perjantai 15. toukokuuta 2015

33 - Luku 3, Daily Life, osa 4

Makoto herää teatterin jälkeen uuteen aamuun ja konfliktiin, sillä ruokasalissa aamustava Hiro vinkkaa hänet kylpylän pukuhuoneeseen, jossa Hifumi on varsin kauhuissaan. Kyoko nimittäin aikoo tappaa hänet. Jututan asiasta Sakuraa, Celesteä ja Aoia, jotka kehottavat puhumaan murhaajakandidaatille. Kyoko kertoo tyynesti, ettei missään vaiheessa puhunut mitään Hifumin tappamisesta. Hän vain kysyi Hifumilta, miksi tämä oli käynyt kahtena yönä luvatta Alter Egon luona. Viime yönä Hifumi oli vieläpä käräytetty itse teossa, mikä tässä tapauksessa tarkoittaa läppärin halailua ja merkillistä hengittelyä. …Aivan. Voi yksinäistä Hifumi parkaa, ei taida tyyppi vieläkään tiedostaa, että Chihiro on digitaalisen lisäksi miespuolinen ja kuollut. Hifumi on siis nekrodigifiili ja homokin vielä. Ei se, öh, väärin ole. Kai. Hirolla on kyllä melko hyvä arvaus mitä tyyppi touhusi hengitellessään. Naiskansa ottaa tuhman sedän tunnustukset huomattavasti koleammin vastaan.

[​IMG]
Älä nyt sinäkin ole Gamergatessa.

[​IMG]
Lemuriassa kylvetään ensin, puhutaan sitten.

[​IMG]
En ole etsimäsi messias.

[​IMG]
Ilman naista jpg.

[​IMG]
Hifumikin tunnustautui murhaajaksi.

Kysyn Hifumin näkökulmaa pervoilusyytöksiin. Hän vain änkyttää puhuneensa tytölle, kun se oli niin mukavaa. No… niin, mukavaahan se toki on, en minä sitä kiellä. Jossain toisessa kontekstissa. Hiro arvaa heti puliveivarityökokemuksellaan, että kyse on rakastumisesta ja hetken kiisteltyään Hifumikin ihmettelee, että siitäkös tässä olikin kyse ja innostuu lisää. Emme me ymmärrä. No joo, emme tosiaan.

[​IMG]
Kuuluisa myös Lemuriassa.

[​IMG]
”Go dance with the angels, mister!”

Hämmentävää kyllä Hifumin tarina herättää omituista sympatiaa, vaikkei sen ehkä pitäisikään. Ensin kyse oli vain Isäntä-maniasta, mutta sitten epäsosiaalinen taiteilija tajusi, että kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun hän pystyi puhumaan vastakkaiselle sukupuolelle ilman että tämä juoksee karkuun tai soittaa virkavallan paikalle. Hyvä on, lisäilen omiani huumorin vuoksi, mutta noin siinä olisi kuitenkin lopulta käynyt. Äidin lisäksi Alter Chihiro oli ensimmäinen naispuolinen, jota Hifumin jutut kiinnostivat. Ja Hifumi oli niin iloinen noina kahtena yönä.

[​IMG]
Pyöri 60 freimiä ja kaikkea.

[​IMG]
Ah, yliopiston fuksivuosi! (eikun)

[​IMG]
…he said, sarcastically.

[​IMG]
Oliko siinä taustavalo?

Celeste lyttää Hifumin puheet, sillä tottahan toki Alter Ego oli kiinnostunut Hifumista vain sen vuoksi, että tekoäly oli luotu oppimaan eikä kiinnostumaan. Hifumi tarjosi varmaan sen verran seikkaperäisiä conikokemuksia, ettei alkuperäinen Isäntä olisi voinut millään tarjota sellaista dataa. Tämän sentään Hifumi myöntää tajunneensa, muttei ehdi jatkaa, kun joku tulee paikalle mölisemään ihan pimeää juttua.

[​IMG]
Välillä pidän Celesteä androidina.

[​IMG]
Eiiiiii mene pois.

Ishimaru. Hän on yhä seonnut eikä tiedosta nimeään. Makoto saa mainion tilaisuuden kertoa muille eilisestä. Aoi jo luulee tuonpuoleisen Mondon ottaneen Ishimarun haltuunsa ja Hiro pelästyy kunnolla. Ishimaru uhoaa muita lopettamaan vinkumisen ja mouhoaa Hifumille, että Alter Ego kuuluu hänelle, kun hän sai sielunsa takaisin. Ja varmaan vähän muutakin. Hifumi ei hevillä luovuta, sillä hänellä on rakkaus puolellaan. Ishimarullapa on ystävyys, nih! Veljeyden ja rakkauden puolustajat rupeavat vielä toisilleen, mutta Kyoko tulee väliin, sillä Chihiron perintö kuuluu heille kaikille. Sakuran valtava lihasmuurikin tulee väliin, jos joku käy vielä mälläämässä monitoria tai heittämässä yläfemmoja pikkutunneilla. Ishimaru ja Hifumi lopettavat heti ja kaikki hajaantuvat pois paikalta, jottei Monokuman valvova demonisilmä lankea väärään osoitteeseen.

[​IMG]
Mitä helvettiä nyt taas mies.

[​IMG]
Lemuriassakin tunnetaan fusion accidentit.

[​IMG]
Mondonormal Activity

[​IMG]
Luulin umpisolmuksi.

[​IMG]
FATALITY

[​IMG]
Tärkeä tieteellinen yksityiskohta.

[​IMG]
Only you can prevent forest fires.

Makotolla on koko loppupäivä käytössä ihmissuhteille. Kaikki ovat samoissa huoneissa kuin viime kerralla. Hifumi on kovin allapäin, Hiro on ihan varma Kurt Cobainin ja John Lennonin kuolemasta vastuussa olevan organisaation olevan kaiken takana ja Ishimaru on niin teiniangstinen, ettei hänen kanssaan voi viettää aikaa. Päädyn väkisinkin Aoin seuraan. Hän on hyvää seuraa.

[​IMG]
Pakko tässä pelissä on olla Masamunekin.

[​IMG]
Tällä lohkeaa jossakin.

[​IMG]
On se hyvä, että välillä voi revetä spontaanisti ääneen itsekseen.

Paitsi että Aoi puhuu donitseista. Täytyy myöntää, että vaikka Hiro on ollut ahdistavampaa seuraa, hänen kipeät juttunsa ovat naurattaneet huomattavasti enemmän. Ainakin minulla oli naiselleni täydellinen lahja, kun naisethan tunnetusti pitävät hiussoljista. Väsyneelle Aoille kuitenkin donitsit maistuisivat ja saan kuulla varaston donitseista ja voin kuvitella kuinka hänellä valuu donitsien ihanuutta kuvaillessa aistillinen kuola rinnuksille ja siitä hitaasti alas ja ja ja… …No, niin, Aoi pitää donitseista. Olisinpa donitsi. Elämäni olisi lyhyt ja tuskallinen ja viimeiset rakoilevat muistikuvani olisivat singota naisen peräaukosta massiivisessa ripulitulvassa.

[​IMG]
Lihapiirakka?!

[​IMG]
Oli pakko turvautua pelioppaaseen.

[​IMG]
Sontiaismolottaja ei ainakaan pidä.

[​IMG]
Et nyt lue ajatuksiani.

[​IMG]
Miau, sähhhh!

[​IMG]
Aoi Asahina, neljäs sivu

…Eteenpäin! Makotoa odottaa päivän toinen sosiaalinen puolikas ja tällä kertaa pari hullua ja ystäväni ovat sopivasti kaikki asuntolassa. On miellyttävää, ettei aina tarvitse rampata puolta koulua ihmissuhteiden vuoksi. Hiro löytyy kylpylän pukuhuoneesta ja hänelle menee Muramasa täydestä.

[​IMG]
Ishimarun sekoaminen ylittäisi kaikki rajat.

[​IMG]
Togami ei pidä pilasoitoista.

[​IMG]
Oikeastaan hän saisi pysyä tällaisena loppuun asti.

Makotolla menee heti alussa huonosti, kun Hirolla on hänelle povattavaa. Ja ihan ilmaiseksi. ”Pääsen” vieläpä Hiron piriluolaan, jossa on okkultistisia kirjapinoja ja kämmenkartta kaiken muun mystiikan ohessa. Tämä herättikin heti kysymyksiä. Mistä hän on saanut nämä tänne? Toiko Monokuma ne? Ehkä tällä ei ole niin väliä. Uskon astraaliportaalin Lemurian mystiikka-arkistoihin piilevän roskiksen uumenissa. Uljas sankarini on heti karkaamassa, kun Hiro aikoo pyytää häneltä jotain, mutta Hiro on tällä kertaa niin vakavissaan kuin tällainen yksilö voi olla.

[​IMG]
Voinko lukea edes kerrankin sen pienen präntin vai eikö sitä ole Lemurian kaavakkeissa?

Hirolla ei ole ystäviä (koska hän on huijannut kaikkia), joten tänne asti sinnitellyt Makoto saa kelvata. Hirohan on jo muutamaan otteeseen maininnut hitaasta koulu-urastaan, mutta nyt saan kuulla syyn siihen. Erään rikkaan pampun tyttären povaussessio johti rahahuijauksen kautta oikeusjuttuihin ja lopulta siihen, että isäukko lähetti mafian perään perimään velkoja. Hiro pakeni Hope’s Peak Academyyn ja pelkää joutuvansa ulkopuolella kaupituttamaan elimensä. Niinpä hän pyytää Makotoa myymään elimiään, jotta hän voi sitten jälleenmyydä ne eteenpäin. Yksikin kelpaisi. Niin, ja Makoton henkilöllisyys myös. Makoto ei keksi heti mitään hienotunteista sanottavaa, mutta osuu nappiin arvatessaan Hiron hassanneen kaikki huijatut rahansa OOPA-kokoelmaan. Hiro ei suostu myymään arvoesineitään eikä Makoton myyntiapuun. Kuulemma olen varsin julma ihminen, kun edes ehdotan tuollaista. Hiro kuitenkin vannoo pääsevänsä pois täältä, vaikka kaikki rahat menisivät, sillä hänellä on sittenkin ylimääräistä. Makoton elimet olisivat vain turvanneet eläkevarojen säästön. Kun Makoto aivan aiheellisesti kysyy mikä helvetti Hiroa vaivaa, tämä ottaa nokkiinsa ja saan painua ulos. Käytävällä Makoto ajattelee tämän kai olleen kaiken arvoista, sillä nyt hän ainakin tietää olla varuillaan Hiron lähellä. Omituinen ystävyytemme on saavuttanut päätepisteensä. En ostaisi Hirolta käytettyä autoa. Tai yhtään mitään. Kunnioitan kuitenkin. Hieno mies.

[​IMG]
Ne kaikki ovat. Lemurialaisetkin.

[​IMG]
Lemuriassa kyseiset urut herättävät koko mantereen pääkatedraalin komiasti soittuvassa aamuhartaudessa.

[​IMG]
Lemuriassa henkilöllisyys ei ole minkään väärti.

[​IMG]
Lemurian osakkeetkin voivat palaa.

[​IMG]
Hiro on ollut liikaa Lemurian subtrooppisessa auringossa.

[​IMG]
Kyllähän tässä oppi yhtä jos toista.

