maanantai 7. maaliskuuta 2016

192 - Luku 6, Deadly Life, osa 5

Sokaisevan kirkas binääripolku päättyy kolkkoon oikeussaliin, jota voisi pitää pikemminkin koesalina. Vain ylioppilaskirjoitukset puuttuvat. Nyt ei enää jaeta oikeutta, sillä päämääränä on totuus ja valmistuminen. Kiinnitin väkisinkin huomiota siirtymässä vilahtaneeseen ykköseen eli koettelemus on tuskin hetkessä ohi. Hyvinkin mahdollisesti keskustelu jatkuu oikeassa maailmassa, kunhan sinne asti päästään. Mitään muuta en toki loppuhuipennukselta odottanutkaan.

[​IMG]
Laiskaa paikkojen kierrätystä 2/10

Tänne tavalla tai toisella päätyneet Jabberwockin selviytyjät muistavat paikan pikavisiitiltään ennen Hope’s Peakiin lemppausta. Kaiken järjen – jos sitä enää on – mukaan raunio-ovi johti nimenomaan tänne. Epätodellisessa koelieriössä on Fuyuhikosta tietynlaista lopullisuuden tuntua eikä paikka muutenkaan näytä ihan samalta kuin edelliset oikeussalit. Seisomapaikat ovat moderneja ja Future Foundationin logokoukeroilla koristeltuja.

[​IMG]
Synnyin täällä.

[​IMG]
Herää, pahvi.

Monokuma on meistä ylpeä, kun kukaan ei ole aiemmin päässyt tänne asti, mikä lienee jonkinlainen saavutus, jos olemme tässä maailmassa muutenkin ensimmäisiä. Oppilaita ei pahemmin kiinnosta, onko tämä koealue vai mikä, koska perusperiaate on kuitenkin sama. He ovat olleet vastaavassa tilanteessa ennenkin, joten tästä on tullut rutiinia.

[​IMG]
Tätä kutsutaan speedruniksi.

[​IMG]
Sublimely Magnificent Graduation Exam Site Mk III.

Koti on jo niin lähellä, että sen voi miltei aistia, mutta sitä ennen on tehtävä lopullinen päätös. Osanottajille määritellyissä jalustoissa ei ole enää mustuneen tuomitsevaa vipua, koska murharetkihän jo päättyi virallisesti. Sen sijaan kussakin jalustassa on LCD-kosketuslevy, jossa on kaksi vaihtoehtoa: Graduate ja Repeat. Äänienemmistö voittaa ja äänestämättömyys tulkitaan poissaoloksi vainajienkin osalta.

[​IMG]
The only winning move is not to play.

[​IMG]
Tuossa nurkassa on kuollut pikseli.

[​IMG]
Ally vai Betray?

Mikäli Graduate voittaa, tästä jatketaan suoraan arvoitukselliseen valmistumisohjelmaan. Kazuichia ei selittely kiinnosta, sillä mehän kaikki jo tiedämme, mitä tulemme äänestämään. Monokuma kehottaa pitämään näpit napeista loitolla, sillä emme ole vielä valmiita äänestykseen ja ennen kaikkea tuomarivirusrehtorikarhulla on viimeinen sana. Monokuma päättää kunkin oppilaan kohdalla, onko valmistuminen tarpeen.

[​IMG]
Onko se sellainen 12 askeleen ohjelma?

[​IMG]
Minulla voi sormi lipsahtaa.

[​IMG]
En noudata trendejä.

[​IMG]
Toivottavasti antaa sähköiskun.

[​IMG]
Niitä kaikkia.

[​IMG]
Kelpaako lahjukseksi hunajapurkki?

Mekaanikko vetää heti mielistellen sanansa ja kätensä takaisin, mutta ei hän edes kokeillut pahemmin kepillä jäätä, sillä Monokuman päätös on ilmeisesti pelkkä muodollisuus, koska tämä nyt täytyy hoitaa näin. Hajime olettaa, ettei Monokuman valta todellakaan ulotu ihan kaikkialle.

[​IMG]
Juu niin varmaan.

[​IMG]
Kenen kirkas idea se oli?

Monokuma selittää jotain mysteerin selvittämisestä, mutta Hajime aavistaa nallen vain pelaavan aikaa, sillä päänäyttelijäthän ovat yhä tulossa. Karhun mukaan meidän tollojen ei tarvitse heistä perustaa, kun olemme muutenkin pelkkiä mitättömiä rattaita koneistossa.

[​IMG]
Godot saapuu vielä jonakin kauniina päivänä.

[​IMG]
Kaikki jälleen kerran meidän syytämme.

[​IMG]
Ei minulle edes makseta tästä.

Akane ja Minimaru ottavat nimittelystä nokkiinsa ja Monokuma pyytää sammuttamaan pienoismölisijän ja lopettamaan muutenkin turhanpäiväisen uhoamisen. Monokuma on jumala… ja juuri nyt olemme hänen saastuttamassa koneessa.

[​IMG]
Minimarua ei voi olla huomioimatta.

[​IMG]
Mutta kun Minimaru on teknisesti figuuri.

[​IMG]
Pudotamme Götterdämmerungin niskaasi.

[​IMG]
Se taitaa tehdä kipeää.

[​IMG]

[​IMG]
Tuossa ylälaidassa puhekilpailun lomassa vuorottelevat mm. 11 year-old’s lunch order, Hello, Alter Ego, Congratulations, Thank You, Hello World, Happy Birthday ja muuta pientä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti