74 - Viidennen luvun loppu

.
..
…
….
…..
…...
…....
….....
….......
….........
….............
…..................

…hengissä? Tuollaisen pudotuksen jälkeen? Sen näkee pian! Oikeussalin puolella Monokuma on lievästi sanottuna hämmästynyt. Niin ovat kaikki muutkin Alter Egon äkillisestä paluusta, vaikka Hope’s Peakin tietoverkon saastuttajan teko jää hyvin todennäköisesti digi-Chihiron viimeiseksi. Monokuman sadatellessa Kyokon on irvailtava, ettei heitä kannata aliarvioida.


Nyt on minun vuoroni sanoa puhuhuhu.


Ei se sinua pelastaisi.


Puhuhuhuhu!


Kuinkas nyt kuono pannaan?

Ei karhu ota nokkiinsa, sillä eihän tuo takaisku tuntunut missään. Tekoälyvirus on liiskattu Makoton mukana, joka lojunee parhaillaan jäteonkalon armoilla. Monokuma saa hillittömän naurukohtauksen, sillä ei tämä suinkaan ohi ole. Hänellä on yhä epätoivoa heille muille ja koko maailmalle. Viisikon jäätyä keskenään Togami vaatii selitystä Kyokolta, joka toteaa arvoituksellisesti, että tällä kertaa takapiru on joutunut ansaan. Muut kyllä ymmärtänevät pikapuoliin, mitä hän ajaa takaa.


Eipä tarvitse osallistua murhaleikkiin HAH HAH.


Epätoivoisen puhetta.


Kyoko on Alter Egoa kontrolloiva androidi.


Minä olen nyt siellä ansassa.

Jossain aivan toisaalla Danganronpa: Trigger Happy Havoc alkaa alusta. Makoton mietelmät Hope’s Peakin porteilla ovat täsmälleen samoja kuin alussa. Kun Makoton hahmoesittelyn yli on hypätty, siirrytään suoraan luokkahuoneeseen, josta Makoto vaivoin heräsi temporaalisen aika-avaruusvääristymän jälkeen. Makoto ihmettelee, mitä on meneillään, ja maisema vaihtuu toiseen todellisuuteen, jota teloitukselta säästynyt sälli arvelee uneksi painajaisessa.


Painoin vahingossa New Gamea, tässä menee hetki.


Oho, poistin vahingossa tallennukseni.


Nooh, jatkan neljän kuukauden mittaisella takaumafilleripäivityksellä.


Samalla tulee uusia hienoja kuvia!!


Melkein menin itsekin halpaan.


Tänne päätyy kaikki underground-jäte.

Löyhkän perusteella Makoton kokema on totisinta totta ja hän on pudonnut ties kuinka syvälle Hope’s Peakin uumeniin jätekuilun pohjalle. Katedraalimaisesta pohjatilasta nousee portaikko suurelle ovelle, muu ympäristö on epämääräisen rojun vallassa. Sisäinen nipottajani kitisisi hengen säilymisen epäuskottavuudesta, mutta ehkä tuolla ei ole oikeasti väliä. Makotohan selvisi äsken rumasta murskaimesta! Olisi ihan tyhmää ja jonkinmoinen antikliimaksi, jos hän taittaisi niskansa pudotuksesta. Sovitaan, että hän putosi pehmeään roskakasaan, samantekevää. Huonossa jamassa Makoto on kuitenkin, mutta ei hän aio antaa olla ja kuolla pois, kun Alter Egokin tuli avuksi.


Come with me if you want to fall.


Genre voisi muuttua nyt selviytymiskauhuksi.

Ehkä taivaista pudotetaan muonaa, koska sitä ei täältä löydy. Rojusta pilkistää vain Makoton lunastuskuntoon mennyt koulupöytä ja merkillisiä sotakoneiston ruhoja. Romuttunut raketti, panssarivaunu ja lentokone ainakin antavat ymmärtää, että koulun ulkopuolella voi hyvinkin olla meneillään jotain peruuttamatonta. Tai sitten ne ovat vain Monokuman surrealistista teloitusrekvisiittaa. Koska ovi on tietenkin lukossa eikä tuoretta ruokaa tai juomakelpoista nestettä ole, Makoto ei luovuta vaan menee nukkumaan.


Ai tänne se prologiteloituksen raketti päätyi!


”Yo, buddy. Still alive?”


Pyytäisit kauniisti.


Onko surströmmingiä?


Juomalla selviää.

Kuluu ainakin vuorokausi ja Makoto herää lopulta päivän roskiin, joita ei sentään lempattu hänen niskaansa. Tuumittuaan ääneen roskayllätystä hän päättää tutkia asiaa tarkemmin. Kyoko ei hurjasti arvosta nimittelyä ja nurisee paikan hajua. Ällistynyt Makoto kuulee tytön tulleen auttamaan häntä ja antaa tälle ilmaisen muotivinkin dyykkausmatkustuksen jäljiltä.


Pelin loppupuoli koostuu tästä viestistä.


Taivas putosi.


Sieltä löytyy varmasti hukkaan heitetty lihapasteija.


Makoto on ollut täällä liian kauan, kun kuulee roskien puhuvan.


Jos maailmassa olisi enkeleitä, he pitäisivät parempaa huolta hiuksistaan.


CUP GOKUBT ei ole jätettä.

Siistiydyttyään Kyoko ojentaa Makotolle syötävää ja juotavaa, jotka ahdetaan hetimmiten kituviin kitusiin. Nyt Makoto ei ainakaan aio luovuttaa. Hän kuulee Kyokon tulleen maksamaan velkansa tai syntinsä. Kyoko kyllä tiesi Makoton olevan perillä valehtelusta ja Kyoko hylkäsi hänet pelastaakseen oman nahkansa, kun taas Makoto yritti pelastaa Kyokon.


Tämä on vettä.


Ei ollut muutakaan tekemistä.


Vitosenko olit velkaa? Annahan tänne.


Et olisi pitänyt seuraamuksista.


Ihan vähän hylkäsit.


Kannattaa olla naiivi protagonisti.

Kyokolla oli syynsä selviytyä, ja sen vuoksi hän on viimeinkin valmis kertomaan kaiken, mikä on paljon sanottu häneltä. Kyoko tuli Hope’s Peakiin syystä. Tai ainakin hänellä oli syy, mutta hän unohti sen. Makoto muistaa taannoisen muistinmenetyskeskustelun ruokasalissa. Kyoko kysyy, mitä Makoto muistaa tapahtuneen kouluun saavuttuaan. Makotolta meni taju. Kyokolle tapahtui sama juttu, mutta muisti lähti kylkiäisenä. Hän ei enää muistanut syytään tulla tänne eikä liioin äärimmäisyyttään. Kyoko epäilee muistojensa kadonneen sattumalta. Takapirulla oli taatusti näppinsä pelissä, sillä Kyoko olisi ollut uhka tämän suunnitelmille. Jotenkin Kyokolla on yhteys kouluun ja takapiruun. Siksi hän on toiminut täällä enimmäkseen omin nokkineen, sillä hän ei voinut luottaa kenenkään. Oppilasjoukon kapinointi olisi huomattu ja joku heistä voi aivan hyvin olla takapiru. Makoto huolestuu mahdollisuudesta, mutta Kyoko ei olisi huolissaan. Sehän on vain mahdollisuus. Sekin tulee tosin ottaa huomioon.


Kuppikoko tänne heti.


Ai opiskelemaan?


No mutta ei Makoto tänne jätekuoppaan silloin joutunut.


Got it memorized?!


Erroristit asialla.


Koska hän on Kyoko.


Tuo… voi olla ongelma.

Kyoko päätti lopulta uskoutua Makotolle, koska sankari nyt sattui olemaan se epätodennäköisin takapirukandidaatti. Makotolla välähtää mielessä mysteeriyön uni, jossa hän puhui itselleen omituisia kouluun jäämisestä. Pitäisin tätä huolestuttavana, mutta kenties kyseessä on vain Makoton pirstaleinen mieli. Enhän nyt minä sentään voi olla kaikesta vastuussa?! Ainakin Kyoko luottaa nyt häneen, vaikka ei olekaan tottunut yhteistyöhön.


En tiedä, olenko varsinaisesti otettu.


Hiljaa takapiru.


Nyt voin kuolla onnellisena.

Kun Makoto kysyy, onko Kyokolle palannut mitään mieleen, on edistystä tapahtunut. Vaikka kaikki ei ole palannut, ehkäpä se tärkein seikka on. Äärimmäisyys. Kyoko Kirigiri on äärimmäinen etsivä. En ollut varsinaisesti yllättynyt, vaikka kokonaisvaltainen ahaa-elämys täyttikin mieleni. Tämähän käy järkeen kovasti. Kyokon kuteetkin käyvät järkeen ammatin puolesta ja johan jo murhatutkimuksissa ja oikeudenkäynneissä on selvinnyt useaan otteeseen, että kun Kyoko puhuu, muut kuuntelevat ja mysteerit ratkeavat. Kolean analyyttinen asenne, ruumiisiin sekaantuminen sun muu käyttäytyminenkin osuu yksi yhteen.


Naoto Shirogane, syö sydämesi ulos.

Kyoko kertoo tulleensa Hope’s Peakiin etsimään puljun rehtoria, joka nyt sattuu olemaan hänen isänsä, joka katosi kuvioista Kyokon ollessa lapsi. Minähän jossain vaiheessa puolivakavissani ehdotin tuota ”villinä veikkauksena, joka ei perustu juuri mihinkään”, ja voin vannoa, etten tiennyt silloin asioiden oikeaa laitaa! Eihän tässä blogissa muuten mitään järkeä olisi, jos tietäisin, mitä lopussa tapahtuu. Makoto muistelee, kuinka epätyypillisen raivoissaan Kyoko oli, kun Alter Ego kertoi asioita rehtorista. Kyoko ei vielä tuolloin muistanut mitään, mutta paljastus kyllä ravisteli hänen sisintään.


Vain rehtori voi tuhota rehtorin.


Käyttää sellaista mustaa kypärää.


Onpas sattuma, kaikista maailman kouluista.


Irrottaa pään mestarilta.

Jotta Makoto ei ajaudu väärään johtopäätökseen, Kyoko painottaa, ettei aio suojella isäänsä. Kansliassa näkemänsä perusteella hän päätyi ajattelemaan, ettei rehtori ole takapiru. Joku, mitä ilmeisimmin takapiru, oli käynyt jo tonkimassa paikkoja ennen hänen visiittiään. Rehtori tuskin myllertäisi työhuonettaan. Kyoko paljastaa myös lisää asuntolan toisesta kerroksesta, koska oli yhyttänyt kansliasta koko laitoksen kartan. Toisessa kerroksessa näytti olevan runsaasti koulun henkilökunnan tiloja esimerkiksi yöpymistä varten. Kyoko arveli rehtorin yksityishuoneenkin löytyvän sieltä, ja silloin kaikki muistot tulvivat takaisin. Hänen tuli päästä tuohon yksityishuoneeseen.


Piruuttaan sanoit.


Kuvassa ensimmäinen P-kirjain.


Ja sulkea hänet sinne. 

Kyoko ei oikein osaa kuvailla valvomatonta toista kerrosta, mutta sen verran hän kertoo, että Hope’s Peakin tilanne on paljon hirveämpi kuin he edes osasivat kuvitella. Ehkäpä Makoto saa pikapuoliin tilaisuuden nähdä tuon kauheuden leviävän silmiensä edessä kuin turboahdettu viidennen kerroksen tragedialuokka.


Kiusataanko täällä toisia?!

Tenttaan Kyokolta lisää re:aktioita, ja tarina jatkuu Mukuro Ikusaballa. Kyoko vahvistaa, ettei tappanut häntä ja tietää, ettei Makotokaan syyllistynyt tuohon. Hän väittää takapirun sotkeutuneen suoraan murhaan, sillä kaikesta päätellen koko oikeudenkäynti järjestettiin, jotta Kyoko pääsisi hengestään. Aivan kuten siinä huonossa lopussa kävi. Kyokohan oli perseillyt koulussa huolella varastellen avaimia ja kadoten kuvioista, joten teloitus oli ainoa epäsuora kosto, jolla päästiin koulun ehdottomien sääntöjenkin ohi. Vapaan liikkuvuuden sallivan nelossäännönhän mukaan Kyokolla oli täysi oikeus käydä kansliassa. Makoto miettii, että sääntöjenhän täytyy päteä takapirunkin kohdalla. Onko joku meistä siis…?!


Ei mennyt läpi huonossa lopussa.


Joku alibiton ehkä.


Pointtina oli varmaan tappaa myös Mukuro Ikusaba.


Kirjoittaisi uuden säännön, jonka mukaan säännöt eivät päde häneen.

Kyoko huomauttaa erään seikan tuoreimmasta murhasta. Makoto olisi voinut aivan hyvin päätyä uhriksi, kuten hänen luulisi muistavan merkillisyyksien yöstä. Kyoko oli shinigami-vaistoineen asuntolassa huomatessaan kuoleman olevan liikekannalla. Hän seurasi valkeaa varjoa Makoton huoneeseen estääkseen sänkyshankin, ja jotenkin Mukuro päätyi myöhemmin vainajaksi aivan toisaalla. Ja murhakuviot sotkettiin, kaapin avain päätyi Kyokon kämppään.


Mukuro oli uhri jo ryhtyessään sotilaaksi.


Helvetin hyviä omenoita.


Nikkei-veitsisarjan esittely.


Sen siitä saa, kun ei koputa ensin.

Makoto ehdottaa, että takapiru tappoi Mukuron. Kyoko on samaa mieltä, vaikkei kaikkia todisteita olekaan hallussa. Makoto tajuaa, että he ovat kunnolla kusessa, sillä takapiruhan voisi teoriassa tappaa kenet tahansa koska tahansa. Muistanemme erään Junkon. Tosin hän rikkoi sääntöjä, Mukuron murha tuntuu pikemminkin peliliikkeeltä. Yhtäkkiä hänen edessään on joukko omituisia ristiriitoja. Kyoko vahvistaa, että kaikki Mukuroon ja oikeudenkäyntiin liittyvä on yhtä ristiriitaa, mikä tarkoittaa sitä, että takapiru se on kunnolla kusessa. Ilkimyshän käy epätoivoiseksi.


Kaikki veikkaukset ovat pois päältä.


Jos mahdollisessa tulevassa oikeudenkäynnissä lukee oranssilla everything, oikea totuusluoti on contradiction.


Paitsi jos hänellä on totuusluotiliivit.

Pikapuoliin Kyoko saa vielä tietää, kuka takapiru on takapirujaan; tämä toinen äärimmäinen epätoivo. Hän on yhä sitä mieltä, että Mukuro oli myös äärimmäinen epätoivo, mutta nyt hänen tilalleen on noussut toinen äärimmäinen epätoivo, joka saattaa koostua useammastakin tekijästä. Äärimmäinen epätoivo voisi aivan hyvin viitata myös Tragedian aiheuttajiin. Tuo joku tai joukko joitakuita on kaiken epätoivon ja pahan alku ja juuri. Äärimmäinen epätoivo on tästä kaikesta vastuussa.


Ilmankos sitä kutsutaankin desPAIRiksi.


Äärimmäinen tragedia kuulostaa paremmalta.

Tuo joku tai joukko joitakuita on kaiken epätoivon ja pahan alku ja juuri. Äärimmäinen epätoivo on tästä kaikesta vastuussa.