lauantai 16. toukokuuta 2015

82 - Viimeinen oikeudenkäynti, osa 3

[​IMG]

En varsinaisesti tiennyt tai osannut edes ennakoida mitään äärimmäisestä epätoivosta, takapirusta ja siitä todellisesta Junko Enoshimasta, mutta itsestään monikossa puhuva yläluokkainen hienostorouva ei totisesti ollut ensimmäisenä mielessä. Aatelis-Junko on niin armelias meille pahaisille maajusseille, että hänen vasalleinaan saamme puolet maailmasta haltuumme. Ja kotiruokaa kanssa. Heti kättelyssä edessäni on maailman vaikein kysymys.

[​IMG]
”Having sworn fealty, must I spend my life in servitude?"

[​IMG]
Ööööööööhhhhhh.

Vastasin vahingossa myöntävästi, mutta sillä ei ole minkään valtakunnan, edes kolmannen, merkitystä. Junko vain pilaili. Tämä kasvonsa osittain kätkevä Junko kuulostaa täydellisen värittömältä ja tunteettomalta, suorastaan robottimaisen apaattiselta. Makoto ei voi olla tuijottamatta. Apatia-Junko narisee Monokumana esiintymisen olleen tylsää tuskaa. Hänellä kun on helposti niin kovin tylsää. Toko kiinnittää huomiota takapirun kasvoihin, jotka ovat pahiksen näkökulmasta oikeinkin söötit, mutta Aoikin tajuaa nähneensä ne jossain. Makotokin muistaa ne, kunhan tökin häntä oikeaan suuntaan.

[​IMG]
Minä niin petyin.

[​IMG]
No äläpä.

[​IMG]
Kuin roska-auton lavalla, joka täyttyy hiljalleen limasta, sonnasta ja lihapasteijoista.

[​IMG]
Sadan mopsin kohdalla halaisin niin julmetusti.

[​IMG]
Kadulla tuli vastaan.

Roskalehdissähän ne komeilivat ja Makoto muistaa myös ensikeskustelunsa sen toisen Junkon kanssa, jonka aikana hän mietti, etteivät kuvat nyt ihan vastanneetkaan todellisuutta. Junko-Mukurohan selitteli jotain kuvankäsittelystä, jolla epäilemättä häivytettiin pisamat ja muokattiin kasvoja. Junko-Mukuron leuan seutu on aavistuksen Junkoa terävämpi ja silmät kapeampia, jos tyttöjen perusilmeitä vertailee. Hienovaraisia vihjeitä todellakin, mutta ei tuota pelin alussa tajunnut tai edes pitänyt tajuta. Melko harhainen saisi olla, jos alkumetreillä tajuaisi heidän keskuudessaan kulkeneen Junkon olleen huijausta. Togami ymmärtää, miksei Junko-Mukuro vaikuttanut ihan normaalilta. Kenties jos pelin alun kokisi uudestaan, huomaisi lisää vihjeitä. Erityisesti kaveeraaminen kiinnostaisi.

[​IMG]
Naisille suunnatut lehdet ovat epätoivoisia.

[​IMG]
Olen hyvä arvailemaan.

[​IMG]
Tiikerin torni on liian edessä.

Junko on Junko ja Mukuro on Mukuro. Apatia-Junkolla ei hurjasti riitä myötätuntoa kehnompaa äärimmäistä muoti-ilmiötä kohtaan. Hänen kaksosensa kämmäili. Ja minä kun ehdotin tätä ohimennen! Junkokin pitää tätä kamalan nolona kliseenä, mutta totta se on. Kertoessaan vanhemmasta Mukurosta ja nuoremmasta Junkosta apatia-Junko muuttuu puolimatkassa räväkäksi hevi-Junkoksi, jonka sanavarasto ja maneerit on repäisty Mondolta. Toljotin ymmyrkäisenä Vitaani. Junko Enoshima taitaa olla sirpaleisempi tyttö kuin Toko, tai sitten hän vain perseilee. Selittäisi aika hyvin Monokumankin käytöksen. En ole ottanut selvää, vetääkö sama ääninäyttelijä kaikki toisistaan poikkeavat roolit, mutta mikäli näin on, hän on tehnyt melkoista työtä.

[​IMG]
No et sinäkään selviäisi sodassa.

[​IMG]
Anna kun arvaan…

[​IMG]
Rock on biaaaaatch!

Persoonaansa silkan tylsistymisen vuoksi vaihtanut hevi-Junko kertoo hänen ja Mukuron olevan epätoivosiskoksia, mikä selittäisi ainakin sen, ettei äärimmäinen epätoivo välttämättä viittaa yhteen henkilöön. Eipä tässä tosin ole vielä rajattukaan äärimmäisen epätoivon todellista lukumäärää. Jokuhan kuitenkin pyörittää jatko-osankin murhaleikkiä. Hevi-Junko sivuuttaa Tokon kysymyksen eri sukunimistä, kun tuota on kyselty jo ihan tarpeeksi.

[​IMG]
Siinä olisi nimi kahden tärähtäneen akan postpunkgaragenoiseavantgardebreakcorejazz-bändille.

[​IMG]
Vinoon siitettiin.

[​IMG]
Onpas anarkistista.

Kun Aoi tajuaa Junkon tappaneen kaksossiskonsa, analyyttiseksi sihteeriksi muuttunut Junko kertoo murhaleikin taustoista. Jonkun tuli toimia kulissien takana ja ohjailla Monokumaa ja hän päätti, ettei siskokulta kyennyt moiseen. Perheen pettymys karkasi palkkasoturilaumaan, joten Junko otti ohjat puuteroituihin kätösiinsä ja pani siskonsa koulun penkille, kun vallan jakamisesta ei olisi ollut hyötyä. Sotilassiskoaan sihteeri-Junko pitää lähinnä kuvottavana yhteiskunnan outolintuna, joten hän päätti hyödyntää omaa muotiäärimmäisyyttään vaihdoksessa, mutta Mukuro epäonnistui siinäkin. Koska oikea Junko piti vale-Junkon murhaleikkimenestystä äärimmäisen epätodennäköisenä, hän tapatti siskonsa ensimmäisenä. Koska oli tylsää.

[​IMG]
Kohtalo ja ironia ohjaavat.

[​IMG]
Itse lemuat miljoonalle hajusteelle.

[​IMG]
Eikös olisi ollut pettymys, jos Mukuro ei olisi onnistunut edes kuolemaan?

Sihteeri-Junkon muututtua kimittäväksi uguu-Junkoksi takapiru kertoo, ettei aiokaan tehdä pitäviä suunnitelmia. Koska se on tylsää. Pakan sekoittuminen on kivaa! Kyoko luonnehtii siskocidea harkituksi petokseksi, josta Mukurokaan ei ollut tietoinen. Takaumassa palataan Junko-Mukuron viimeisiin sanoihin. Eihän tässä näin pitänyt käydä. Uguu-Junko hihittää, ettei hänen siskonsa osannut sentään noin hyvin näytellä.

[​IMG]
Dude, kysyt tuota pääpahikselta.

[​IMG]
Desu desu desu.

[​IMG]
Junko oli vain kade.

[​IMG]
Ei mennyt ihan kuin Afganistanissa.

Makoto ärähtää, eikö siskon uhraus häiritse Junkoa yhtään, mutta ei takapiru pidä tuota uhrauksena. Ei äärimmäisillä epätoivoilla ollut koskaan toivoa. Ei heiltä mitään odotettu. Epätoivo on seurannut Junkoa syntymästä, joka olisi voinut jäädä toteutumatta. Nyrjähtänyt multipersoona väittää voivansa tehdä mitä tahansa ilman tunnontuskia ja jos hän ja Mukuro päättivät jotain tehdä, he myös tekivät sen täysillä.

[​IMG]
Cthulhu vaati.

[​IMG]
Kurja lapsuus, check.

[​IMG]
Voin tehdä eutanasian.

[​IMG]
Tervehenkinen asenne.

Aoi palaa vielä Mukuron murhaan ja Junkon tuntemuksiin, jolloin Junko vetää angstiviitan ylleen. Maailmantuskaa ja synkeää emoilua poteva angsti-Junko kertoo surreensa mutta myös innostuneensa. Siskon listiminen suorastaan tursusi superepätoivoa ja tuntui niin hyvältä. Hiro ehtii älähtää Junkon sekoilevan, kunnes angsti-Junko jatkaa. Epäilemättä Mukurokin tunsi kuollessaan suunnatonta epätoivoa pikkusiskon pelinappulana. Junko on niin kateellinen siskolleen.

[​IMG]
”It even rained the day I was born!”

[​IMG]
Hyper despair?

[​IMG]
Käy se näinkin.

[​IMG]
Kaikki ja Lemuria.

[​IMG]
Tunsi myös kipua.

Togami, Kyoko ja Hiro ovat sitä mieltä, että Junko on jonkinlainen luonnottomuus, jolle epätoivo on fetissi. Tässä jää murhanhimoinen Genocide Jillkin kakkoseksi. Angsti-Junko kysyy nuristen, että mitä hän sitten on? Täydellinenkö? No Togamin mukaan ei varmasti. Tokon soperrettua Isäntänsä täydellisistä sukujuurista angsti-Junko ei olisi niinkään varma Togamin suvun jatkuvuudesta ja kätkee kasvonsa Monokuma-halinalleen Togamin kauhistuttua. Junkon ääni ja olemus muuttuvat lauantaiaamun kujeilevaksi animaatioksi. Tai sitten hän vatsastapuhuu Monokuman kautta.

[​IMG]
Joku separi.

[​IMG]
Choke on these Lemurian nuts.

[​IMG]
Ehkäpä jatko-osassa nähdään äärimmäinen ihminen.

[​IMG]
Paitsi täydellinen typeryys.

[​IMG]
”Only those fit for survival will be allowed to carry their genes into a new age!”

Mono-Junko puhuhuttaa meidän olevan harvinaisen hitaita. Kenties meidän tulisi ratkoa ne loputkin oppilaitoksen salaisuudet. Kuten Kyoko arvaa, Junko kääntää heidän katseensa kohti puuttuvia muistoja, joita ei vielä ole käsitelty läheskään tarpeeksi. Makotokin innostuu. Kyllä he pian voittavat.

[​IMG]
The riddle of the griddle.

[​IMG]
Ja tämän vuoksi Makoto on protagonisti.

Mono-Junko ei anna suoraa vastausta Hiron vaatimuksiin. Toko sopertaa jotain unohtuneista pääsykokeista. Mitä hittoa, minä kun luulin, että nimenomaan koulu hakee tänne oppilaansa. Junko tai pehmolelu eivät anna lisävihjeitä, koska vihje on jo annettu. Kadonneet muistot yhdistyvät erääseen seikkaan.

[​IMG]
Kaikki Lemuriaan liittyvät.

[​IMG]
Onnea kaikille kevään pääsykokeisiin!

[​IMG]
Jos aivoni olisivat tuollaisia, olisin kuollut.

Panin täysin vahingossa Makoton puhumaan aluksi Hope’s Peakin perustamisesta, mutta Monokuman murhamotiivit on se ainoa oikea vaihtoehto. Ympyrä sulkeutuu ja Junko palaa apatia-Junkoksi kertomaan, että kullakin motiivilla oli oma teemansa. Ja koska tarina lähestyy ilmeisesti kovaa vauhtia loppuaan, ne on syytä käsitellä kamaluuksien läpileikkauksena.

[​IMG]
Täytyy olla huono muisti, jos oikeudenkäynnit unohtuvat.

[​IMG]
Ihan ohi meni kaikki, en tiedä mitä teen täällä.

Apatia-Junko tenttaa motiivia Sayakan murhaan… tai oikeastaan Sayakan motiivia murhata. Makoto muistelee, kuinka Monokuma jakeli heille DVD:t. Hän muistaa liian hyvin perheensä sekä Sayakan pop-köörin. Muiden nauhoituksista ei ole tietoa, mutta A/V-huoneessa oli kyllä varsin raivostunutta väkeä. Syvällisten käsitteiden joukosta pilkistävät ihmissuhteet. Apatia-Junko kertoo tuhoamistaan tärkeistä ihmissuhteista. Tarkoituksena oli saada heidät janoamaan pakoa ja murhaa. Aoin älähdettyä takapiru ottaa paheksunnan mielellään vastaan.

[​IMG]
No niin, jatko-osaan sitten rakkauskuvioita!

[​IMG]
Animetyynyni, eiiiiii.

[​IMG]
Oli heikompi konsertti.

Uguu-Junko kysyy toisen motiivin teemaa. Makoto palauttaa mieleensä Monokuman jakamat kirjekuoret ja yökastelunsa. Menneisyys ei jätä 78. vuosikurssia rauhaan. Nolot muistot ja salaisuudet saivat veljensä tapattaneen Mondon murhaamaan. Kiukkuinen Togami ihmettelee, kuinka pitkään tässä vielä kestää, mutta uguu-Junko ei lopeta.

[​IMG]
Kommunismi.

[​IMG]
Vaadin jatko-osaan myös elämän tarkoitusta.

[​IMG]
Hiusgeelin merkki on kyllä suuri salaisuus.

[​IMG]
Lopputeksteihin.

Entäs kolmosmurhan motiivi? Makoto miettii Celesten mielihaluja, eurooppalaista linnaa palvelijakomistuksineen. Ahneella on paskainen loppu. Hevi-Junko rähjää hävyttömän korkeasta setelipinkasta, joka sai Celesten ryhtymään tuplamurhaan.

[​IMG]
Neomarxismi.

[​IMG]
Uuden Outlookin saa netistä.

[​IMG]
No pain, no gain.

Makoto ei tajua motiivimuistelun pointtia, mutta he alkavat olla jo kauhulistan lopussa. Hevi-Junko vaatii tietää viimeisen varsinaisen murhan tai oikeastaan itsemurhan syyn. Tällä kertaa oikea vastaus oli periaatteessa monitulkintainen. Kyllähän Sakuran temppuun sisältyi synkkä salaisuus ja kiristystäkin, mutta pohjimmiltaan kyse oli vain petoksesta, sillä Monokuman kätyriä ei otettu ilolla vastaan ja lumipallo alkoi jälleen vyöryä, jottei murhaleikki taukoaisi.

[​IMG]
Jotta oppisimme.

[​IMG]
Vinopena.

[​IMG]
Kaikki yhtäaikaisesti.

[​IMG]
Tähän hetkeen asti.
Angsti-Junko on niin iloinen oikeista vastauksista, mutta Togami ei silti näe mitään järkeä kysymyksissä enää tässä vaiheessa. Uguu-Junko kertoo ihmissuhteiden, salaisuuksien, rahan ja petoksen olevan perusmotiiveja, mutta aatelis-Junkon mukaan maailmassa on yhtä monta syytä murhata kuin asukastakin. Hänen kuninkaallinen epätoivoutensa kutsuu tätä epätoivon siemeneksi, jota ruokitaan toivolla.

[​IMG]
Jahuu. Jippii. Wooooo.

[​IMG]
Lavea tie kyseessä.

[​IMG]
7 309 989 500 syytä. (data poimittu 23.4.2015 klo 1:08)

[​IMG]
”Kurse all SeeDs!”

[​IMG]
Melkein arvasin.

Togami on saanut höpöpuheista tarpeekseen, kun ne eivät edes liity niihin kadonneisiin muistoihin. Sihteeri-Junko korjaa, että hehän puhuvat heidän muistoistaan. Heiltä vietiin muistot, jotta he saisivat toivonsa takaisin. Aoi ei ymmärrä eikä Hiro ainakaan ole uinut toivossa. Sihteeri-Junko on toista mieltä. Heillä on ollut alusta asti mielessä vain yksi asia: pako. Jo sen tavoittelussa piilee toivo, oli se sitten kuinka hiipuva tahansa.

[​IMG]
Pidempi kuin Steven Seagalilla On Deadly Groundissa.

[​IMG]
Saivartelet.

[​IMG]
Jos ne ovat huonoja muistoja, duh.

Aatelis-Junko jatkaa, että jos he eivät olisi halunneet paeta, kukaan ei olisi tappanut ketään. Kyoko on Mono-Junkon mielestä aivan oikeassa ehdottaessaan, että koska heiltä oli viety muistot, he halusivat paeta. Kun Togami päättelee, etteivät he haluaisi paeta muistaessaan, Hiro on täysin kujalla. Mitä helvettiä nyt taas? Miksi he eivät haluaisi paeta? Mikä tieto heiltä on riistetty?

[​IMG]
Lehdetään kuten puut.

[​IMG]
Nii-in… kai.

[​IMG]
Lemuria ei lähde kulumallakaan.

Mono-Junko kujeilee haluavansa lisää epätoivoa. Hän on valmis antamaan heille pienen vinkin. Tai ei oikeastaan ihan pienen, sillä kooltaan se on häkellyttävän massiivinen. Se ympäröi parhaillaan heitä umpeen ruuvattujen metallilevyjen takana. Sinne he ovat halunneet paeta tästä helvetistä. Kohti toivoa. Junko Enoshima näyttää heille… ulkomaailman.

[​IMG]
Eikä kukaan maksanut siitä!

[​IMG]
”It’s dangerous to go alone, jerkwad!”

[​IMG]
“An obscure body in the S-K system, your majesty. The inhabitants refer to it as the planet Earth.”

[​IMG]

Mikäkö heitä odottaa Hope’s Peak Academyn ulkopuolella? Minäpä kerron.

[​IMG]

.
..

….
…..
…...
…....
….....
….......
….........
….............
…..................

"How peaceful it looks."

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

MAAILMANLOPPU.
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti