0 - Alkuperäinen intro

Danganronpa-pelisarja vaikuttaa sen verran erikoiselta tapaukselta, että siitä on tehtävä blogi. Ihan tahallaan teen blogin, vaikka gradun tutkimussuunnitelma pitäisi palauttaa keskiviikkona. Olkoon tämä inspiraatiota akateemisempaan kirjoitteluun. En aseta tälle projektille aikarajaa tai sen tarkempaa päivitystahtia.

Kaikkein valveutuneimmat lienevät perillä aiemmasta blogihistoriastani, joka koostuu teinivuosien epämääräisen itsereflektioblogin lisäksi noin kolmesta scifisarjoja ruotivasta katselublogista (Stargate! Babylon 5! Lexx!), jotka kaikki ovat teknisesti ottaen kesken. Toistaiseksi. Ne jatkuvat kyllä, Lexx varsinkin. Eikä sovi myöskään unohtaa Let's Playta aiheesta Final Fantasy VII, joka oli niin hyvä läppä, että se melkein toimi. Joskus vielä blogaan koko FF-sarjan alusta loppuun, mutta nyt ajattelin kuivaharjoitella Danganronpalla tällä foorumin blogialueen MDickien mulkosilmäsimulaatioiden, nostalgiapläjäyspelisarjojen ja puolet foorumilaisista varmaan tuhoon vievien alienintappostrategioiden aikakaudella.

Lisäksi Danganronpa vaikuttaa juuri ulkoisesti sellaiselta, että saan ikuisen animuwaifu-uguu -leiman, kun rohkenen kirjoitella tällaisesta Nagasakin ydinjätteen luomasta japskihömpötyksestä, joten foorumin henkisesti ahdasmielisen anime lähtee lapsesta hakkaamalla -klikin ärsyttäminen saa minut jo nyt myhäilemään hyväksyvästi.

Mutta mikä kumma on Danganronpa? Voisin vain aloittaa pelitapahtumista kirjoittelun, mutta nyt tarvitaan taustoitusta. En minä ihan sokkona sentään obskyyriä kamaa osta. Ihan sanatarkasti kyseessä on kaksi japanin sanaa yhdyssanana: dangan (”luoti”) ja ronpa (”kumoaminen”). Luotikumoaminen kuulostaa pöljältä, mutta tämä on kuitenkin japanilainen pelisarja. Länsimaiset pelitalot etsivät sanakirjasta jonkun siistin ytimekkään substantiivin kuten Destiny, jotta heidän tuotteensa kuulostavat siisteiltä mainoksissa. Japanissa pelien nimet ovat moniosaisia, typerän kuuloisia ja vaikeasti lausuttavia, jotta pelikaupassa saatavuusutelu on toistettava. Tämä ei ole edes niin kaukaa haettua, kun Danganronpan kirjoitusasu ei mennyt paikallisessa Gamestopissa ensimmäisellä kerralla perille. Sittemmin toki hommasin ykkösosan Videogamesplussasta. Jatko-osa lähti sentään Puolenkuun peleistä.

Jos oheiskrääsänä toimivaa mangaa, animea ja sen sellaista ei lasketa, Danganronpa koostuu tällä hetkellä kolmesta vain PS Vitalle julkaistusta (nyt en laske mukaan Japanin älypuhelinkonversioita) pelistä, jotka ovat Danganronpa: Trigger Happy Havoc, Danganronpa 2: Goodbye Despair sekä muutama viikko sitten kotimaassaan julkaistu Zettai Zetsubō Shōjo: Danganronpa Another Episode, jonka alkuosa kääntyy muotoon Absolute Despair Girl. Viimeksi mainittu on ilmeisesti seikkailupelisivuosa, mutta parin aiemman genrenä on visual novel.

Niin, visual novelit ovat niitä pelejä, joissa deittaillaan tyhmiä animulorttoja, jotta heidän pöksynsä päästään riisumaan lopussa. Nykyään deittaillaan ironisesti vammaisia, puluja tai karhuja tai vammaisia pulukarhuja.

Visual novelit ovat myös paljon muutakin, valtavien tekstimassojen lisäksi siis. Kenties japsiropetaustani puolesta ajatus usean kymmenen tunnin mittaisesta tekstiseinästä ei hirvittänyt, mutta silti Spike Chunsoftin sen toisen pelisarjan jatko-osa ylitti kaikki odotukseni. Zero Escape: Virtue's Last Rewardissa on edelleen paras pelijuoni, jonka olen koskaan kokenut. Se vetää myös helposti vertoja muun viihteen kertomuksille. En edes liioittele, vaikka myönnän, että minua on helppo miellyttää. Sittemmin koin miltei yhtä päräyttävän 999: Nine Hours, Nine Persons, Nine Doorsin, jonka patistin kaverini DS:lleen ostamaan, ja läpäisin toistamiseen VLR:n, jotta kokemuksesta tuli täydellinen. Jos Zero Escapen kolmas osa koskaan valmistuu, en tiedä mitä sanoa.

Virtuen jälkeen tuli todettua, että PS Vita tuli hommattua hyvään käyttöön tarina-alustana. Onhan minulla laitteelle liuta enemmän tai vähemmän laadukkaita ilmaispelejä alennuksista, mutta jotain jäin kaipaamaan Persona 4 Goldeninkin jälkeen. En ole koskaan tullut lainanneeksi kaverilta DS:n Ace Attorney -pelejä, joiden oikeudenkäyntihassuttelu kiinnosti, joten kun kuulin Danganronpasta, ajattelin pelisarjan olevan jonkinlainen Zero Escape-, Ace Attorney- ja Persona-sarjojen epäpyhä ristisiitos. Tiesin sen verran, että tässä ollaan koulussa, jossa kuolee väkeä ja jotenkin koko homma pitää selvittää oikeudenkäynneissä. Tiesin myös pari muutakin seikkaa, mutta ne selviävät heti ensimmäisessä varsinaisessa päivityksessä. En ole tiettävästi spoilaantunut mistään.

Oikeasti tiedän Danganronpasta ylipäätään hyvin vähän – tosin ehkä vähän enemmän kuin keskiverto foorumilainen, kun Pelit-lehdessä Spike Chunsoftin tuotoksia ei ole noteerattu mitenkään, mikä on varsinkin Zero Escape -sarjan kohdalla suoranainen vääryys. Saatan kylläkin nämä läpäistyäni tarjota sinne suuntaan arvostelua ja ehkäpä myös pelifirman historiikkia, saa nyt nähdä.

En oikeasti tiedä mitä on luvassa. Prologin olen jo aloitusta varten läpäissyt, mutta siitä eteenpäin lyö tyhjää. Kolmannen osan jätän lokalisoitavaksi, mutta tämä blogi käsittää siis Danganronpa: Trigger Happy Havocin ja Danganronpa 2: Goodbye Despairin. En minä sentään niin otaku ole, että opettelisin japania uusimpaa osaa varten.

Mutta asiaan.