maanantai 7. maaliskuuta 2016

196 - Viimeinen oikeudenkäynti, osa 4

Junkon paluu oli se toinen suuri juonispoileri, jonka uhriksi jouduin aikoinaan etsiessäni äärimmäisen epätoivon ääninäyttelijää tai siis ääninäyttelijöitä, koska multi-Junkon persoonat kattavat kaikki kahjouden kategoriat. Hysteerisemmän puoliskon ääni on yhä sama kuin Genocide Jillillä ja niin on se toinenkin. Tiesin ainoastaan Junkon olevan jollain tavalla mukana – mutta milloinkaan en olisi edes voinut aavistaa tällaista olomuotoa – ja pitkään oletinkin jonkinlaista takaumaa, sillä Junkohan kuitenkin heitti henkensä ykkösosassa. Äärimmäinen teloitusvideo oli absurdi, mutta siinä nähtiin varsin yksiselitteisesti Junkon murskautuvan verimössöksi. Tai jos Junkosta jäikin jotain jäljelle, hänen mielipuoliset faninsa veivät kaikki ruumiinosat. Junkosta on kuitenkin vihjailtu koulututkimuksissa niin paljon, että typeräähän hänet on kokonaan unohtaa, kun neiti epätoivo muutenkin oli ykkösessä sitä hulvattominta viihdettä ja nousi omissa kirjoissani kertaheitolla sinne parhaiden pahisten joukkoon. Eihän Junkossa mitään järkeä ole, mutta epätoivoisen roolinsa hän vetää just eikä melkein nappiin ja väkisinkin hymyilyttää.

En edes tähän asti ole tämän jatko-osan spekulointisatseissa viitsinyt pahemmin pohtia takapirun henkilöllisyyttä, kun se ei ole ollut alusta asti ajankohtainen mysteeri. Jatko-osassa pyöritellään kuitenkin yhtäaikaisesti useampaakin mysteeriä, jotka ovat olleet enemmän tai vähemmän esillä oppilaiden mielessä. Toki takapiru on, no, kaiken takana, mutta Future Foundationin osallisuus kaikkeen on tullut pääpahiksen identiteetin tielle. Toki tiedossa oli, ettei Monokuma voi olla pelkkä Monokuma – ellei hän ole saavuttanut todellista tietoisuutta – mutta parhaillaan tässä on sellainen ongelma ihan kaiken kannalta, ettei mikään virtuaalimaailmassa ole totta. Tuo jättiläismäinen ilmestys voi hyvinkin olla Junko, mutta hän on yhtä todellinen kuin nämä avatarit tuomiopiirissä. Vaikka Junko olisikin oikeasti kuollut, hän voisi aivan hyvin olla pelkkä virus, jonka joku Junko-fani kävi tökkäämässä Neo World Programiin.

Oli Junko mitä oli, nyt hän on täällä ja laatua on totisesti luvassa. No minä ainakin pidän. Animoitu jumbo-Junko keskittyy vain vaihtamaan välillä asentoa ja sukimaan tympääntyneenä hiuksiaan kohoten ahdistavasti taustalla. Kaikkien näiden pahvikuvapotrettien jälkeen tuntuu kerrassaan luonnottomalta nähdä 3D-henkilö, mutta tämä lienee esimakua Ultra Despair Girlsistä, jossa hahmoilla on personamaisesti sekä potretti että 3D-malli. Tyttömäisen kännykän näytöllä esiintyy varsinainen Junko, jolla on arviolta tuplasti hoopoja ilmeitä ja persoonia verrattuna Trigger Happy Havocin loppuhuipennukseen. Nautin tästä jo nyt!

Kysymysmerkkeihin verhoutunut Junko on hiukan pettynyt tyrmistyneiden selviytyjien täydellisen epäuskoisiin reaktioihin, kun häntä pidetään valtavana harhana, sillä on peleissä kookkaampiakin olentoja nähty. Otin mielenkiinnosta sen verran selvää, että Junkon peliviittaus oli lokalisoitu fiktiiviseksi, sillä tiettävästi japsiversiossa Junko puhuu suoraan God of War -sarjasta, mikä olisi tuottanut länsimaissa automaattisia copyright-ongelmia. Ei mikään ihmekään, kun Fuyuhiko ärähti välittömästi likan puheliaisuudelle.

[​IMG]
Fuyuhiko vetää rajan amatsoneihin.

[​IMG]
Anteeksi, käyn vaihtamassa kalsarini.

[​IMG]
Syökin sinua enemmän.

[​IMG]
Asura’s Wrathin Chakravartin sanoo hei.

[​IMG]
Joku Bayonettan pikkusisko ilmeisesti.

Jos Junkossa jotain valtavaa on niin 15-metriset hinkit, joista olisi enemmän iloa hiukan toisenlaisessa pelissä. Kazuichi ei halua jäädä moisten taivaankappaleiden alle. Junkosta ei ole iloa toimintapelinkään viimeisenä hirvityksenä, koska tämä ei ole toimintapeli. Enhän minä nyt tuollaista tyttöä löisi. Hän löisi takaisin.

[​IMG]
”That’s Mushy Snugglebites’ badonkadonk. She’s my main squeeze. Lady’s got a gut fulla’ dynamite and a booty like POOOW!”

[​IMG]
Selkäongelmia tiedossa.

[​IMG]
Ja crushed fucking.

[​IMG]
Mutta onneksi tässä on parempi käsikirjoitus.

[​IMG]
Ja kihnuttaa hipareita kolme tuntia.

[​IMG]
Rock ’n’ roll ei kuole koskaan.

Itsekseen höpisevään jättiläispuhelinoppilaaseen ei osata edelleenkään suhtautua kunnolla, sillä Monokuman alkuperäksi häntä on vaikea uskoa. Lisäksi Junko vaihtaa persoonaansa niin usein, että taidan tällä kertaa jättää apatia-Junkot ja uguu-Junkot välistä. Junkolla on yhä niin perhanan tylsää, että roolia on vaihdettava, vaikka sekin on tylsää. Aina voi oppilaiden ärsytykseksi keksiä ja imitoida, mitä he sanoisivat, sillä Junkolla on tuntikaupalla voyeristidataa kaikilta murharetken viikoilta.

[​IMG]
Junko on yhtä pörröinen.

[​IMG]
Junko ei ole yhtään ilkeä itse.

[​IMG]
Tähän kyllä tottuu, huoli pois.

[​IMG]
Kunpa Junko imitoisi Gundhamia tai Nekomarua.

[​IMG]
Lisää päteviä reaktioita tapahtumiin.

[​IMG]
Voisit aloittaa kutomisen.

On suorastaan häiritsevää, kuinka hyvin Junkon ääninäyttelypuolella vedetään repliikistä toiseen vaihtuvat äärimmäisten ääripäiden roolit. Ihan kuin ykkösosassa. Onkin sääli, ettei tällaisessa tekstilliskuvallisessa blogiformaatissa oikein välity pelisarjan äänipuoli ja etenkin Junkon jatkuva tykitys muuten kuin linkkaamieni irtobiisien osalta. Täytyypä joskus etsiä, onko Youtubeen dumpattu yksittäisten hahmojen geneeristen lausahdusten kompilaatioita. Sen vannon, että kun sitten kaukana tulevaisuudessa Danganronpa V3 lähtee PS4:llä käyntiin, videoin konsolilla kaikki minipelit. …Toisaalta enkkuraidan kehumisessa iskee aina pieni pistos omatunnossa, kun aina on puristeja, jotka pitäytyvät alkuperäiskielen raidassa, koska enkkudubeissa molotetaan ylikorostuneesti tai jotain muuta vinkumista, mutta mieluummin kuuntelen ääniä, joita ymmärrän sujuvasti. Väitän silti, että Danganronpan ääninäyttelijät ovat kevyesti skaalan puolesta paremmasta päästä jo ihan senkin puolesta, että äänet sopivat rooleihin ja irroittelua tapahtuu tasaisesti. Usein tyhmälle jutulle on tullutkin revettyä ulosannin eikä varsinaisesti jutun sisällön vuoksi.
Hajime tajuaa häröilevän bimbon masentuneesta kuolinnurinasta, että heidän uuden ystävänsä täytyy olla Junko Enoshima, vaikka Fuyuhiko pällimangaa selanneena tietääkin hänen olevan vainaa. Junko on pahoillaan nopeasta kuolemastaan, tuntuu riitelevän itsekseen ja valistaa sitten ylittäneensä ihmisyyden. Ei, hän ei ole muuttunut vampyyriksi. Hän on nyt tekoäly.

[​IMG]
Mukuro Ikusaba olisi ollut hieno källi vaihtoehdoissa.

[​IMG]
Kuolema on äärimmäiselle epätoivolle vain hidaste.

[​IMG]
Ihan itse olet kuolemastasi vastuussa.

[​IMG]
”Hyperion says: afterlife, schmafterlife.”

[​IMG]
Opin tänään uuden sanan. Se ei ole now.

Junkolla oli tietenkin varasuunnitelma, jolla hän varmisti selviytymisensä kuoleman koittaessa. En ole perillä, millaista tietotaitoa vaaditaan huippumodernin tekoälyohjelman kehitykseen, mutta sellaisen äärimmäinen epätoivomuoti-ilmiö kuitenkin kehitti – tai todennäköisemmin pani seuraajansa kehittämään – ja joku kytki hänet Neo World Programiin saastuttamaan Alter Egoa. Ja näin syntyi Alter Ego Junko, Monokuman todellinen olomuoto, virusten virus, Neo World Programin takapiru. Hajime toljottaa häkeltyneenä epätoivon ruumiitonta ruumiillistumaa.

[​IMG]
Siihen menikin koko elinikä.

[​IMG]
Ei ole kuka tahansa joku, kun on keltaisella.

[​IMG]
Jo edellisellä Junkolla oli suuri ego.

[​IMG]
Onko tuo nyt kivasti sanottu sievästä rouvasta?

[​IMG]
Kumpi?

[​IMG]
Junko tarvitsi tuohon ilmeeseen kielikurssia.

Junkon mielestä meidän ei tarvitse murehtia jatkotoimenpiteistä, sillä olemmehan sentään äärimmäisiä epätoivoja ja ylimpiä ystävyksiä, jotka voivat tukeutua toisiinsa, kun muu maailma meidät hylkäsi. Akanella on parempiakin ystäviä. Ja Minimaru.

[​IMG]
Tarvitseeko sinua nyt palvoa?

[​IMG]
Kiusaamisen tulee loppua tai maailma loppuu.

[​IMG]
Voin Facebookissa ollakin.

[​IMG]
Akane ei käytä Facebookia.

Junko murjottaa, kun hän sentään yritti auttaa ystäviään sotkemalla Future Foundationin luoman valmistumisohjelman parametrit huomattavasti miellyttävämmiksi, sillä muka-Makoton tarjous jäi laihaksi. Jättiläis-Junko nyhtää tantereesta kännykän ja näpyttelee näytille uuden kaavakuvan virtuaalimaailmanjälkeisestä elämästä, jossa murharetken vainajatkin nousevat kuolleista. Selviytyjät palaisivat siis todellisuuteen Neo World Programista saatuine muistoineen kuin murharetkeä ei olisi koskaan tapahtunutkaan.

[​IMG]
Onhan peukalointi rumaa.

[​IMG]
Kaikille kasvaa kohta iso pää.

[​IMG]
Tähän väliin oleellinen tauko, sillä Junko päivittää Instagram-statuksensa.

[​IMG]
Hajime näyttää niin onnelliselta.

[​IMG]
Vain hintaan 19,99€.

Fuyuhiko tarttuu heti tarjoukseen, joka tuntuu liian hyvältä ollakseen totta. Onhan murhailu ollut monelle ikävää, mutta erityisesti hänelle Pekon teloitus on ollut erittäin raskas realiteetti. Junko kertoo ohjelman modauksen olleen hankala ja pitkä prosessi, mutta ainakin tekoälymuodossa hän oppi kaikkea näppärää. Fuyuhiko ei oikein tykkää, kun Junko arvuuttelee, kuinka kauan ohjelman peukaloinnissa vierähtikään aikaa ja antaa vinkiksi erään paikan, jossa mitattiin ajan kiertokulkua. Emme voi olla vastaamatta, koska tämähän on vain peliä. Odotan jo innolla, milloin opettajamme alkaa tentata kertausmielessä murhamotiiveja.

[​IMG]
Ei tietenkään, miten niin?

[​IMG]
En odottanut lauantaiaamun piirrettyjä.

[​IMG]
Hehheh tyhmä blondi.

[​IMG]
Boyhood, it took twelve years to make.

[​IMG]
Junko on myös vakavissaan zombiepidemiasta.

[​IMG]
Pitääkö tähänkin vastata?

Ajantajumme edistyi vain Jabberwock Parkin tuomiopäivän laskurissa, mikä on sinänsä huvittavaa, sillä jos puiston juonitapahtumia ei lasketa, tuolla ei ollut mikään pakko käydä. Vaikka joka luvun lopussa jäljellä olevat päivät nähtiinkin, eivät oppilaat olleet välttämättä aikataulusta perillä, jos he eivät taustalla pitäneet omaa tukkimiehen kirjanpitoaan. Sonia hoksaa, että kello mittasi modaukseen kuluvia päiviä, mutta Junko vedättikin meitä koko laskurista. Oikeasti sillä ei ollut mitään virkaa. Se vain tikitti siellä itsekseen kohti nollaa.

[​IMG]
Kellonaika näkyi auringosta ja tähtien asennosta.

[​IMG]
Ammattilainen modaisi päivässä.

[​IMG]
Kyllä nyt harmittaa vietävästi.

[​IMG]
Noloa?

[​IMG]
Näyttävä show olikin.

En varsinaisesti tiedä, mitä koko Jabberwock Islandille tapahtui pommin käynnistyttyä, mutta ainakaan se ei mitannut mitään, ei ainakaan meille. Tavallaan hän piti sen avulla motivoivaa kirjaa, ehtisikö ennen aikarajaa peukaloimaan valmistumisohjelman. Junkosta on hilpeää, kun luulimme sen muka tarkoittavan jotain. Tyttö revittelee sen tuomalla epätoivolla ja kertoo dekkarivertauksellaan, ettei anna tekojensa olla ennustettavissa. Hyvin hän on pitänyt siitä kiinni, sillä tämä pelisarja on sellainen, josta ei koskaan tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu.

[​IMG]
Jos tämä on vain peliä, selviytyjät voisivat kirjoitella laittomuuksia ja päästä vapauteen.

[​IMG]
En jumbo-Junkoa.

[​IMG]
Junko on yhä melko tavanomainen.

[​IMG]
Tai lattia on laavaa.

[​IMG]
Junkokin rypisteli naamaansa mopsiksi.

Fuyuhiko tivaa vimmoissaan aikaa haaskaavalta lässyttäjältä, onnistuuko se helkutin kuolleiden herättäminen vai ei. Junkolle tuo ei ole temppu eikä mikään, sillä tämähän on vain peliä eivätkä pelin tapahtumat voi vaikuttaa sen ulkopuolelle. Hajime ei tajua, miksi Alter Ego Junko sitten puhui Monokumana plasebosta, jossa uskomuksista tuleekin totta. Junko kertoo, ettei tuosta tarvitse välittää. Ehkäpä hän sai modauksensa valmiiksi juuri ennen muodonmuutostaan?

[​IMG]
TOYNBEE IDEA
IN MOViE ’2001
RESURRECT DEAD
ON PLANET JUPITER


[​IMG]
Junko ei ole nukkunut tarpeeksi.

[​IMG]
Ehkä tästä voitaisiin jatkaa debatissa.

[​IMG]
No ei sitten tuon ilmeen perusteella. 

Yksinäinen yakuza on ainakin ihan myyty eikä enää välitä tämän maailman järjettömyydestä, jos sen turvin kuolleetkin nousevat. Hänen henkilökohtainen turhautunut mantransa on ollut jo jonkin aikaa, että tässä maailmassa kaikki näköjään on mahdollista ja sitä mieltä Akanekin on toljottaessaan korkeuksissa kohoavaa 3D-teiniä. Kazuichi ei oikein tiedä, miten Junkon juttuihin tulisi edes reagoida.

[​IMG]
Seuraavaksi lehmät lentävät.

[​IMG]
Kvanttimekaniikka on vaikeaselkoista.

[​IMG]
Korkeintaan aavistuksen epätavallista.

Kun Junko hoputtaa meitä takaisin todellisuuteen nauttimaan elämästä, Hajime kysäisee, mitä muka tekoäly siitä hyötyisi. Junko närkästyy kitinästä ja väittää valmistumisen muuttuvan siten dramaattisemmaksi. Toki jos he eivät halua valmistua, ei mikään pakko tietenkään ole. Tässä vaiheessa juuri kukaan ei halua jäädä tänne, kävi miten kävi. Pako on ollut päämääränä alusta asti ja jos siinä sivussa kuolleetkin palaavat, mikäs sen mukavampaa? Eivät he tänne asti ole päässeet täysin turhaan.

[​IMG]
En jätä tätä jatko-osaa kesken, hitto vieköön.

[​IMG]
Ajattele nyt, Junko voi viettää rauhallisen paratiisiloman ihan itsekseen.

[​IMG]
Olen vain opiskelija, jolla on sama tilanne eikun siis.

[​IMG]
Peko jo odottaa avosylin nuoriherraansa.

[​IMG]
Kazuichin huutoja ei lasketa kestämiseksi.

[​IMG]
Minä ainakin olen jo tottunut hotelli Mirain ruokaan.

Junko innostuu positiivisesta asenteestamme, kun kaikki menee kuten pitääkin, ja lakkaa itsekin haaskaamasta aikaa, mikä on häneltä melkoinen saavutus, sillä mitenkään mihinkään liittymätöntä juttua hänellä yleensä riittää. Ihan kuin Junko pitäisi äänestään. Hän pyytää oppilaita kiinnittämään katseensa LCD-näyttöön ja hykertelee painavansa sitä itse, jos edistystä ei tapahdu.

[​IMG]
Olemme äärimmäisiä eläjiä.

[​IMG]
En ole mikään hemmetin vaakunasymboli.

[​IMG]
Nappulaa painamalla saa vain sekaantumissyytteen ja joutuu vankilaan.

[​IMG]
Aina minua haukutaan, pöh. 

Valinta on yksinkertainen ja tilanne muistuttaa jälleen ratkaisevaa valintaa hyvän ja huonon lopun välillä. Valitsin tietenkin aluksi väärin ärsyttääkseni muita, mutta tilanne looppaa jatkuvasti kolmeen vaihtoehtoon, joista vain yksi on ehdottoman oikea.

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

Ja väärä.

[​IMG]

[​IMG]

Mikä yllätys!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti