perjantai 15. toukokuuta 2015

44 - Kolmas oikeudenkäynti, osa 2

Kyokon ehdotus herättää hämmennystä ja Hirossa suoranaista pakokauhua, mutta Togami ei lähtisi yliluonnolliselle linjalle. On vain niin, että Hifumi ei ollut missään vaiheessa kuollut. Paitsi tietenkin siellä säilössä. Togami arvelee, että Hifumi oli vain leikkinyt kuollutta sairastuvalla ja poistunut sitten omin jaloin paikalta.

[​IMG]
Hiro sai traumoja alati riivatussa Lemuriassa.

[​IMG]
Kuin koira konsanaan.

Asiaa puidaan lisää debatissa, joka tulee käydä taas kerran kertaalleen läpi, jotta oikean totuusluodin saa poimittua oikeaan ristiriitaan. Onpa siellä eräs yksittäinen oranssi dialoginpätkä hämäyksenäkin. Ja kylläpä hämäsikin, ratkaisu oli paljon helpompi kuin miltä se tuntui. On tullut lisäksi huomattua, että Kyokon kommenteissa ei taida olla koskaan ristiriitoja. Miksi olisikaan? Tyttöhän on nero, jonka jutut ovat aukottomia. Jos hän olisi murhatuulella, olisimme kaikki kusessa. Keskustelussa Celeste on varma Hifumin kuolemasta, sillä Monokuman ruumiinlöytöilmoitus vahvisti sen, mutta kun Kyoko pohtii viestin olleen kenties tarkoitettu jollekulle muulle, saan tästä totuusluodin, jolla Celeste ammutaan seulaksi.

[​IMG]
“An SED is something we can't see, or don't see, or our brain doesn't let us see, because we think that it's someone else's discovery.... The brain just edits it out, it's like a blind spot. If you look at it directly you won't see it unless you know precisely what it is. Your only hope is to catch it by surprise out of the corner of your eye.”

[​IMG]
“You and me baby ain’t nothin’ but mammals so let’s do it like they do it on Discovery Channel. (gettin’ guilty now!)”

Makoto kysyykin oliko ruumiinlöytöilmoitus tarkoitettu nimenomaan Hifumille, sillä aivan kuten Togami vahvistaa, jahtiryhmä löysi Ishimarun ruumiin samoihin aikoihin ja hekin kuulivat kuolinilmoituksen. Togamin mielestä kuolinilmoituksia olisi pitänyt olla kaksi ellei Monokuma olisi sitten laiskotellut niitä Celesten mukaan yhdeksi. Togami kysyy asiasta tuomarikarhulta, joka ei selittele asiaa täysin puhki. Pointti on kuitenkin se, että lähetys kajahtaa, kun vähintään kolme henkilöä löytää ruumiin ensimmäistä kertaa. Togami on tyytyväinen tarttuessaan ensimmäiseen kertaan, sillä jos sama ruumis löytyisi myöhemmin, ilmoitusta ei kuulutettaisi. Miksi siis toinen kuolinilmoitus kuului, kun Ishimarun ja Hifumin kalmot löydettiin samasta paikasta eli säilöstä? Tästä päästäänkin siihen, että Hifumin oli täytynyt olla sairastuvalla elossa ja kuolla vasta säilössä, josta hänet löydettiin kuolleena ensimmäistä kertaa.

[​IMG]
Olen suorastaan perpleksoitunut.

[​IMG]
Kuuluivat päällekkäin.

[​IMG]
Emmerdalen uusinnat aina piristävät tuolloin.

[​IMG]
Lemuriassa laiskat pummit poltetaan elävältä.

[​IMG]
Ei se nyt niin tarkkaa ole.

Makotolla on vielä mielessä jotain, joka todistaisi Hifumin olleen elossa sairastuvalla, vaikka Genocide Jill kovasti yrittää häröillä väliin eikä Celestekään usko todisteisiin tai tämän kaiken pointtiin. Todiste nyhdetään debatissa, jonka totuusluoti oikeastaan paljastaakin kaiken, mutta se pitää vielä yhdistää ristiriitaan. Celeste huomauttaa, että kun Hifumin ruumis vaihtoi huonetta, kuolinasennon muutoksen lisäksi mikään ei ollut muuttunut.

[​IMG]
Niin hyvin leikki, että ihan kuoli.

[​IMG]
Miksi minä en voi koskaan sanoa mitään tällaista?

[​IMG]
Ja tällä kertaa gimmickinä risteävä valkokohina.

[​IMG]
Kuin keilausta mutta parempaa.

Paitsi silmälasit, joiden veritahrat hävisivät matkan varrella. Poimin vielä Makotolle lisätodisteeksi valikosta verisen puhdistusliinan, joka oli dumpattu sairastuvan roskikseen. Liinan ällösöpö maskottianimuhahmo vieläpä täsmää Hifumin digikameran ällösöpön maskottianimuhahmon kanssa, joten kuka muukaan olisi voinut käyttää liinaa? Täällä on enää kaksi rillipäätä eivätkä Togami tai Jill puhdistaisi linssejään tuollaisella rätillä. Celeste hangoittelee vastaan, sillä joku muu olisi voinut pyyhkiä veren laseista, mutta Makotosta tuo on epätodennäköistä. Miten lasien puhdistus hyödyttäisi ketään muuta kuin niiden omistajaa? Ja voisin lisätä, että kuka muka tietäisi mihin Hifumi oli liinansa tunkenut? Kun Kyoko summaa Hifumin teeskennelleen kuollutta ja putsanneensa lasinsa, jotta näkisi vaihtaa maisemaa, Aoi ihmettelee sairastuvan verisotkua. Maaliako se oli? Kyoko on enemmän sairastuvan jääkaapin veripussien kannalla ja Jillkin innostuu verestä, muttei sentään tapa ketään. Hifumilla oli mennyt läträys sen verran yli, että lasitkin olivat sotkeutuneet.

[​IMG]
Maskotin tuotesarjassa on kaikkea kalsareista kakkulapioihin.

[​IMG]
Aoikin lukee salaa mangaa.

[​IMG]
Et kehtaa myöntää.

[​IMG]
Silmälaseihin oli installoitu pyyhkijät.

[​IMG]
Alati antelias allitteroija.

[​IMG]
Hifumin kuukautiset tursuavat pollasta.

[​IMG]
Kuudentena päivänä Jumala katsoi luomakuntaansa pettyneenä ja pyyhki lasinsa.

Hifumin elon viimeiset hetket selittävät Kyokosta myös Ishimarun ruumiin katoamisen. Saan vastata ihan itse helpoista vaihtoehdoista, että Hifumi oli käynyt siirtämässä Ishimarun. Me muuthan olimme olleet sillä välin huuli pyöreänä sairastuvalla. Makoto lisää, että tämä selittäisi myös säilön oven lukkiutumisen, sillä senhän voi lukita vain sisäpuolelta. Kun Sakura ja Aoi olivat käyneet kuvisluokassa ihmettelemässä aukeamatonta ovea, joku oli jo ollut toisella puolella. Kyokon mielestä Hifumi ei ollut mikään uhri… vaan hyökkääjä. Eihän sitä heti uskoisi, mutta uskottava se on.

[​IMG]
Muuttofirma?

[​IMG]
Hifumi ei tekisi pahaa kärpäsellekään paitsi jos kärpänen haukkuisi hänen fanficciään.

Kun Sakura kysyy tarkoittaako tämä nyt siis sitä, että Hifumi oli osallisena murhaan, Kyoko myhäilee, ettei erästä äärimmäisen tärkeää Hifumin syyllistävää seikkaa ole vielä paljastettu. Minunhan se pitäisi tietää, sillä se löytyy totuusluotien seasta. Kerron kaikille viestistä, jonka Hifumi oli kätkenyt housuihinsa. Jostain syystä housut herättävät naisväessä ihmetystä, mutta annan heidän olla. Hiro hämmästyy tutusta viestistä, joka ei olekaan täysin tuttu, sillä hän huomaa eri ajan ja paikan. Hiron viestissä puhuttiin tapaamisesta hupihuoneessa aamuyhdeltä, tässä viestissä taas aamukuudelta tarvikehuoneessa. Tappaja siis oli lähettänyt viestin Hiron lisäksi jollekulle muulle… mutta kenelle?

[​IMG]
Cockteasea riittämiin.

[​IMG]
Hiron tilitiedot hän vei.

[​IMG]
Tai housut.

[​IMG]
Sitten Hiro lähti Lemuriaan.

…Ishimarulle, joka oli huijattu tarvikehuoneeseen kukonlaulun aikaan tapettavaksi. Jill ei voi käsittää miten viesti oli sitten ollut Huffylla, jos sillä oli huijattu Tick Tockia, enkä minä voi käsittää avohoitopotilaan lempinimiä. Simppelissä debatissa, jonka ainoana jippona on valita useammasta luodista, Jill vielä känisee, ettei viesti liity mitenkään tikutakuun, mutta siinä hän on väärässä, sillä viestin aamukuusi täsmää Ishimarun rannekelloon iskostuneen kuolinajan kanssa. Ja paikkakin on sama kuin kuolinpaikka. Jill antaa hihitellen asian olla eikä hän toivon mukaan haaskaa enää meidän aikaa.

[​IMG]
Genocide Jillin mielestä Makoto on Big Mac, Ishimaru Tick Tock ja Hifumi Huffy. Odotan innolla muiden nimiä, varmasti tyttö saanut inspiraatiota Virtue’s Last Rewardin Zero III:lta.

[​IMG]
Eikö ole ysimillisiä?

[​IMG]
Please don’t murder…

Hiro tuntee myötätuntoa Ishimarua kohtaan, kun joku kamala hirviö oli huijannut heitä molempia. Toisaalta he ovat tämän laatikon tylsimmät veitset eli huijaus ei ollut varsinainen saavutus. Aoia jää vaivaamaan miksi viesti oli sitten päätynyt Hifumille, mutta Makoto arvelee Hifumin varastaneen sen. Togami vaatii todisteita, joten esitän valaoppilaille viestin nurkasta revityn suikaleen, joka oli nyhdetty Ishimarun nahkeasta tassusta. Aivan sattumalta se vielä sopii viestiin. Sakura järkeilee Ishimarun kuolleen viesti kädessä ja Hifumi oli yrittänyt kiskoa sen irti, koska tiesi sen olevan tärkeä.

[​IMG]
Lemuriasta ei pääse pois.

[​IMG]
Olipas haastava puzzle.

[​IMG]
Jopa Makotokin on vahvempi kuin Hifumi. Sakura olisi vahingossa irrottanut puolet Ishimarusta.

Todisteet ovat selkeät. Hifumi oli osallinen Ishimarun murhaan. Hiro innostuu tästä vähän liikaa ehdotellen epileptisiä puuteorioitaan, mutta kaikesta huolimatta Hifumi ei voi olla enää elossa. Joku muu tappoi hänet säilössä. Kyoko arvelee tämän tapahtuneen pian sen jälkeen, kun Hifumi oli raahannut Ishimarun ruumiin säilöön. Togami muistelee koko konkkaronkan hajaantuneen etsimään Ishimarua eli kenelläkään heistä ei ole tähän hätään alibia… paitsi parivaljakko Aoi & Sakuralla. Jill ehtii jo väliin solvata Aoia tyhmäksi mursuksi, kunnes Hiro pääsee kunnolla ääneen. Häntä häiritsee Hifumin tappoase, sillä Monokuma-kansion mukaan kumpikin uhri oli tapettu samalla tavalla, mutta aivan toisissa huoneissa lojuneet kolmas (sairastupa) ja neljäs (tarvikehuone) oikeusvasara eivät kävisi tappovälineeksi, sillä murhaaja olisi joutunut hakemaan aseen ja viemään sen takaisin. Togami on yllättynyt, koska hän oli luullut Hiroa paljon tyhmemmäksi.

[​IMG]
Hifumi riggasi Lemurian eduskuntavaalit.

[​IMG]
Lemuriaan karkasi.

[​IMG]
Lokakuun numero on vielä tallella.

[​IMG]
Hiro vietti Lemuriassa pari kuukautta salapoliisina.

[​IMG]
Kuin pingispallo pakonopeutta lähestyvässä tehosekoittimessa.

[​IMG]
Lemuriassa tuokin on mahdollista.

Aoi mainitsee vielä ensimmäisen ja toisen oikeusvasaran, joista jommallakummalla oli muksittu Celesteä, mutta Makoto ei usko niiden olevan murhavälineitä ellei niitä sitten kiihdytetä valonnopeuteen. Debatissa pyöritellään oikeusvasaroita lisää ja Jill ehdottaa oikeusvasara femmaa, mutta Hiron kommentti oikeusvasaroista on väärä, sillä Makoto kertoo säilön vasaroista, joista valtaosa oli pölyn peitossa. Yksi niistä oli vastikään puhdistettu epäilemättä Hifumin verestä. En ole ihan täysin perillä oliko oikeusvasarat otettu suoraan täältä seinältä, kun Makoto inttää jatkuvasti seinävasaroiden olleen vain oikeusvasaroiden mallina. Puhdistetulla vasaralla Hifumin kuoliaaksi tirvaissut epäilty on siis yhä vapaalla jalalla ja hän lienee keskuudessamme tälläkin hetkellä.

[​IMG]
Ei löytynyt edes MC Hammerin fanisivuja tuolta.

[​IMG]
Eternal Sunshine of the Spotless Hammer

[​IMG]
Ei tuo puhdistu hirmuteostaan edes Fairylla.

[​IMG]
Hifumi oli sitten epätosi tappaja.

Celestestä on merkillistä olettaa jonkun työskennelleen Hifumin kanssa, sillä valmistumissäännössä sanotaan, ettei murhaajan auttaja hyödy siitä mitenkään. Hänestä koko ajatus on järjetön. Asiasta puhutaan lisää debatissa, jossa Celeste on enimmäkseen äänessä alleviivaamassa kahden syyllisen mahdottomuutta. Kyoko kuitenkin kyseenalaistaa asian, sillä se pätee yksittäisen murhan kohdalla. Tällä kertaa murhia oli kaksi (tästäpä loopattava totuusluoti!), joten partneri on heti uskottavampi vaihtoehto. Yhden murhan kohdalla rikostoverina oleminen olisi turha veto, mutta kahden murhan kohdalla riskikin puolittuisi.

[​IMG]
Anteeksi, en kuunnellut silloin.

[​IMG]
Ei ollut nolla murhaa tällä kertaa.

[​IMG]
Taas olet neito hyvä väärässä.

[​IMG]
Kerran pelasin Riskiä eikä se ollut kovin palkitsevaa.

Togami tulkitsee Kyokon puheet siten, että kaksi henkilöä oli toiminut toistensa rikostovereina ja toinen heistä oli sitten tappanut rikostoverinsa, kunhan tämä oli ensin murhannut uhrinsa. Kyokon mukaan pääpiru oli kertonut tällaisesta tuplarikostoveritilaisuudesta Hifumille, joka oli murhannut Ishimarun, ja sitten Hifumi oli kuollut rikostoverinsa käsissä, kun oli ensin joutunut auttamaan omaa rikostoveriaan. Nyt Makoto käsittää miksi Kyoko puhui siitä, miten murhia tulisi käsitellä kahtena eri tapauksena, jotka saatiin näyttämään yhdeltä suurelta kokonaisuudelta. Togami päättelee, että Hifumin kuolema oli ollut syyllisen mielessä koko ajan. Epäilemättä Hifumia olisi helppo taivutella ja yhtäkkiä siinäkin on järkeä miksi näennäisen viaton ja symppis Hifumi tappoi juuri Ishimarun – he molemmat olivat Alter Egon perässä. Togamin on ihailtava temppua, vaikkakin Hifumin valinta rikostoveriksi oli omituinen. En sanoisi Hifumin olevan se kaikkein luotettavin tyyppi, jonka kanssa ryhtyä murhaleikkiin, mutta pääsipä Ishimaru silti hengestään.

[​IMG]
Ensi luvussa kaikki ovat sitten toistensa rikostovereita.

[​IMG]
Ai Hifumiko sympaattinen?

[​IMG]
Tekee järkeä.

[​IMG]
Tekee täydellistä järkeä.

[​IMG]
Tekee pirullisen täydellistä järkeä.

[​IMG]
Pelannut liikaa GTA:ta.

[​IMG]
Cunning stunt.

Makoto hämmästelee itsekseen miten Kyoko oli ollut murhien luonteesta ja taustasta perillä alusta asti ja suorastaan ihailee tytön yliluonnollisia taitoja, mutta yhteen kysymykseen Kyoko ei ole antanut vastausta. Sen esittää Sakura. Kuka sitten manipuloi Hifumia? Kuka meistä tappoi Hifumin? Kuka meistä sai huijattua Hiron koheltamaan mechapuvussa? Kuka meistä valmistuisi Hope’s Peak Academysta ellemme me olisi kolmatta teloitettavaa fiksumpia? Kuka on syyllinen?

[​IMG]
Kyoko käyttää Gamesharkia.

[​IMG]
Puppetmaster-tekoäly.

On vain yksi vaihtoehto, ja olen alitajuisesti arvannutkin hänet, sillä hän totta tosiaan on pompottanut meitä koko aamupäivän paikasta toiseen ja niskuroinut runsaasti oikeudenkäynnin aikana. On tehtävä valinta.

[​IMG]

.
..

….
…..
…...
…....
….....
….......
….........
….............
…..................

[​IMG]
Will u be my anime killer? 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti