perjantai 15. toukokuuta 2015

43 - Kolmas oikeudenkäynti, osa 1

Hissikorin äärelle kokoonnuttuamme Monokuma ilmestyy paikalle ja vieläpä tuplana. Lieköhän tämä nyt vähemmän hienovaraista vihjailua tuplamurhasta? Meidän pitäisi muka uskoa karhun liikkuvan niin nopeasti, että hän näkyy kahtena. Kyokoa ja Togamia ei hirveästi pointiton hassuttelu kiinnosta, joten Monokuma yksipuolistuu ja pyytää heitä astumaan hissiin. Alhaalla tavataan. Hiro ei ole henkisesti valmistautunut tähän, mutta Aoi on armottomalla päällä ja Celeste tenttaa mieheltä siitä toisesta Robo Justicesta. Hyvin yllättävästi kakkosrobottia ei löytynyt. Kyoko kehottaa jättämään syyttelyt oikeussaliin. Jututan kaikkia ja siirrymme kaikkein syvimpään huristelevaan hissiin.

[​IMG]
Meitä on kaksi, kammottavaksi.

[​IMG]
Togami ei harrasta moninpelejä.

[​IMG]
Voinko käyttää portaita?

[​IMG]
Hirolle tulee vielä iso lasku ulkomaailman huijauksista.

[​IMG]
Väki vähenee, pidot eivät parane.

Oikeussalin ulkoasu on vaihtunut yöllisempään ja Monokuma moikkaa meitä tuumien, että heitäpä alkaa olla jäljellä varsin vähän. Hiro ei käsitä miten karhu voi olla näin julma, mutta Monokumahan on omasta mielestään söpö. Togamilla ei riitä kärsivällisyys perseilyyn ja niin alkaa kolmas koettelemus.

[​IMG]
Olisihan se outoa, jos tämä loputtomiin jatkuisi.

[​IMG]
Lemuria opettaa.

[​IMG]
Activia auttaa.

[​IMG]
Käyttöön lähti.

KOLMAS OIKEUDENKÄYNTI

[​IMG]

Monokuma ehtii tuskin alustaa oikeudenkäyntiä perussääntökertauksella ennen kuin Aoi aikoo lopettaa leikin lyhyeen. Celestekin yhtyy: syyllinen on alibiton Hiro, joka kekkuloi todistetusti mechapuvussa ympäri koulua. Selvä kuin pläkki, kahvitauon jälkeen Hiro teloitetaan. YASUHIRO HAGAKURE, ÄÄRIM- …ehkä jossain toisessa maailmassa näin tapahtuisikin. Nyt Hiro vain sopertaa puolustuksensa. Joku tinttasi hänet ja hän nukkui puvussa koko tämän ajan autuaan tietämättömänä kaikesta. Genocide Jillkin ehtii ironisesti ilkkua miestä murhaajaksi ja Celeste pahoittelee niin kovasti, että heillä nyt sattuu olemaan todisteita syytettyä vastaan – toden totta, puvun piirustukset ja osat löytyivät Hiron luota.

[​IMG]
Murhaaja varmaan.

[​IMG]
Suit you, sir!

[​IMG]
Näillä sanoilla Hiro pääsi karkuun Lemuriasta.

[​IMG]
Ottaa yhden tietääkseen yhden.

[​IMG]
Signs point to hardly.

Hiro kitisee epätoivoisesti olevansa kujalla ja saan puolustaa häntä varsin helpolla tauottoman debatin lämmittelykierroksella, jossa Celeste on enimmäkseen äänessä. Koska voin takertua vain kommentteihin Hiron huoneesta ja piirustuksista, takerrun piirustuksiin, sillä tiedän jotain, mitä Celeste ei ole ottanut huomioon.

[​IMG]
Ei Lemuriassakaan tiedetä.

[​IMG]
Ai siellä se minun lompakkoni olikin.

[​IMG]
Tätä kutsutaan lemurialaiseksi denialismiksi.

[​IMG]
I can coun on Makoto.

Makoto näyttää heille Hiron kirjoittamaa ruokasaliviestiä, jonka käsiala eroaa huomattavasti piirustusten huomioista. Celeste ehdottaa, että kirjoittaja olisi voinut muokata tarkoituksella käsialaa, mutta Sakura ei tuota usko ja Hirokin myöntää olevansa sen verran tyhmä, ettei olisi edes ajatellut muuttavansa käsialaansa. Togamikin toteaa painokkaasti Hiron olevan syytön ja kun Aoi ihmettelee kuka muka oli Robo Justicen sisällä, Togami heittää vastauspallon minulle.

[​IMG]
Kuulun ehkä vähemmistöön, kun pienen a-kirjaimen kirjoittaminen käsin tuossa muodossa tuntuu oudolta.

[​IMG]
Kännissä kirjoitti läpällä.

[​IMG]
Rehellisyys Lemurian perii.

[​IMG]
Hiron kanssa kaveeranneena en nyt sanoisi.

[​IMG]
Leeloo multipass.

[​IMG]
Mitä muutakaan tässä vastaisi?

Melkein valitsin Illuminatin, mutta Hiro on se todennäköisin ja ainoa järkevä vaihtoehto. Aoi ei ymmärrä, kun Togami alkaa järkeillä, että syyllinen ei liity mitenkään henkilöön Robo Justicen sisällä ja kummastelee miehen päsmäröintiä, kun tämä vaihtaa puheenaihetta erääseen selvennettävään juttuun. Miten Ishimarun ruumis siirrettiin tarvikehuoneesta säilöön? Makoto saa taas vastata ja tällä kertaa totuusluotivalikosta tulee valita kaksi luotia. Valinta ei ole vaikea, sillä vain kärry ja pressu ovat ainoat validit vaihtoehdot. Oikea vastaus kirvoittaa rillipäästä ylimielisen tuhahduksen, mutta Makoto selittää järkeilynsä muillekin.

[​IMG]
Robo Justice olisi paras turvapaikka murhaajalta.

[​IMG]
No tuli vaan mieleen.

[​IMG]
Order in the court!

[​IMG]
Oikein tarppasi.

Tarvikehuoneessa oli pinossa kolme pressua ja kärry, mutta Ishimarun kadottua pino pieneni pressulla ja kärrykin nyysittiin, jotta ruumis saatiin kuljetettua ilman verivanaa. Pöllitty pressu löytyi säilöstä Ishimarun ruumiin alta ja kärrykin oli työnnetty nurkkaan. Celeste on varma, että olen erehtynyt kärryn suhteen, sillä hänen mielestä kyseinen kärry on tehty nimenomaan kuvisluokan käyttöön ja on voinut olla koko tämän ajan säilössä. Tyttö ilkkuu, ettei Makotosta taida olla mihinkään, kun poika parka harvoin ymmärtää mitä on meneillään. Minä ja Makoto ihmettelemme Celesten järkkymätöntä asennetta, joten hänet on taivuteltava ymmärtämään.

[​IMG]
Näyttää skeittilaudalta.

[​IMG]
Uskon kauko-ohjaukseen.

[​IMG]
Ai että tämä kaikki onkin totta? Häh?!

[​IMG]
Celeste nyt on semmoinen.

On luotiaikatappelun aika, mikä kieltämättä yllätti, sillä oletin matsin tapahtuvan vasta oikeudenkäynnin loppupuolella eikä suinkaan jo toisena minipelinä. Minipeliosaset eivät taidakaan olla niin kovin sidottuja aikaan, jos lopun loogista sarjakuvapaneeliyhdistelyä ei lasketa. Kun tutoriaalissa esiteltiin vielä uusi elementti eli neliönäppäimellä tahdin tahtiin ladattava totuusase, pelkäsin olevani nesteessä, sillä tempotaistelut ovat olleet heikoin lenkkini. Muistelin vielä kahnausta Ishimarua vastaan viime luvussa ja nega-ajan tuottamaa hämmennystä ennen kuin talutin goottitytön tanssilavalle. Maailmani pelkistyi hetkeksi äksän, kolmion ja neliön paineluksi ja vaikka otinkin session kahdesti kuvakaappausten vuoksi, ei se tarkoittanut sitä, että kamppailu olisi valahtanut reisille. Päinvastoin – tämähän oli hämmentävän helppo taisto! Tykkäsin.

[​IMG]
Haluan jo Bandanan.

[​IMG]
Go outside go outside don’t turn around girl, take me down to the rainbow girl, and I want to go inside the molecule girl of a rainbow girl

[​IMG]
Go inside a rainbow so rare, sowing the bloom, inner plume, outer plume so I take you on a ride

[​IMG]
Then I wanna go inside, then I wanna go inside, then I modify

[​IMG]
And I don’t even know if it would be worth it in the long run, the elastic snags and wooden friendships die

[​IMG]
But we can voodoo into shapes for all my gaping mind to see, but you can voodoo into shapes for all my gaping mind to see

Nöyryytettyäni Celesteä kerron kaikille säilökärryn pyörään pinttyneestä veritahrasta ja tarvikehuoneen lätäkön symmetrisistä verijuovista. Ishin murhaaja oli kärrännyt ruumiin huolimattomasti lätäkön yli ja veri oli kuivunut renkaaseen eli juova ei jatkunut käytävälle. Saan Celesteltä vihamielisen tuhahduksen, mutta ainakin Togami on tarpeeksi tyytyväinen, sillä nyt he voivat palata pääaiheeseen eli Robo Justicen ja Hiron syyttömyyteen.

[​IMG]
Tai tarkoituksella!

[​IMG]
Celeste ei arvosta.

[​IMG]
Kyseessä on autobot.

[​IMG]
Togami näyttääkin iloiselta.

Tämä ratkaistaan debatissa, jossa pohditaan porukalla Ishimarun ruumiin kuljetusta. Tällä kertaa oranssilla korostettuja kohtia on rutkasti enemmän, mutta vain yksi kelpaa ristiriidaksi. Tällä kertaa ruudun poikki seikkailevia hämäyksiä ei ollut. Varmuuden vuoksi rullasin keskustelun kertaalleen läpi. Kun Togami huomauttaa, ettei kärryssä ollut kahvaa, Aoi ajattelee, että kärryä liikutellakseen tarvitsisi vain vähän koukistua. Ja juuri tähän jäykkä Robo Justice -puku ei sovellu, kuten Aoi aivan varmasti huomasi omakätisesti uima-altaalla. Puku ei taivu mihinkään vyötäröltä eikä sen sisältä edes näe jalkoja. Celeste ehdottaa, että kärryä voisi pökkiä jaloilla eteenpäin, mutta muiden mielestä se olisi turhan vaivalloista tuossa haarniskassa. Sitä paitsi Togami olettaa, että Robo-kuosissa ruumiin kääriminen pressuun olisi lähes mahdotonta.

[​IMG]
Miksipä ei?

[​IMG]
”A geezer come round, a guvnor, and he says ’I’ve got a friend, if you’re good and that you can go visit him, he’s got a nice swimming pool down there, some boys go down there.’ I thought yea, I thought yea, that’s if you bend for it.”

[​IMG]
Ai lähetyssaarnaajaan?

[​IMG]
Joka robotilla on valmistusvirheensä.

[​IMG]
Jalka-amputaatio.

[​IMG]
Jillin huomioista ei ole koskaan mitään hyötyä kenellekään.

[​IMG]
Paitsi jos on keskittynyt DEX-pisteisiin.

Jill ei varmaankaan ollut kuullut puvun takaosan salvasta, kun hänen mielestä puvun voisi riisua helposti. Hirohan piti auttaa ulos muovimekaanisista vetimistä ja kuten eri fiksu Makotoni toteaa, Hiro tuskin olisi antanut muiden nähdä itseään, jos olisi päässyt vankilastaan koska tahansa. Mutta siinä olisi kyllä täydellinen epäilty, syntipukki jopa. Nyt kuitenkin näyttäisi vahvasti siltä, että kuka tahansa Ishimarun siirsikään, se ei voinut mitenkään olla robojusticeofoitunut (sic) Hiro.

[​IMG]
Halloween-pirskeissä kaikki ovat syyllisiä.

Paitsi että Celeste alkaa puhua nappaamastaan valokuvasta, jossa Robo Justice retuuttaa Hifumia. Ja ketä kakkosvasarasta saanut Hifumi syyttikään attentaatista? Aivan, Robo Justicea. Tuossa on faktoja kylliksi eli syyllisen on oltava Hiro. Aoikin jo innostuu, mutta Kyoko avaa sanaisen arkkunsa. Tästä taas tietää, ettei tämä ole aivan niin yksinkertaista. Koskapa olisi? Kyokon mukaan heillä ei ole mikään kiire, sillä tässä tulisi tutkia kaikki mahdollisuudet, joita tulisi tutkia joka näkökulmasta. Antaa mennä sitten.

[​IMG]
Näyttää enemmän raiskaukselta.

[​IMG]
Ollaanpas sitä kärkkäitä.

[​IMG]
Lemuriassa aika pysähtyy noilla taikasanoilla sekunniksi.

[​IMG]
Overreach Out to the Truth

Aloittakaamme siis alusta, Kyoko toteaa, ja Sakura pääsee kertaamaan koko alkupäivän tapahtumaketjun. Muut kommentoivat omia osuuksiaan tarpeen tullen ja takaumiakin nähdään, mutta en lähde enää toistamaan koko tarinaa, kun siinä ei selviä mitään uutta. Tarina alkaa aamukahdeksan ruokasalikokoontumisesta ja päättyy säilöön, josta Hifumin ja Ishimarun raadot lopulta löydettiin. Ajan tasalle kerrattu Kyoko tuumii tämän kaiken olevan niin mutkikasta, ettei hän pidä kaiken yhdistymistä kaikkeen todennäköisenä. Toisin sanoen hänestä olisi fiksuinta käsitellä kumpaakin murhaa omina kokonaisuuksinaan, joista aletaan sitten poimia epäkohtia ja ristiriitoja. Ehkä hän voi kertoa meille kuka on syyllinen, jotta pääsemme nukkumaan.

[​IMG]
Ei pelin alkukuvista kyllä mitään löytynyt.

[​IMG]
As if!

[​IMG]
Jos se kuulostaa Kyokosta mutkikkaalta, se todennäköisesti on mutkikasta.

[​IMG]
Milloin Kyoko onkaan ollut väärässä? Aivan niin. 

Seuraavassa debatissa aiheena on Ishimarun kuolema, jonka ajankohdan Kyoko kyseenalaistaa. Kuoliko Ishimaru ennen Hifumia vai sen jälkeen? Aoi kyllä tietää sen verran, että tapoilla oli tietty järjestys, joka näkyi oikeusvasaroiden numeroinnissa. Minulla kesti luvattoman pitkään keksiä miten debatin ristiriita ongitaan, sillä tämä oli ensimmäinen kerta, kun keskustelu piti käydä kertaalleen läpi ja vasta toisella kerralla ristiriidan sai haaviin. Oletin tällaisen olevan peliteknisesti mahdotonta, mutta eipä sitä missään ole kiellettykään. Välillä tunnen olevani Schrödingerin kissa, jolla on eksistentialistisia vaikeuksia ajatella laatikon ulkopuolelle. Kokeilin siis melkoisen monta kertaa ampua väittämiä ja muistin jopa lukitsemismekanismin. Välillä jopa luulin, että minulla oli lännen kehnoin sihti. Tässä siis piti lukita kahdesta oranssista tekstinpätkästä jälkimmäinen eli ”numbering”, jolla ammuttiin alas ensimmäinen eli ”what order”, kunhan keskustelu looppasi toistamiseen.

[​IMG]
Double rainbow!

[​IMG]
Sarjanumerot löytyvät pohjasta.

Togami vaatii vielä todisteita, kun Makoto vihjaa vasaroiden numerojärjestyksen olleen hämäystä ja Ishimarun kuolleen ennen Hifumia. Todiste kaivetaan pään sisältä hirsipuugambiitissa, jonka avainsana on yhtä pitkä englanniksi ja suomeksi. Ei tarvinnut edes miettiä mitä tässä ajetaan takaa. Ainoa haaste oli pituus, mutta sekään ei tuottanut ongelmia.

[​IMG]
Kyseessä voisi olla laskeva järjestyskin.

[​IMG]
WRESTLETEA!

[​IMG]
WRISTWITCH!

[​IMG]
Katsoin rannetta eikä siellä mitään ollut.

Kyse on siis Ishimarun aamukuudelta kuolleesta rannekellosta, joka näyttää myös tarkan kuolinajan. Tämä siis tapahtui ennen Hifumin kuolemaa ja ennen hyökkäystä Celesteä vastaan. Voisi sanoa, että Ishimarun kuolema käynnisti koko tapahtumaketjun. Oikeusvasarat olivat hämäystä, jotta muka ajattelisimme asioiden tapahtuneen kronologisesti. Kyoko jättää meiltä kaikilta pari sydämenlyöntiä väliin, sillä nyt kellään meistä ei ole Ishimarun kuolemaan alibia. Sakuran mukaan Hifumin kuoleman alibit pitävät, sillä he ovat kyllä toistensa liikkeistä perillä. Ainakin jos Hiroa ja Kyokoa ei lasketa. Hiro vielä esittää villin salaliittoteoriansa, jossa Hifumin kuolinhuuto oli äänitetty ja soitettu myöhemmin, mutta hyvin yllättävästi häntä ei uskota. En usko Hiron peittelevän hirmutekojaan vaan olevan oma sieninen vähän tyhmä itsensä.

[​IMG]
Ei ole mahdollista, sillä ikkunat ovat säpissä.

[​IMG]
Mikä helpotus.

[​IMG]
Lemuriassa tämä on oma musiikkigenrensä.

[​IMG]
Hiro ei voi auttaa sitä.

Celeste ottaa puheeksi Hifumin ruumiin selittämättömän katoamisen, kun hän ja Aoi olivat vessassa ja muut tarvikehuoneessa. Ishimarunkin ruumis katosi, kun he kaikki olivat siirtyneet sairastuvalle ihmettelemään Hifumin katoamista. Tai no kaikki paitsi Genocide Jill, psykopaattimurhaajatar huomauttaa. Hiro jo syyttää Jilliä Ishimarun siirtämisestä, vaikka Hifumin siirto olisikin äärimmäisen epätodennäköistä, mutta Jill oli koko ajan pyörtyneenä tarvikehuoneessa. Tämän perusteella Celeste väittää, että Hifumin kuolema tai ruumiiden siirto olisi joko Hiron tai Kyokon liike.

[​IMG]
Aivan kuten Lemuriassa viime keskiviikkona.

[​IMG]
Olisivat voineet kadota, aivan.

Kyokosta on turha keskittyä vielä tekijään ja hän ehdottaa siirtymistä tekotapaan, erityisesti Hifumin ruumiin liikutteluun. Miten ihmeessä painava Hifumi siirrettiin noin minuutissa kaksi kerrosta ylemmäksi kenenkään huomaamatta? Hiron mielestä tuo on mahdotonta, mutta Kyoko tekee mahdottomasta mahdollista. Siksi hän on täällä.

[​IMG]
Liian helppoa vaihtaa kirjaimien paikkoja!

[​IMG]
Ei riitä Vitalla tehot ruumiin säilyttämiseen.

[​IMG]
Nyt vain keksit asioita.

[​IMG]
BRAAAAAAAAIIIIIIINNNNNSSSSS
  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti