190 - Luku 6, Deadly Life, osa 3

Viides kerros on ilmiselvästi nuohottu, koska huonesiirtymän jälkeen Hajime löytää itsensä kerrosta alempaa eikä ole alkuhämmennyksen jälkeen järin yllättynyt. Portaat ovat niin kulahtaneen vanhanaikaisia vanhaan kunnon satunnaisteleportaatioon verrattuna. Mikään ei teoriassa estä minua warppaamasta seinän sisään, kun täälläkin on nähtävissä keskiraskasta bugitusta, joka ei johdu pelistä vaan sen tarinan tuomista tyylillisistä pakotteista. Nyt Vitan näyttöön läiskähtelee mustia tahroja ja käytävän seinämät ovat välillä irrallaan todellisuudesta. Odotan kauhulla sitä gimmickiä, jossa ruutu pirstaloituu neliöiksi, koska navigoinnista tulisi melkoisen haastavaa. Jäin toljottamaan hetkeksi hiljakseen pyörivää leijuvaa kuutiota, jonka osaset sykkivät digitaalisessa väliainepuurossa.


Tätä kutsutaan pikahissiksi.

Hope’s Peak Digidemyn neljäs kerros sisältää tuttuun tapaan kemianluokan, musiikkiluokan, kaksi tylsää perusluokkaa, datakeskuksen ja toimitilat rehtorille sekä opettajille. Reaaliaikaisesta kartasta voi kätevästi huijata, mihin huoneisiin oikeasti pääsee, koska ne ovat harmaita, mutta niille on ylimmän kerroksen tapaan oma käyntijärjestyksensä.


Return of the lay of oh you already know the drill something something land.

Akane on eksynyt/joutunut haahuilemaan käytäville ja hänen vainukoiran aistinsa havaitsevat jonkun tai jonkin lähestyvän. Hajimella käväisevät mielessä nämä salaperäiset päänäyttelijät, joihin Monokuma teatraalisesti viittasi, mutta toistaiseksi saamme tutkia tätä pelottavan outoa keinomaailmaa ihan keskenämme tai itseksemme. Vaikka joku lyöttäytyisikin Hajimen seuraan, seuralainen voisi sattumanvaraisissa huonesiirtymissä haihtua toisaalle kuin irreaalinen pieru logiikan Saharaan.


Se pääsi Minimarulta.


Ei sinulla edes ole sisuksia.

Autioihin käytäviin kyllästyttyäni päädyn musiikkiluokkaan, jonka komea flyygeli on tallella. Seinät ja katto sen sijaan ovat luhistuneet stereogrammiksi ja huoneen keskipisteenä levitoi todellisuuksien välillä keltastaasissa ajelehtiva muistomerkki. Future Foundationin koukeroilla koristeltu lohkare sisältää lyhyen viestin järjestön synnystä. Vaikka he eivät suinkaan olleet ainoita, Hope’s Peakin selviytyjät olivat mukana perustamassa uutta perustaa Tragedian hävittäneelle maailmalle. Lukemansa perusteella Hajime tajuaa Monokuman repineen World Enderin karvaisesta ahteristaan, sillä ei järjestö ainakaan vaikuta lopettavan maailmaa.


”Detecting active bloodstones…”


Future Foundation tarvitsisi helposti tunnistettavan maskotin.


Hajimekin voisi joskus perustaa jotain tärkeää ja oleellista.



Vaikka toisten sähköpostien lukeminen on epäkohteliasta, ei kiusausta sovi vastustaa, kun sähköposti leijuu staattisesti ilmassa neliönä vierivine teksteineen, jotka kääntyvät kätevästi suttuisista kanjeista englanniksi pikkuruudussa. Lähettäjää tai vastaanottajaa ei kerrota, mutta alkuperä tulee muistomerkkiä pidemmässä viestissä varsin pian selväksi.


Meneekö käsi läpi vai palaako se poikki?

Viestissä on päästy perille Hope’s Peakin viidestätoista selviytyjästä, joille tulee tehdä jotain ennen kuin äärimmäinen epätoivo iskee heihin kyntensä. Murhaleikki ei saa toistua ja arvokkaat oppilaat tulisi ottaa huostaan, kunhan heidät ensin löydetään ja taustat selvitetään. Viestissä mainitaan myös Jabberwock Islandin tutkimuslaitoksen edistysaskeleista. Neo World Project on valmiina testikäyttöön.


Valtavaan joukkohautaan.


Televisiouusinnat on hävitettävä.


En minä koskaan mitään tällaista nähnyt.


”Well, so much for the government, their idea of containment is to kill everyone associated with the project!”

Hajime laskeskelee, että ilman Chiakia heitä olisi todellakin viisitoista, mutta mitään muuta hän ei tajua kuin sen, että ehkä hän ei haluakaan muistojaan takaisin, jos jotain kamalaa on päässyt suuressa maailmassa tapahtumaan. Musiikkihuoneen vastaukset ainakin tekivät selväksi, ettei Future Foundation ole vihollinen, koska heitä suojeltiin. Hän myös ymmärtää äärimmäisten epätoivojen eli Junkon jälkeläisten olevan Monokuman takana. Tutkimuslaitos on silti valtava kysymysmerkki, vaikka tajusin välittömästi, että tämän maailman on oltava Neo World Project. Hajime suo flyygeliä silmäillessään ajatuksenpuolikkaan Ibukille ja poistun paikalta taas pari totuutta rikkaampana.


Ei maailma pyöri aina sinun ympärilläsi, senkin tyhmä teini.


Ns. Junko Minishimat.

Opettajainhuoneessa pöytiä somistavat ja työskentelyn tiellä lojuvat kukat ovat lakastuneet pikselikukiksi ja voin huoletta kurkkia ikkunalevyjen tuolle puolen. En näe varsinaisesti ulos enkä edes tiedä, mitä näen. Moikkaan Kazuichia, joka on syvästi ahdistunut ilman Soniaa. Onhan hänellä minut. Sonialla siis.


Ehdottomaan lähestymiskieltoon saakka.


Pehmokumalle keitto maistunut.


Ovathan nuo hiukan rupsahtaneita.

Future Foundationin sähköpostiliikenne jatkuu, kuten myös hävytön urkkimiseni. Tämä vaikuttaa olevan vastaus aiempaan viestiin. Selviytyjien suhteen kehotetaan tekemään parhaansa, mutta Junkon jälkeläisiin eli epätoivon rippeisiin tulee suhtautua äärimmäisen varovaisesti, koska Tragedia ei ole vielä ohi. Junkolle on hyvinkin voinut tulla korvaaja. Epätoivon rippeet tulee tuhota. Hajimen mielestä viestinnän sävystä on rauhanomaisuus kaukana, mutta kenties maailman kytevissä raunioissa ja harvojen selviytyjien leireissä on käynnissä jatkuva, totaalinen sota.


Samanlaista kehnosti käsikirjoitettua onnettoman emoisaa paskasakkia kuin nämä myötähävettävät nuorukaiset.


Tämä on mahdotonta.


Sota on paha asia.



Hajime löytää liitutaululta oman nimensä lisäksi kaikkien muidenkin nimet. Byakuya Togamikin on eksaktisti äärimmäinen huijari, sillä oikea Togami lienee parhaillaan jossain aivan muualla. Erityisasemaan on nostettu Hiyoko Saionji, tuo eläinkuntaa ja tosi monia ihmisiä vihaava hävytön perinnetanssijakakara. Hänestä on oikein kuvakin lehtileikkeessä. Nyt minun ei tarvitse välittää kiven sisään joutumisesta väittäessäni Hiyokon näyttävän hemaisevan kauniilta, sillä neiti Hiyoko on puhjennut kuvassa täyteen nuppuunsa.


Etsin pitkään yhteyttä juuri näille kolmikoille ilmeisen tuloksetta.


Öhhhh… saanko luvan?

Tuo ei voi olla sama Hiyoko. Se häijy muurahaismurhaaja näytti korkeintaan kymmenkesäiseltä ipanalta. Kuvan Hiyokolla on lukioikäisen ruumiinrakenne, vaikka minulle jäi sellainen hämmentävä kutina, että hän voisi olla jopa päälle parikymppinenkin. Kazuichi veikkaa kuvan neitiä Hiyokon isosiskoksi, koska siskosten vanhemmilla oli tylsä mielikuvitus, koska ei tälle voi muutakaan selitystä olla. Monokuma tulee myhäilemään Hiyokon olevan ainoa tytär eikä kuvassa ole edes mitään sukulaista vaan aito ja alkuperäinen Hiyoko. Hajime tyrmää karhun vitsillä heittämän kasvupyrähdyksen, sillä Hiyoko ei enää ole kuvioissa mukana. Likkahan listittiin skidinä.