[​IMG]
Yasuhiro Hagakure, viimeinen sivu

Siinä meni se päivä. En ole yhtään laskenut päiviä, mutta kai tässä jo toista viikkoa vietetään, ehkä kolmattakin. Aamuista alkaa tulla rutiinia. Uutta päivää juhlistaneen teatterin kauhut karistettuani suuntaan kulkuni ruokasaliin, jossa on vähänlännästi väkeä. Kyoko on kaiketi Ego-vahdissa, Ishimaru häröilee jossakin Hifumin suureksi mielihyväksi eikä Togamia tai Tokoa ole muutenkaan ollut pitkään aikaan paikalla. Paitsi tänään, kun Genocide Jillin maaninen käkätys paljastaa heidän ilmaantuneen. Togami tuhahtaa, ettei heidän yhteistulonsa vaadi selityksiä. Hän on selkeästi ärsyyntynyt, kun avohoitopotilas seuraa häntä joka paikkaan. Jill iskee saksiensa sijasta silmänsä Aoiin, jonka ryntäät alkavat olla hänestä jo jotain Eiken-tasoa. Sakura puolustaa taas raivoissaan hämmentynyttä treenikaveriaan.

[​IMG]
Smoke weed everyday

[​IMG]
Kyoko joutui siivoamaan Hifumin neitsyydet jo kahdesti.

[​IMG]
Togamilla on salailtavaa.

[​IMG]
Halusin tietää.

[​IMG]
Pikemminkin donitseilla.

[​IMG]
Sitä hetkeä odotellessa.

Jillin sekoilulle ei anneta enempää ruutuaikaa, kun Togami tuli tänne kuulemaan tarinan, jota kukaan ei hänelle viitsi muuten kertoa. Sakuran mielestä Alter Egosta kertominen ei ole järin fiksua, kun olettaisin sen johtavan ongelmiin. Hiro taas ihmettelee, mikä erakkoa nyt niin kiinnostaa. Togami naljailee heidän pikku tyrannivaltaisesta demokratiastaan. Koetapa kaapata valta, siitä vaan. Ei hän vaadi heitä kaikkea kertomaan; hän vain huomasi eilen Ishimarun ja kiinnostui asiasta. Naurahdin Celesten toteamukselle, että Ishimarusta on tullut täysin turha. Togami saa hajoilevista oikeuden puolustajista myhäiltävää, sillä nythän tämä leikki on mennyt taas mielenkiintoiseksi. Hän neuvoo heitä olemaan tukeutumatta valetovereihin ja häipyy heidän keskuudestaan. Maailma iloitsee. Kun Jill vielä ulisee hullaantuneena jotain herralleen, Togami panee rivakaksi juoksuksi ja epädeitti läpsyttelee hihitellen perään.

[​IMG]
Lemurian’d buy that for a dollar.

[​IMG]
Älä uhoa rahamaha.

[​IMG]
Kyse on mielivaltaisesta bearokratiasta.

[​IMG]
Ei kelpaa edes takansytykkeeksi.

[​IMG]
Helmoihin kompastuu.

[​IMG]
Togami on kuule lukenut näistä asioista siitä yhdestä kirjasta.

[​IMG]
En haluaisi olla Togami.

Aamupalan jälkeen luvassa on taas vapaa-aikaa. Tämä merkitsee vain sitä, että pian on pakko tapahtua oikeasti jotain. On parasta ystävystyä ennen kuin joku poistuu iäksi. Olisi toki surullista, jos Hiron velkojat eivät saa rahojaan takaisin kuoleman vuoksi, mutta utilitaristisesti olen tyrehdyttänyt Hiron pelillisen hyödyn eikä minun tarvitse enää viettää hänen kanssaan aikaa. Jäljellä on siis Aoi, mutta en juuri nyt halua kuulla putkeen lisää donitsijuttuja, joten valitsen uuden seuralaisen. Valinnan teen ihan sen perusteella kenen arvelen selviytyvän tästä leikistä pisimpään. Ja tällä hetkellä se joku on Kyoko ihan senkin vuoksi, kun kukaan tässä laitoksessa ei tiedä hänestä yhtään mitään. Hyvä on, olisi hän ollut muutenkin haaremilistalla seuraavana.

[​IMG]
Minusta tuntuu, että Monokuma kirjoittaa näitä kuvauksia.

Olisi joku Genocide Jillkin taatusti tarjonnut …erilaista ystävyyttä ja ehkä Sakurakin vielä menisi, Hifumikin jopa. Ja on Celestessäkin puolensa. Sen sijaan Togamin seura ei kiinnosta, kun häntä eivät alemmat elämänmuodot kiinnosta. Ishimaru taas on menetetty tapaus, jolta saa umpihoopoa dialogia, muttei juri muuta. Luonnollisesti tsekkaan sitten muidenkin tarinat, jos tässä olisi jotain postgame-sisältöä. Ja käsittääkseni tässä nimenomaan on sellaista eli en jätä mitään dokumentoimatta. Paitsi en nyt kerro omin sanoin ihan jokaista juonirepliikkiä, koska se olisi tarpeetonta.

Kyoko on pyykkituvassa ja hyväksyy lahjani. Berserkkipanssarin. Kuka ihme hän oikeasti on?! Sivumennen sanoen oletan, että tässä on jonkinlainen näkymätön lahjakaavio, sillä Makoton ajatus ”Does that mean (s)he liked it…?” antaa ymmärtää, että kyseessä ei ole aivan täydellinen lahja, sillä saman huomion olen saanut pariin otteeseen ainakin Hiron kohdalla. Aoin tapauksessa taas Makoto oli välillä ihan kunnolla iloinen, kun deitti tykkäsi materialismista. Ja vasta myöhemmin tajusin donitsiuimarenkaan viehätyksen.

En saa Kyokosta irti taustoja enkä äärimmäisyyttä, en juuri mitään. Hän kysyy että pelkäänkö minä ja on tyytyväinen vastaukseeni. Pelko osoittaa mielikuvituksen toimivan. Siitä jos mistä luulisi olevan täällä hyötyä, kunhan se ei muutu vainoharhaksi. Makotoa kiinnostaa Kyokon rauhallinen suhtautuminen kaikkeen ja saan kuulla tytön kätkevän tunteensa, vaikka kyllä häntäkin pelottaa, tosin eri tavalla. Jotain hän on menettänyt, ja se pelottanee häntä enemmän kuin mitä hän koskaan täällä tulee paljastamaan. Muuta Kyoko ei sano ennen poistumistaan. Makoto päättää jatkaa jututtamista seuraavalla kerralla. …Jos sellaista tulee.

[​IMG]
Sinua?

[​IMG]
Fear is the mind-killer.

[​IMG]
Kyllähän sinä kerran suutuit siellä ykkösluvun DVD-kohdassa!

[​IMG]
Kyoko pelkää klovneja.

[​IMG]
Kaikkien kääntymispotretit ovat niin dramaattisia paitsi Monokuman.

[​IMG]
Kyoko Kirigiri, toinen sivu 

Päivä ei ole ohi, ja jo viidettä kertaa samassa luvussa minulle tarjotaan vapaa-aikaa. Puhutaan sitten niistä donitseista, Aoi. Saat vielä käsilaukun, kun naiset todistetusti pitävät käsilaukuista. Ja kyllä hän siitä pitää. Paikan pintaliitäjät ovat tosin jo haudassa eli Makotosta ei tullut koskaan miestä. Tosin lahjajuttu ei ollut niin oleellinen seikka, kun aina ennen lahjontaa ja keskustelua Makoto ja hänen ystävänsä tekevät jotain yhteistä kulissien takana. Niinpä käymme uimassa ja yritän olla tuijottamatta Aoin kerrottua, ettei hänellä ole uimapukua vaan vain pusero. Monokuma saa sitten siivota altaan sankarini spontaanista nenäverenvuodosta.

[​IMG]
”The human whose name is written in this note shall die.”

[​IMG]
Ei minullakaan ole nyt housuja eikun.

Aoilla on niiiiin kova nälkääääää. Nyt saatana soikoon. Nainen hiljaa. Jos vielä kerran puhut donitseista, työnnän sellaisen niin syvälle nokkaasi että kuristut. Tosiasiassa naurahdin, kun Makoto ehdotti donitseja, mutta Aoilla on sen verran itsehillintää, että kaloripommi on atleetittarelle huonompi juttu. Aoi mankuu tällä kertaa suolaisempaa ja tästä pääsemmekin ramenin ihmemaailmaan, joka menee tällaiselta sivistymättömältä yliopisto-Amican antimia mässyttävältä antikulinaristilta tyystin ohi. Jostain shoyusta ja tonkotsusta he puhuvat ja olen että jassoo. Voilla ja rasvalla tursutettu tonkotsu on kuitenkin tyttöni mieleen ja hänellä on kova kiire ruokasaliin, mikä on niin mahdottoman ironista, kun tämä keskustelu tapahtuu ruokasalissa, mutta annan energisen mimmin mennä ennen kuin hän esittelee ramen-pelkurille massiivisen nyrkkinsä. Voisin sanoa suhteemme olevan mutkikas. Eikä vieläkään ohi! Saan sentään uuden hienon kyvyn kykypisteiden sijasta.

[​IMG]
”World only have two things: things you can eat and things you no can eat.”

[​IMG]
I NEED FOOD

[​IMG]
Minä pidän hernekeitosta.

[​IMG]
Nyaaaa sssssähhhhhh!

[​IMG]
Aoi Asahina, viides sivu

Lukaaliinsa palattuaan Makoto huomaa siististi kirjoitetun lapun, joka on sujautettu oven alta sisään. Siinä pyydetään tapaamaan ruokasalissa. Hope’s Peak Academyn minäkuvani ei voi olla epäilemättä erinäisiä seikkoja, mutta vaihdan maisemaa, koska en muuta voi. Minua odottaa Hiro, jonka käsialaa viesti oli. Hän on täällä vain Kyokon juoksupoikana ja ehdottaa kylpyä. Makoto ei heti tajua mistä on kyse, mutta tämä kaikki on vain Monokuman huijaamista. Makoto jo ehtii toivoa, että kenties Alter Ego sai datansa kerättyä.

[​IMG]
Lemurian peljätty kuulakärkikynähenki vie kaiken pois.

[​IMG]
Lemuriassa Lemurian tavalla.

Kaikki on kuin silloin ennen, kun Ishimaru räyhää meidän olevan myöhässä. Kellohan on jo melkein iltakymmenen ja on miltei aika mennä tutimaan. Mondon kovispuoliskosta huolimatta Ishimarun täsmällisyys on juurtunut syvälle. Hifumi on vieläkin katkera kilpakosijalleen, joka alkaa raivota, ja Togami vain naureskelee, että johan on Ishimarulle persoonaa ilmestynyt. Tokokin on vaihteeksi täällä puolustamassa ihastustaan.

[​IMG]
Ishimaru saisi paskahalvauksen, jos tietäisi minun kirjoittavan tätä kuvatekstiä klo 4:48 yöllä.

[​IMG]
Spike Chunsoftin peleissä kukaan ei ole sitä miltä päältäpäin näyttää.

[​IMG]
Aika rumasti kyllä nyt sanottu.

[​IMG]
Togami varmaan putosi pilveltä vahingossa.

Keskustelu kääntyy Kyokoon. Moni jo arvaa kyse olevan Alter Egosta. Joko datankeruu on ohi? Onko heillä viimeinkin etulyöntiasema pahaa Monokumaa vastaan?! Muuttuuko epätoivo toivoksi?!?

.
..

….
…..
…...
…....
….....
….......
….........
….............
…..................

[​IMG]

LÄPPÄRI ON POISSA.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti