195 - Viimeinen oikeudenkäynti, osa 3

On sanomattakin selvää, ettei tätä voi jättää tähän edes vitsillä, sillä vitsi olisi kehnompi kuin ne, joilla täytän kuvatekstini. Hätäily johtaa vain typeriin päätöksiin, joissa päätetään kohtalosta, kun listalla olisi yhä ties kuinka monta selittämätöntä mysteeriä. Jos olisin valinnut Retryn, oikeudenkäynti olisi loikannut aavistuksen taaksepäin, mutta koska oletin ottavani pistelaskussa vääristä valinnoista takkiini, lataan tallennuksen ja jatkan monivalintakysymyksestä, johon on vain yksi ehdottoman oikea vastaus. Huomasinkin heti jotain olevan vialla, kun ruudun poikki ei vaeltanutkaan valaistuneen Hajimen potrettia ja Game Over -polulta puuttui kokonaan ääninäyttely.



Vaikka Hajime ei ole aivan välittömästi valmistumassa, ei hän varsinaisesti ole kallistunut saariutopiaan jäämisenkään puolelle. Akane mutisee minua nössöksi, mutta asioiden varmistamisessa ei ole mitään nössöä. Ja juuri nyt Hajimesta tuntuu harvinaisen omituiselta, sillä Makoton maanittelu tuntuu harvinaisen omituiselta. Hänhän on täällä vain hyvää hyvyyttään auttamassa eikä ymmärrä, miksi torjumme avun kiittämättöminä. Makoton toivopuheet ovat saaneet uppiniskaisuudessaan nagitomaisen sävyn ja Hajimen hälytyskellot alkavat soida. Jos tässä pelisarjassa joku jauhaa liikaa toivosta tai epätoivosta, hänessä on todennäköisesti jotain vialla.


Akane pelkää vain tyhjiä lautasia.


Jos järjestön nimessä on tulevaisuus, järjestö on todennäköisesti avomielinen.


Antagonismi on protagonismin luonnollinen seuraava vaihe.


Hope Foundation olisi sopivampi nimi.


Sanoo epätoivon ripe.

Debatti-intropanoroinnissa en osannut suoraan ennakoida, mistä Makoto jäisi kiikkiin, mutta bongasin hänen sähköpostinsa massiivisesta totuusluotilippaasta ja siihen takerruin, kunnes tartuin hänen uhmaansa lähes kirjaimellisesti.


Kun tämän ammun, nimi muuttuu muotoon Re: E-mail to Makoto Naegi.


On vain harmaan eri sävyjä.


Paitsi verotoimisto.

Makoton uhmapuheet kuulostavat mahdottoman tekopyhiltä, sillä jos kukaan ei voi uhmata Future Foundationia, Hope’s Peakin kirjaston keskellä levitoinut sähköposti kertoi yksiselitteisesti Makoton uhmanneen ystävineen Future Foundationia. Johtoportaalta tuli suora käsky tappaa epätoivon rippeet eikä suinkaan suojella heitä. Huomio osuu Makotoa arkaan paikkaan ja Monokumakin nielaisee, kun häneltä tivataan, pitävätkö kaikki johtolangat todellakin paikkansa. Taitavat pitää.


Taisi jäädä roskapostiksi.


Future Foundationin mustalla listalla on nyt kuusi nimeä.


Siinä vasta äärimmäinen toivo.


Meillä ei ollut tulevaisuutta.

Hajimen epäilyttävän ex-protagonistin hiillostus on vasta alussa, sillä hän muistaa Alter Egon kautta käymänsä yksisuuntaisen keskustelun Makoton kanssa. Tuo aineeton Makoto kuulosti suojelupuheineen huomattavasti aidommalta kuin tämä tässä piirissä. Kyllä Hajime nyt Makoton tuntee, vaikka onkin nähnyt hänet tasan kerran elämässään ja silloinkin siluettina.


Suurimman osan tapahtumista.


Maailma kaipaa pelastusta, on kansamme loistavin sielultaan musta.


Niitä saattoi lähes koskettaa.

Kun Hajime vaatii Makotoa paljastamaan, kuka hitto hän oikeasti on, Monokuma raivostuu kunnolla eikä edes trollaa. Mikäs siinä, on vain soveliasta taistella karhua vastaan, kun hän kerjää verta kuonostaan.


GUNDHAM TANAKA.


No on se huppari kieltämättä söötti.




Muri muri muri.

Tämä tanssi on käyty edellisessä pelissä jo kahdesti eikä päivitetty versio ollut kummoinen haaste, vaikka noteerasin sielukilpien olevan melkoisen jykevää tekoa. Viimeinen kilpiriekale tuntuu lähes aina kihnutukselta. Kovasti ursus uhosi, mutta kun tämän sinänsä näppärän pelimekaniikan kerran oppii, se lähtee myöhemmillä kerroilla suunnilleen selkärangasta. Paniikkipuhekanne vaikuttaakin muihin minipeleihin verrattuna eniten mekaaniselta reaktiosuorittamiselta, jossa älynystyröitä vaaditaan vasta lopun kokoamispulmassa. Ennen sitä ei tarvitse oikeastaan näillä taidoilla (köh köh) edes keskittyä ruudun tapahtumiin, kunhan pysyy tahdissa mukana.


Fallen angel head crashes dead out of control lost memories staircase twists darker rooms lit with left out toys after playing mean changes toys into tools twisted playthings on the staircase fools fools weapons represents the killing game


Who taught the killing game? Who taught the killing game?


Awaken eyes sewn wearing glasses dripping tap tap temple door locked inside scream inner scraping tooth and nail nowhere to go quiet retraces forcing light tears then pretend nothing blinds blinds closed in sanctuary closed in sanctuary padded walls not quiet storm’s fury burnt out killing time


Who taught the killing game? Times taught the killing game herself. No, I taught the killing game first


Passing words distant pain remember trains of thought collide no one view window pushing faces through shards cold glass poke bloody holes exposed


I taught the killing game first. I taught the killing game first


Tongue lash spewing red tortured animals wake up time beckons death upon myself eyes travelled harden strange no stronger feeling tempting motion slows to a crawl places his own foot firmly in its own trap let go the springs snap shut crazy sharper teeth giving in to the jaws of death


I taught the killing game. I taught the killing game first. I taught I taught I taught the game first, first, first

Tälle Makotolle Sayakan kylppärin seinään veri-ikuistama 11037 ei sano äkkiseltään yhtään mitään ja hän tuntuu muutenkin kuulevan Nezumi Castlen salasanasta ensimmäistä kertaa, mikä on sangen mystistä, kun hän sen laatan tekstuuriin upotti. Hän sopertaa hetken aikaa hämillään ja antaa olla. Oli tämä hänestä ihan hyvä yritys. Makoto naurahtaa pelisarjan tavaramerkki-puhuhun ja dematerialisoituu. Fuyuhiko ei ylläty tänään enää mistään.


Internetistä löytää kaikenlaista.


Monokuma varmasti arvostaisi keskusteluani oikean Makoton kanssa.


Häiritsevää tässä on se, että Makoton ja Monokuman äänet kuuluvat limittäin.






Tuo temppu tehtiin peileillä ja suokaasulla.


Nollalla jakaminen ei ole, vaikka siltä toisinaan tuntuukin.

Enpä olisi naurusta osannut koskaan aavistaakaan, että Makoto oli pelkkää Monokuman huijausta. Fusku ei oppilaita liiemmin huvita. Hajime kyllä tietää, että valmistuminen olisi tätä menoa johtanut perikatoon. Karhuparka on häviöstään allapäin, kun kiukkuiset epätoivon rippeet alkavat kääntyä häntä vastaan ja Akanenkin pieksentäuhkailulle näytetään vihreää valoa. Barbaarista väkivaltaa hän ei silti suvaitse, sillä se ei kuulu näin sivistyneeseen peliin.


Anna mennä.


Ulos vanhempien kellarista.


Akane on ihan samanlainen kuin äärimmäisenä epätoivona.


Kazuichikin palaa entiseen muottiinsa.


Älykkyysosamääräni suorastaan kohoaa kattoon pelin parissa.

Ei, ehei, tällaiseen peliin vaaditaan viimeinen bossi. Monokuma ei tarvitse enää talviturkkia ja kömpii luolastaan epätoivoon.


Monokuma muuttuu asuntoautoksi.


Pikemminkin kaikki.


Triviatietona japsiraidassa on Dragon Quest -viittaus!


Muuten tulee Cease and desist -postia.

















.
..
…
….
…..
…...
…....
….....
….......
….........
….............
…..................

(Nippon-kielikylpyä 0:00-1:39, varsinainen video 1:40-!)

 





















”It’s like super super super super super despair. No, more than that…

.Super
..super
…super
….super
…..super
…...super
…....super
….....super
….......super
….........super
….............super
…..................super super super super despair…”
















”We have been waiting! Waiting so very long for peasants like you to appear!”

JUNKO ENOSHIMA, ÄÄRIMMÄINEN EPÄTOIVO, ON NOUSSUT.