”Shut the fuck up, you pig-faced troll!”


Tämä Hiyoko osaa sitoa kimononsa.


Tai nimi on Saionji Hiyoko.


Monokuma tietää, koska teloitti muut sisarukset.


Kukaan ei täälläkään kehdannut antaa selkäsaunaa.


Pikemminkin surkastui.

Monokuma teroittaa kaikkien vinkkien pitävän yhä paikkansa. Meitä ei viilata linssiin, vaikka muuttunut Hiyoko sai minutkin toviksi pois tolaltani. Teoriani mukaan Hiyoko on oikeasti muiden oppilaiden ikäluokkaa, mutta Neo World Projectissa seikkailee – tai seikkaili – hänen nuori versionsa. Mistä muustakaan voisi olla kyse, toisesta äärimmäisestä huijaristako? Vaikka tämä maailma jonkinlainen koe lieneekin, Hiyokoa tuskin muokattiin oikeasti aikuisikään. Menen kyllä pyytämään heti oikeassa maailmassa Hiyokon kättä ellei hän ole kuollut sielläkin virtuaalisen representaationsa deletoinnin vuoksi tai ellei hän ole yhä kamala kakara.


Junko-Mukurokin valisti aikoinaan photoshoppauksen taiasta.


Kysy Cradle Pharmaceuticalilta.


“Elapsam semel occasionem non ipse potest Iuppiter reprehendere.”



Aikuistuneen Hiyokon rinnalla liitutaulun yläpuolelle ripustettu Izuru-taulu tuntuu suorastaan pikkuseikalta, mutta se toimii erinomaisena muistutuksena käsittämättömästä ristiriidasta, jossa Izuru Kamukura eli äärimmäinen toivo ja äärimmäinen ainejärjestömurhaaja on yhtäaikaisesti sekä opiskelija että Hope’s Peakin perustajapappa. Olen kuullut ikuisista opiskelijoista, mutta tämä on jo naurettavaa. Tuolla lärvillä Izuru on samalla se Ghost in the Shellin apinanaama. Sattumaako?! Vai kunnianosoitus?


On se kova jätkä.


Jätä nämä kommentit debattiin.




Odottaako lopussa bossi?

Hajime alkaa arvaamattomasti kerrosta alemmaksi siirryttyään tajuta Monokuman lippuhorinoista edes jotain, vaikka mitään muuta tässä oppilaitoksessa ei voikaan tajuta. Kolmannessa kerroksessa ei ole ketään. Silloin muinoin täällä ratkottiin Robo Justicen arvoitusta, Celesten karua murhajuonta ja Sakuran itsemurhaa ja päästiin tutustumaan geneeristen luokkien lisäksi kuvisluokkaan, tiedelabraan ja hupihuoneeseen. Vain hupihuone on auki ja sinne on jonkin verran ankarasti bugittavaa apostolinkyytiä. Ruudun suttulinjahäiriöt eivät edes ole kovin vakavia, mutta kubistisilla käytävillä törmään alati eskaloituviin omituisuuksiin. Avaralla aukiolla puhelinpylväät katoilevat osittain ja hupihuoneen seinillä kohtuullisen säännönmukaisessa rivissä kököttävät ikkunat alkavat muutamaa mutkaa myöhemmin horjahdella, kieppua ilmassa ja ilmestyä kattoon ja lattiaan ja ties mihin säännöllisen epäsäännöllisissä muodostelmissa.


”We were somewhere around Barstow, on the edge of the desert, when the drugs began to take hold.”


Return of the lay of the error error error.


Windows on kaatunut.

Suhasin ikkunashoppaillessani niin pitkään, että digi-Usami eli Lemuria V saavutti korkeamman tietoisuuden, heitti hyvästit, rikkoi palkinnoillaan maagisen 999 monokolikon rajapyykin ja jätti minut ihmettelemään, mitä pahuksen hemmettiä kehitän taskussani seuraavaksi ja miten. Tosin tässä vaiheessa Lemuria VI:lla ei liene enää mitään merkitystä, koska veikkaan askelmarssin päättyvän ennen viimeistä evoluutiota, vaikka minipupu kuoriutuneekin ennen pitkää. Sen verran olen perillä, että viimeisiä olomuotoja on yhä oltava jossain Hope- ja Despair-mittarien välimaastossa, sillä tililleni kilahti vain kolikkopysti eikä kaikkien muodonmuutosten kokemisesta saatavaa virtuaalikikkelin nostattajaa, mutta metamorfoosit lunttaan netistä tarinan läpäistyäni.


Tämä piti ansaita.


Mutta minähän kuolen vanhuuteen ennen tuota.

Hupihuoneen biljardisessiosta tulisi raivostuttava kokemus, koska sekä pöytä että pallot vaappuvat ilmassa. Myös Tokon piilopaikkakaappi ja oikean määrän monopulloja sisältävä hylly ovat ankaran antigravitaation kourissa. Tuoli ja lehtihylly eivät paljasta nostalgian lisäksi muuta, mutta holopostiviestitarina jatkuu.


Voimme olla myös vapaapudotuksessa.


Jostain voi löytyä vielä Tokon nimi.

Ajassa on hypätty eteenpäin, sillä kaikki omilla teillään seikkailleet viisitoista oppilasta ovat nyt Future Foundationin hellässä huomassa. Tragediasta selviytyminen on arvoitus, mutta haavoista päätellen siitä on kärsitty. Saman ikäluokkansa vuoksi oppilaat aiotaan välittää eteenpäin murhaleikin selviytyjien suojelukseen. Epätoivon rippeissä sen sijaan ei ole edistytty, mutta tuhokäsky on yhä voimassa. Hajime ei ymmärrä, miksi Future Foundationin suojelupyrkimykset johtivat murharetkeen, mutta järjestö ei kuitenkaan liene kaiken takana. Monokuma tulee piristämään pähkäilevää päähenkilöä, joka vahvistaa viestit FF:n sähköposteiksi, sillä hän oletti niiden olevan hyödyksi.


Pöydän alla.


Hajime yritti iskeä Aoia.


Kuulostaa fanaattiselta.


Muuten olisi ollut tylsää.


Monokumalla on kokemusta, kun puolet purukalustosta on poissa.


Hakkeroi meidät ulos täältä.

Pöydälle on jätetty Hope’s Peakin sinetillä varustettu salainen kansio, josta tulee nyt vähemmän salainen. Hajime alkaa lukea toivon harjaannuttamisesta kertovaa suunnitelmaa, jossa pureudutaan Hope’s Peakin päämäärään, aitoon toivoon. Sisällöltään teksti on melko pitkälti juuri sellaista markkinointiosaston pitkästyttävän tympeää lesotusta, ja hän putoaa jossain vaiheessa kärryiltä. Hajimelle käteen jää vain aito toivo, mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan. Totuusluoti jää toistaiseksi melkoiseksi arvoitukseksi.


Ei voi olla päiväkirjaa salaisempi.


Toivon hedelmiä tulee kastella päivittäin.


That thingamabob ja you know what.



Äkilliset kerrosvaihdokset ovat tässä vaiheessa enää tottumiskysymys, mutta Hajimesta tuntuu silti nollalla jaetulta, sillä Hope’s Peakin toinen kerros onkin ylösalaisin. Aivan kattorakenteissa asti ei tarvitse rämpiä, mutta eteneminen ahdistaa silti. Ruudunpäivityskin yllättäen takkuaa tässä efektitykityksessä, jossa käsikonsolin täytyy vaivoin selvitä glitcheillä peitetyistä oviaukoista, ruutuun painautuvista värineliöistä, sensuurisotkuisesta Akanesta ja digitaaliseen kirjainnumerosotkuun tasaiseen tahtiin peittyvistä lattiakattolaatoista. Toisen kerroksen päämääränä on aluksi kirjasto, koska luokat ja uimahalli lienevät simulaation kaatavia bugikasoja. Musiikkikin muljahtaa ihastuttavan retroksi tutkimusteeman kasibittiseksi remixiksi. Täällä se kuulostaa pelkästään häiriintyneeltä.


Katsot tätä nyt vain väärältä kantilta.


˙puɐl ɹǝɥʇouɐ ʇǝʎ ǝɥʇ ɟo ʎɐl ǝɥʇ ɟo uɹnʇǝɹ

Atleettipimu on sentään yhdenmukaisesti ylösalaisin kanssani eikä tunnu pahemmin reagoivan nyrjähtäneeseen maailmaan. Kaikkeen tottuu. Mutuhaisun mukaan meitä lähestytään yhä. Hajime pyytää Akanea mutuilemaan, onko kyse liittolaisista vai vihollisista, mutta Minimaru mölisee molemmista osapuolista. On se hyvä, että mutu tarttuu elottomiinkin leluorganismeihin.


Pesisit kasvosi joskus.

Maastokuvioseinäinen kirjasto ei onneksi ole ylösalaisin, koska muuten kattoon epäputoaisi hurja neonnidesotku. Ellei valvontakameraa ja monitoria välttämättä halua erikseen tutkia, täällä on oikeastaan vain holoposti, jonka vastaanottaja on kerrankin mainittu nimeltä. Se ei ole ihan kuka tahansa satunnainen futurefoundationlainen… vaan Makoto Naegi.


Et kolua noita kaikkia hyllyjä läpikotaisin.


Hah hah Makoto on vasta 14. divisioonassa!

Hänestä ja muista viidestä ei oikein pidetä, sillä maanpetturit suojelevat epätoivon rippeitä, jotka tulisi hetimmiten tappaa. Makotoa kehotetaan tulemaan toivon puolesta järkiinsä ja tuomaan rippeet takaisin Future Foundationin päämajaan. Hajime ei käsitä lukemaansa. Hän ei tietenkään tiedä, kuka tämä joku Makoto on, mutta ilmeisesti kyseessä on petturi. Miksi epätoivon rippeitä edes pitäisi suojella?


Oikopäätä uuniin.


Ei ollut työkkärissä antaa duunia.


Kaikenlaista porukkaa minäkin ohjastin.


…to you how dangerous it is to keep these people alive. Stay calm and think about this carefully. You guys are being lied to. Think carefully about what’s important to bring the light of hope to the world. The six of you joined the Future Foundation because you agreed with our ideals, right? The Future Foundation rescued you from the tragedy you survived and helped you recover your memories. Immediately return the Remnants of Despair to our headquarters. Unless we eliminate them, The Tragedy will never end… Everything… is for the sake of a future filled with hope…

Kävelen käsilläni digidiskokäytävän poikki luokkaan ja löydän itseni asuntolan pyykkituvasta. Käyhän se toki näinkin, olinkin kyllästynyt kopioluokkiin. Hajimekaan ei jaksa enää välittää puuttuvasta logiikasta. Pesukoneita ei luojan kiitos voi enää tutkia yksitellen etsien satunnaisia monokolikkoja, mutta pöydällä on tyrkyllä täppäri, joka kertoo totuuden tästä maailmasta.


Luokka on pesussa.


Tämä olisi kenties pelin viimeinen pehmokuma ellen olisi ollut viidennessä luvussa sokea.


Tuossa juuri noin on Junko Enoshima eikä Hajime edes huomaa sitä.


Nyt Hajimea kyllästyttää ja hän sulkee tämän.

Neo World Program tunnetaan myös teknologisesti tuliteränä psykoterapeuttisena kommunikointisimulaattorina, jonka kehittämisestä ovat vastuussa muiden muassa äärimmäinen ohjelmoija (Chihiro!), äärimmäinen neurologi ja äärimmäinen terapeutti. Aivokoppaan kytketyllä kojeella sukelletaan synteettiseen virtuaalimaailmaan, jossa oikeassa maailmassa traumatisoituneet muistot korvataan virtuaalisilla. Traumojen lisäksi psykoterapiasimulaatiossa on mahdollista hoitaa aivopesun aiheuttamia vaurioita, mutta kaikenlainen järjestelmän väärinkäyttö saattaa johtaa täydelliseen persoonan tuhoutumiseen.


Toimiiko edes Linuxilla?


Parempi kuin Kinect.


”See you at the party, Richter!”


“More hundreds of thousands of datumplane operators, including many of the so-called cyberpukes and system cowboys, were lost, their analog personas caught in the crash of the datasphere or their brains burned out by neural-shunt overload or an effect later known as zero-zero feedback.”

Suon Hajimelle hiljaisen kuvatekstittömän hetken todeta, ettei mikään ole totta.

















Se ei ollut kovin hiljainen hetki. Hajime on nähnyt ja kokenut tänään paksuja asioita, mutta tämä on jo liian paksua. Hän jättää lipuista ja epätoivosta virnuilevan karhun omaan arvoonsa henkilökohtaisessa eksistentialistisessa kriisissään. Virtuaalitodellisuussekoilun alussa pelkäsin jo jotain todella typerää ja väsynyttä selitystä tälle kaikelle, mutta Neo World Programin lääketieteellisessä käyttötarkoituksessa onkin pelottavan paljon järkeä. Pakopaikka Tragedian kauheuksilta, miksipä ei? Kadonneet muistotkin selitetään näppärästi. Toki kaikki meni täälläkin jotakuinkin päin helvettiä, mutta kenties bugit korjataan tämän pakollisen betatestin jälkeen.


Tulevaisuudessa kaikki ovat robotteja.


Tämän jälkeen ei tunnu missään.


…the Newo (sic) World Program. By mounting a device to the cranium, the Neo World Program allows its subject to experiece (sic) a ‘Synthetic Virtual World.’ Additionally, the Neo World Program has another feature. It can replace memories formed in the real world with information contained in the synthetic virtual world… Therefore, it is possible to undo trauma sustained in the real world through the use of the virtual world. However, this device is for psychotherapeutical purposes only. Any other use is expressly forbidden. Though it is highly effective in treating brainwashing, abusing the device risks total personality destruction.

Kun Hajime on miettinyt olevaisuutta tarpeeksi, palaan takaisin käyt-

















  



…ävälle. Whoaaaaa. Niin. Tuota. Repeilin kyllä kunnolla odottamattomalle teatteriesitykselle ja eritoten technicolor-puhuhulle, mutta oikeastaan vielä pahemmin kylkeni paukkuivat tälle rautalankaykköskerrokselle jättiläismäisessä hiljakseen pyörivässä digi-informaatiolieriössä. Eihän tässä ole enää mitään tolkkua, siis silleen hyvällä tavalla. Onneksi käytävä pelkistyy välillä hetkeksi kiinteäksi kokonaisuudekseen, mutta epätodellisuuden tuntu on silti kiistatonta simulaation pohjamudissa kaiken lähestyessä gurumeditaatioerroria.


Tämähän näyttää ihan Arkham-Batman -pelien etsivävisiolta.

Paikka on sentään tuttu. Minua ei paiskattu esimerkiksi asuntolaan vaan takaisin koulunpuoleiseen ykköskerrokseen liikuntasalin lähelle. Nyt täytyy vain tarpoa tässä verkkokalvot kärventävässä psykedeliassa takaisin sinne, mistä Hope’s Peakin koluamisen aloitinkin. Tosin sillä erotuksella, että nyt se toinen luokka on auki.


01010010 01100101 01110010 01100101 01110100 01110101 01110010 01101110 00100000 01101111 01100110 00100000 01110100 01101000 01100101 00100000 01101100 01100001 01111001 00100000 01101111 01100110 00100000 01110100 01101000 01100101 00100000 01101111 01110100 01101000 01100101 01110010 00100000 01101100 01100001 01101110 01100100 00101110 00100000

Sonia valistaa minua happoreissulla lumevaikutuksen ja pahennevaikutuksen eroista eikä itsekään tiedä, mistä höpäjää, sillä aivomme rekisteröivät tämän epätodellisuuden todeksi, joten kenties tämä kaikki onkin totta! Itse ainakin voin huonosti. Onpa täällä Monokumakin tärähtänyttä päivää piristämässä, kun Maltan pääkaupunki olikin valetta.


”So you’re saying they’ll get recharged?”
“Believe what you want.”
“Great!”


Kuulostaa epätodelliselta.


All existence denied.

Ykköskerroksen se toinen luokka näyttää jopa yllättävän seesteiseltä lähes hallitussa kaaoksessaan, joka keskittyy lähinnä seinillä nykiviin viivakuvioihin ja liitutaululla vierivään koodisumaan.


Ei tuo nyt niin iso ole.


Itseesi.

Ilmassa kelluva pyörivä monoliitti ei vie minua Jupiteriin ja äärettömyyden ääriin. Sen sijaan tapaan vanhan ystävän.



.
..
…
….
…..
…...
…....
….....
….......
….........
….............
…..................