lauantai 16. toukokuuta 2015

77 - Luku 6, Deadly Life, osa 2

Makoto ja Kyoko jäävät hetkeksi palkintohuoneeseen. Makoto ei voi käsittää päässeensä karhun luolasta elävänä karkuun eikä heidän suhteellisen hyvää tilannettaan. Tietysti edessä odottaa n+1 kysymystä, mutta se on sen ajan murhe. Ehkä nyt voi huokaista helpotuksesta ja purkaa tilannetta älykköneidin seurassa, kun Kyokolla ei näytä olevan pakottava hoppu mihinkään.

[​IMG]
Everything bent buttered then resceptered.

Kyoko ei edelleenkään ota vastaan Makoton kiitoksia, sillä heidän edessään on vielä yksi lopullinen koettelemus. Ehkä sen jälkeen sitten halaillaan ja hankitaan lapsia. Kyoko on tosin iloinen ehdotuksen onnistumisesta, kun hän ei ollut lainkaan varma siitä. Makoto ihmettelee, mitä takapiru hyötyisi siitä, mutta Kyoko ei nähnyt vastapuolen kohdalla vaihtoehtoja.

[​IMG]
Kiitän sen jälkeen puoli tuntia.

Tämän ymmärtääkseen Makoton tulee muistella takapirun heikkoa hetkeä. Kyokohan ei ollut paikalla silloin sitä kuulemassa, mutta sai kuitenkin tietää muuta kautta, että murhaleikkiä lähetetään kaapatulla signaalilla koko maailmalle. Makoto ja Kyoko ovat yhtä mieltä siitä, että tällainen temppu kuulostaa jokseenkin uskomattomalta, sillä sellaista ei ihan joka päivä tapahdu. Sitä paitsi jos hypätään hetkeksi oikean maailman tapahtumiin, ainoat julkisuuteen levinneet signaalikaappaukset (kuten Max Headroom Incident ja Captain Midnight) olivat hyvin lyhytaikaisia ja yhdelle tv-kanavalle kohdistettuja. Max Headroom -trolleja ei saatu koskaan kiinni. Nykyään digiaikakaudella moisen voisi olettaa olevan mahdotonta, mutta toisaalta en ole mikään asiantuntija. Jotenkin Danganronpan maailmassa takapiru kuitenkin onnistui mahdottomassa, mutta ehkä tälle grandiöösille televisiokällille oli joku pointtikin. Mikä kumma saisi jonkun sekopään lähettämään maailmanlaajuisesti ohjelmaa toisiaan tappavista teineistä? Ja nimenomaan toisiaan tappavista, sillä kaikki säännöt tukevat tuota seikkaa.

[​IMG]
Ovelampaa olisi kaapata ulkomaailman signaali lähetettäväksi tänne.

[​IMG]
Kohta joku ottaa haltuunsa gamma-aallot.

[​IMG]
Laiska takapiru.

Kyoko ehdottaa, että koska ulkomaailmassa Hope’s Peak tunnetaan toivon tyyssijana, takapiru haluaa näyttää kaikille, kuinka toivoa edustavat huippuoppilaat ajautuvat epätoivoon. Takapiru haluaa äärimmäisenä epätoivona todistaa, että epätoivo päihittää toivon. Makotosta tuo kuulostaa täysin naurettavalta – ja kieltämättä se on täysin naurettavaa – ja Kyoko on samaa mieltä, irrationaalista pelleilyä. Vain itseään äärimmäiseksi epätoivoksi kutsuva saisi jotain näin absurdia aikaiseksi.

[​IMG]
Ylimielisiä turbohikkejä kaikki tyynni.

[​IMG]
Despair > hope. Mitään muuta ei tarvita.

[​IMG]
Suunnitelma on kuin jostain videopelistä.

Makoto ei käsitä tuon kelpaavan selitykseksi heidän kärsimykselleen, mutta Kyoko jatkaa televisioinnin olevan suunnitelman heikko lenkki. Koko maailman katsellessa takapirun on oltava tarkkana omista säännöistään. Säännöttömänä katsojat tulkitsisivat tämän vain teurastukseksi eikä leikiksi. Makoto ymmärtää, ettei takapiru voinut tehdä heille sääntöjen ulkopuolella mitään. Kyokokaan ei ole rikkonut mitään sääntöä, vaikka on kyllä ollut piikkinä pahiksen lihassa. Junko taas rikkoi ja sai Gungnirista. Viimeisimmässä oikeudenkäynnissä Kyoko yritettiin teloittaa ja sen jälkeen Makoto, vaikka oikeasti heidän keskuudessaan ei ollut ketään mustunutta. Takapirun oli hyväksyttävä uusintaoikeudenkäynti, jotta epätoivo löisi toivon lopullisesti. Muuten koko maailma tietäisi takapirun rikkoneen sääntöjä ja sammuttaisi vähintään television, kirjoittaisi sitten kiukkuisia yleisönosastoon.

[​IMG]
Pelin myyntiluvut kelpaavat myös.

[​IMG]
Monokuma would slaugh last.

[​IMG]
”Stop! You violated the law. Pay the court a fine or serve your sentence. Your stolen goods are now forfeit.”

[​IMG]
Gungnirit ovat Odinin sormia.

[​IMG]
THIS ISN’T EVEN MY FINAL FORM

Vaikka Kyoko jallittikin takapirun sopimukseen ilman vankkoja todisteita, Makoton on silti hämmästeltävä hänen aukotonta järkeilyään. Olet kloppi samassa huoneessa äärimmäisen etsivän kanssa. Tosiasiassa ilman protagonistin gambiittia he eivät olisi päässeet tänne asti. Ja kyllä Kyokokin oli erittäin hermostunut, vaikkei Makoto mitään huomannutkaan, mutta levottomuuden julkituonti ei olisi ollut heidän kannaltaan edullista. He voivat rentoutua joskus toiste, kenties sitten laitoksen ulkopuolella. Nyt heidän tulisi läikyttää pavut muille oppilaille, vaikkei Kyoko välttämättä luottaisi yhteistyöhön. Ehkäpä muut löytyvät asuntolasta.

[​IMG]
You bet.

[​IMG]
Minä vain huudan ja heiluttelen käsiäni.

[​IMG]
Viimeinen taistelu on meneillään.

Rimputtelen turhaan erinäisiä ovikelloja asuntolassa. Kävin varmuuden vuoksi kaikkien elävien huoneet läpi, vaikka haaskasinkin vain aikaa. Pyörähdin myös varastossa, vaikken oikeasti uskonut sieltä löytyvän mitään. Ruokasalissa onnistaa ainakin periaatteessa, vaikkei glitchaava Monokuma oikein vastaa käsitystäni onnistamisesta. Kirjainsymbolinumerokoodidadaa suoltava karhu nauratti kyllä mukavasti Makoton ja Kyokon ihmetellessä, menikö robo-otsossa jotain hajalle.

[​IMG]
Etaoin shrdlu!

[​IMG]
Perlence subrange 6-36!

[​IMG]
Ylikellokuma.

[​IMG]
ΔMi−1 = −αΣn=1NDi[n][Σj∈CFji[n − 1] +Fexti[n−1]]!

Errorkuman häivyttyä Makoto vallan herkistyy, kun Aoi, Toko, Togami ja Hiro rymistelevät paikalle. Ystäväni…! Ja Toko ja Togami. Tosin heti alkaa hirveä joukkoulina, kuinka haisen paskalle ja kuolemalle, joten eipä sitten herkistytä. Kyoko perhana liftasi roskapussissa, vinkukaa hänelle!

[​IMG]
Tokolla heti pahat mielessä.

[​IMG]
Ja sinä olet kenkä.

[​IMG]
Aina repee tolle.

[​IMG]
Voin minä ravistellakin.

[​IMG]
Aina ei repee tolle.

Narratiivin perin lineaarisessa maailmassa saan harvinaisen tilaisuuden jututtaa kaikkia. Säästän Kyokon viimeiseksi, koska Kyoko tunnetusti edistää juonta. Hiro kuulustelee fiiliksiä rajan takaa ja höpisee sekavia neiti Cleosta, mutta en minä mihinkään siirtynyt enkä tavannut Cleo(p)a(traa?). Togami on hämmästynyt selviytymisestäni, sillä eipä ihan kuka tahansa voi rehvastella joutuneensa tietokoneohjelman pelastamaksi. Ehkä opin tästä jotain. No ainakin putoamaan siten, ettei minusta tule sotkua. Aoilta kysyn, että mikä meininki, käytsä usein täällä. Tyttö kertoo heidän etsineen oikeudenkäynnin jälkeen uusia paikkoja, mutta suljetut huoneet ovat yhä kiinni. Tokolla riittää hämmentävää molotusta hajustani. Tokokin haisee niin oikeasti kuin vertauskuvallisestikin, mutta Makoto haisee enemmän. Siispä Toko voittaa. Jassoo. Kiintoisaa. Joskus tulee ikävä Genocide Jilliä, mutta useimmiten palaan järkiini.

[​IMG]
Kuin Lemuriaan olisi palannut.

[​IMG]
Tuota varten on virustorjunta.

[​IMG]
Ei kauaa.

[​IMG]
Haisen Tokolle, joka on virunut vuoden likasammiossa.

Kuten arvelinkin, Kyoko edistää juonta. Hänen kerrottua muille Mukuron uusintaoikeudenkäynnistä Hiro on ihmeissään, kun Makoton syyllisyyshän tuli harvinaisen selväksi. Makoton puolusteltua itseään Kyoko kertoo, ettei kukaan heistä ollut tappaja. Togami ymmärtää nopeasti, mitä ajetaan takaa. Syyllinen on takapiru. Hiron hämmästeltyä Kyoko kertoo heille Makoton huomaamasta ansasta – mikä näyttäisi tekevän Togamiin edes jonkinasteisen vaikutuksen – sekä vastapuolen sääntörikkomuksesta ja diilistään paholaiskarhun kanssa.

[​IMG]
Minä kun bondasin.

[​IMG]
Lemuria tappoi.

[​IMG]
Joku fani kävi tappamassa.

[​IMG]
Ansa spottasi minut.

[​IMG]
Olenkin valkoihoinen.

Aoin ihmeteltyä takapirun suostumusta Togami päättelee, ettei heidän vihollisellaan ollut muutakaan vaihtoehtoa televisioinnin vuoksi. Hän tajuaa, miksi Kyoko puhui oikeudenkäynnin lopussa takapirun joutumisesta ansaan ja kehottaa tyhmempiä oppilaita pyytämään Kyokolta lisäselvitystä joskus toiste. Makoto lisää, että heidän tulee takapirun jallittamisen lisäksi selvittää kaikki Hope’s Peakin salaisuudet. Kyoko vahvistaa, että muussa tapauksessa he kaikki kuolevat.

[​IMG]
Kuinka astuuttia sinulta.

[​IMG]
Tulee ihan ensimmäinen luku mieleen. Tai oikeastaan jo prologi.

[​IMG]
EVERYONE

Toko suuttuu, sillä mitä oikeutta minulla ja Kyokolla oli päättää heitä kaikkia koskevasta asiasta? Hän ainakin kernaasti viettäisi loppuelämänsä täällä Isäntänsä pörröisessä seurassa. Isäntä puolestaan haluaa pois täältä. Ei Togami kuitenkaan pane viimeistä taistelua pahakseen. Tulihan sitä jännitystä leikkiin. Aoista takapirun ja Mukuron murhan ja koulun mysteerien selvittäminen on melkoinen homma. Niin on Hirostakin. Makoto yrittää luoda ryhmähenkeä, sillä nyt he sentään tietävät, kuka heitä on vastassa, ja yhteistyöllä takapiru nujerretaan.

[​IMG]
Olisiko Genocide Jilliltäkin pitänyt tiedustella asiaa?

[​IMG]
Ja siinähän kävi niin kivasti vaihtoehtotodellisuudessa!

[​IMG]
Vain viimeinen luolasto puuttuu.

Kyoko ei ole lainkaan samaa mieltä. Hän muistaa yhä Monokuman pikku vihjeen murhaleikin kuudestatoista. Hope’s Peakissa ei ole ketään muuta. Togami hyppää Kyokon kelkkaan, sillä jos takapiru tappoi Mukuron ja on koulussa tälläkin hetkellä, murhaaja eli takapiru on yksi heistä. Saattaisi Monokumalta luonnistua murha, mutta hän ei usko karhun suoriutuneen murhapaikan sotkemisesta. Kuusitoista on pudonnut kymmenellä. Loput kuusi pälyilevät tällä hetkellä ruokasalissa toisiaan. Togamin ei tarvinne jatkaa.

[​IMG]
Tassunjälkiä olisi jäänyt kaikkialle.

[​IMG]
Tähän joku mukahauska huomautus, että kuvassa näkyy vain kaksitoista.

[​IMG]
Niitä yksiä just.

[​IMG]
Entä jos on kuollut sisältä?

Hiro ja Aoi jo älähtävät ja Makotokin ehdottaa Monokuman vain pelleilleen, mutta Kyoko punnitsee pelleilyä vain mahdollisuutena muiden joukossa. On aivan yhtä mahdollista, että joku heistä on takapiru, eikä kyseistä seikkaa tule jättää Togamista huomioimatta. Tokokin tajuaa, että äärimmäisyydet yhdistetään tähän kouluun eikä äärimmäinen epätoivo olisi poikkeus.

[​IMG]
Eihän Monokuma nyt sellaista!

[​IMG]
On myös mahdollista, että hän *ei* ole.

[​IMG]
Aukotonta logiikkaa.

Makoto nostaa esille mielenkiintoisen pointin, sillä takapirunhan täytyisi jotenkin ohjailla Monokumaa. Aoi ei usko Tokon häipymisehdotusta, sillä he olisivat kyllä huomanneet, jos joku olisi hyppinyt vähän väliä Monokuman rattaisiin. Hiron ehdotus autopilottikumasta on sinänsä validi, vaikka etukäteen ohjelmoitu dialogi ja liike tuntuukin epäuskottavalta, sillä Makoton mielestä keskustelu karhun kanssa ei kävisi päinsä. Togamin mielestä tarvittaisiin vain joku ohjailemaan keskustelun kulkua.

[​IMG]
Ainakin jos lattia narisee.

[​IMG]
Lemuria matkaa välillä autopilotilla todellisuudesta toiseen.

[​IMG]
Siinä on sellainen mustavalkoinen dialogipyörä.

Makoto ei keksi inttämisen lisäksi järkevää sanottavaa eikä ehtisikään keksiä, sillä monitoreista kajahtaa tärkeä ilmoitus, jonka luulin vain yöajaksi, mutta toisin kävi. Monokuma pirstoo neljättä seinää vahvistaen arvailuni. Murhaleikki on siirtynyt kohti todellista loppua ja ihan sen ja reiluuden kunniaksi edessämme avautuu yhtäkkiä lukemattomia reittejä, jotka ennen oli suljettu. Toisin sanoen kaikki oppilaitoksen ovet ovat avautuneet, jotta meille tarjoutuisi edes vähäinen mahdollisuus ratkaista, mitä täällä on sadistisen murhaleikin lisäksi oikeasti meneillään. Ilmoitus päättyy sangen paskaiseen nauruun. Itsehän nauroin, kun Kyokolla muutenkin on hallussaan yleisavain.

[​IMG]
En olisi päässyt tänne asti ilman peliopasta.

[​IMG]
Monokumakin neuvoo käyttämään peliopasta.

Togamilla ei ole enää puhuttavaa. On tutkimusten aika, jotta myöhemmin on hutkimusten aika. Hän oli muutenkin ajatellut toimia yksin, sillä hän voi luottaa vain itseensä ja sukunsa vereen, jota ehkä joskus vielä vuodatetaan hehtolitroittain. Muut voivat pitää huolta itsestään. Togami poistuu paikalta. Toko jää inisemään, kun ei saanutkaan tulla mukaan. Verrattuaan meitä muita kermattomaksi kermakahviksi ilman kahvia Toko poistuu paikalta. Kun Hiro on vahvistanut Kyokonkin lähtevän omille teilleen, hän päättää tehdä samoin, sillä megapäheä henkimaailma kyllä aina avittaa. Hiro poistuu nauraen paikalta. Aoikin lähtee etsimään totuutta itsekseen, kun tajuaa olleensa tähän asti tyhjän panttina Sakuran ja muiden helmoissa. Aoi poistuu hyväntuulisena paikalta.

[​IMG]
Veressä kytee T-virus.

[​IMG]
Palvelee sinua oikein.

[​IMG]
Suggestoi Lemurian mentaalis-spatiaaliset voimavarat mukaan.

[​IMG]
Pitää täällä jotain silmänruokaa olla reh reh.

Jään Kyokon seuraksi ruokasaliin, mutta pariutuminen ei kestä pitkään. Kyokokin lähtee etsivöimään muistuttaen, että vaikka kukin heistä ratkookin suurta salaisuutta omalla tavallaan, he voivat silti puhaltaa yhteen hiileen. Makoto ymmärtää, että ympäri koulua levittäytyvä kuusikko saa nopeammin tuloksia kuin yhtenäinen lössi. Kyokolla on jotakuinkin loputon tarkistuslista, joten hän panee töpinäksi muistuttaen, että totuus on selvitettävä. Kyoko poistuu paikalta.

[​IMG]
Emme voi käsitellä totuutta.

Itselleen palopuheen pitävä Makoto poistuu paikalta.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti