Mahiru kuitenkin näyttäisi muista – pojistakin – välittävän ja pääjuonessakin tätä alleviivattiin. Kenties hän välittää Hajimestakin, kun taas tuo seuralainen poistuu paikalta punastellen.


Varmaan harrastaa videopelejä.


Kolmannen maailmansodan sytyttyä Koizumit ovat upporikkaita.


Kollaasi liekehtivästä lastentarhasta paloi Mahirun verkkokalvoille.


Koska olemme virtuaalitodellisuudessa, olet onnistunut.


Vaimoainesta tai siis.


Mahiru Koizumi, neljäs sivu. 

 

Koen takauman, sillä taas Hajimesta otetaan kuva, jossa hän näyttää ihan pöljältä. Ainakin Mahirulla on hauskaa eikä hän aio näyttää kuvaa tai poistaa sitä, sillä kuvat ovat ikuisia. Olisi hänellä muutakin mielessä, mutta se jää punastelun vuoksi sanomatta. Mitä tämä nyt on? Onko joku oikeasti ihastunut Hajimeen? Ei sillä, kyllä minäkin olisin.


”Go fuck your selfie!”


Aina minua dissataan.


Kysy tuota ankkanaamateineiltä.


Tämäkin kuva menettää merkityksensä, kun sen skrollaa pois näytöltä.


Jatka toki.

Mahiru rikkoo vaivautuneen hiljaisuuden – ja niitähän teinidraamassa riittää – kysymällä vastavuoroisesti Hajimelta, ottaako hän mielellään valokuvia. Mutisen jotain kännykkäkamerasta, jota Mahiru ei liiemmin arvosta ja tenttaa kostoksi kameransa mallia. Sivistymättömänä kuulen ensimmäistä kertaa SLR-kamerasta (single-lens reflex, yksisilmäinen peiliheijastuskamera), vaikka olen taatusti nähnyt juuri tuollaisia stereotyyppisiä kameroita, jollaisen piirtäisin, jos minun pitäisi jonkinlainen kamera piirtää. Hajime ei ole järin varma oikeasta vastauksestaan eikä Mahiru tunteistaan, sillä taas hän punastelee tiehensä. Onpa minulla nyt kysyntää.


Ja tinderöi pirusti.


Tällä voi ottaa kuvia vain Mercedes-Benz 300 SLR:stä.


Myöhästyy pian bussista.


Mahiru Koizumi, viides sivu.



Keisarilliset kestit kyhäytyivät kaksi päivää ennen määräaikaa ongelmitta, koska olen niin hemmetin hyvä tässä tai ainakin luulen olevani. Kenties seuraava haaste paiskaa minut polvilleni.


Nyljen sinut kohta, jos et muuta osaa sanoa.


Ultimate Sin?


Ei kai taas! Ja noin paljon!



Tai vaihtoehtoisesti armoton fakta, että Island Mode on vasta hippusen yli puolivälissä.