keskiviikko 13. toukokuuta 2015

11 - Ensimmäinen oikeudenkäynti, intro

Syyttäjäni odottavat toisella puolella, Ishimarun mielestä olen taas myöhässä. Edessä on hissi, joka vie porukan kellarikerrokseen. Tietysti animaatiolooppia voi pitkittää edistämättä dialogia, jotta saa autenttisen vaikutelman Tartaroksen syvyyksiin uppoamisesta.

[​IMG]
Entä jos sinä paljastut murhaajaksi?

[​IMG]
Ensimmäiselle virkkeelle repee aina.

[​IMG]
Kyllä on dramaattista.

Saavumme ihan oikeaan oikeussaliin tai vähintäänkin sen irvikuvaan. Monokumalle on oma rautavaltaistuimensa, meille muille on varattu seisomapaikat kuudessatoista ringin muodostavassa pömpelissä, jotta kaikki näkevät toisensa. Sayakan ja Junkon paikalla on punavärillä ruksattu naamataulu, jotta hekin voivat olla hengessä mukana. Vaikka heitä on viisitoista, en voi olla panematta merkille täysin tyhjää seisomapaikkaa. Monokuma vain halusi varautua. Tai sitten tänne tulee jossain vaiheessa joku uusi mallioppilas, kukapa tietää?! En minä ainakaan.

[​IMG]
Ei oikeissa oikeussaleissa ole karhuja.

[​IMG]
Praise the Sun!

[​IMG]
Luulin sen avautuneen murhatutkimuksien alussa.

[​IMG]
En nyt sanoisi.

[​IMG]
Ei, tässä pelissä ei ole DLC-hahmoja.

Jätän murhaleikin pelinappulat pälyilemään toisiaan, kun eteeni pullahtaa esivalmisteluvalikko, jossa voi tutkailla viimeksi keräämiäni totuusluoteja ja aktivoida kykyjä kykypisteillä. Oletuksena tässä on yhdeksän pistettä, mutta sain yhden lisää saatuani Sayakan todistussivun täyteen. Otan tietysti käyttöön Sayakan Melodious Voicen ja Hiron Lost in Thoughtin eikä tee edes tiukkaa. Nähtävästi luvassa on jotain ihan muuta kuin äksän letargista painelua dialogin edistämiseksi.

[​IMG]

[​IMG]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti