perjantai 15. toukokuuta 2015

54 - Spekulointia, osa 6

Reaktioita ja spekulaatiota - Sakura & myrkytys

Tulihan se sieltä. En voi varsinaisesti sanoa järkyttyneeni, yllättyneeni tai pahastuneeni, sillä olin jo arvannut seuraavan uhrin lähes heti kolmosluvun lopussa, sillä Sakuran välit huonontuivat radikaalisti Monokuman kanssa ja kun kätyriydestä tuli julkista tietoa, murhatuksi tuleminen oli likimain itsestäänselvää. Tai ainakin jos joku muu olisi kuollut niin Sakuraa olisi todella helppo syyttää vaihtoehtotodellisuudessa. Nyt kävi näin ja ellei jotain ihmeparantumista tapahdu, Hope’s Peak Academyn asukasluku putosi taas yhdellä.

Koska meitä on täällä enää niin vähän, ei murhaajakandidaattejakaan hurjasti ole. Makoton voi suoriltaan unohtaa samaten kuin Kyokon ja Aoin. Kyoko on ollut niin pitkään kanssani Ego-puuhissa, että rohkenen epäillä hänen ehtineen tehdä mitään ilkeyksiä. Aoi murhaajana ja varsinkin Sakuran murhaajana on epäuskottavan lisäksi vilkkaan häiriintynyttä. En millään jaksa uskoa, että hän olisi feikannut tunnekuohunsa ja Sakuran hän viimeisenä niittaisi. Hiro tuntuu yksinkertaisesti liian yksinkertaiselta murhaamaan toisia ja eipä hän ole tässäkään luvussa osoittanut sen äärimmäisempää pakottavaa tarvetta päästä täältä pois kuin muissakaan luvuissa. Hän on ollut oma höntti itsensä ja vaikka hän säikkyikin Sakuran raivoamista, en usko miehen vastatoimenpiteisiin.

Genocide Jill on aina potentiaalinen murhaaja, mutta kyllä tämä on Togamin käsialaa. Ilman sen kummempia johtolankoja mikään ei suoraan syyllistä juuri Togamia, vaikka kyllähän tyyppi on tehnyt selväksi sen, mitä Sakurasta ajattelee. Ainakin hänen luulisi olevan tyytyväinen, kun uhka on poissa. Hymyileeköhän enää matkalla teloitukseen? En vielä tiedä sen tarkempia murhan yksityiskohtia, mutta näyttäisi siltä, että Sakura on myrkytetty ja hän on tullut hupihuoneeseen istahtamaan voituaan huonosti ja on jäänyt niille sijoilleen. Jotenkin myrkytys tuntuu niin Togamilta. Se on joko Togami tai Jill, veikkaan Togamia.

Tässä kaikessa on yksi ongelma. Ovi oli teljetty sisältä. Togami tai joku muu oli saanut kikkailtua oven säppiin jäämättä itse paikalle. Kaikkein helpoin ratkaisu ovimysteeriin olisi tietenkin se, että Sakuran rajanveto oli viitannut itsemurhaan. Hän ei ollut nähnyt tästä päivästä muuta pakokeinoa ja oli myrkyttänyt itsensä ja teljennyt itsensä kuolemaan tänne. Toisaalta miksi Sakura vaivautuisi telkeämään oven? Itsemurha olisi kiehtova vaihtoehto siinä mielessä, että peli saisi käytettyä ainakin kerran tällaisen jättishokkiyllärin ja osanottajia olisi seuraavassa luvussa enemmän. Eikä sovi suinkaan unohtaa kuudettatoista oppilasta, jota ei vielä ole tullutkaan. Minulla on sellainen kutina, että Monokuman panttivanki (eli joku Sakuran tuttu, jonka kautta sitten taustoitetaan Sakuraa?!) potkitaan hyödyttömänä leikkiin mukaan seuraavan oikeudenkäynnin jälkeen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti