65 - Luku 5, Daily Life, osa 2

Kyoko menee pukuhuoneessa heti asiaan, kunhan Makoto on ensin arvannut asian. Sankarini osuu aivan oikeaan, sillä Kyoko varasti jotain Monokumalta: Mono-avaimen, joka lienee ainoa laatuaan. Makoto hämmästyy kuultuaan Kyokon kähveltäneen esineen rehtorin kansliasta, jonka oven lukko oli murrettu. Tihutyö oli Sakuran viimeistä käsialaa. Kyoko muistuttaa Sakuran testamentin lopusta, jossa ei taistelutta luovutettu. Nähtävästi Sakura oli särkenyt lukon käydessään hakemassa tappotropin. Näin ollen Monokumakaan ei olisi ehtinyt rankaisemaan ennen kuin Sakura rankaisi itseään. Kyoko oli huomannut oikeudenkäynnin jälkeen oven olevan auki ja käytti Makotoa syöttinä. Siksi siis minut oli raahattu datakeskuksen ääreen, jotta Monokuma keskittyisi toilailuuni.


Voi rakkautta tunnustaa kameroidenkin edessä.


Kyllä minä niin mieleni pahoitan, jos tulevissa Kingdom Heartseissa käydään murhakoulussa ja Sora (! Donald! Goofy!) saa tuollaisen avainmiekan.


Hiipi hiljaa kardemumman yössä.


Fuck ’em, and their law.

Avaimen lisäksi Kyoko sai kansliassa tietää mystisestä Mukuro Ikusabasta sen verran (eikä enempää kerro), että kyseessä on vaarallinen tapaus, mahdollisesti jopa henkilö kaiken takana. Kyoko ei kuitenkaan usko Alter Egon teoriaa siitä, että koulun rehtori olisi kaiken takana. Makoto pitää Kyokon varmuutta asiasta epäkyokomaisena, mutta ehkäpä kukaan meistä ei ole paras arvioimaan sitä, mitä neiti X, Y ja Z on tai ei ole. Kyoko ei vielä tiedä, mihin rööriin avain sopii, mutta hän aikoo ottaa siitä selvää ja sillä välin Makoto saa luvan toistaa temppunsa eli harhauttaa Monokumaa. Makotolla on tarpeeksi selkärankaa ulista vaarasta ja todeta, etteivät he edes tiedä, kuinka monta pahista heillä on vastassa. Kyokon mukaan viime yö antoi ymmärtää, että ehkä takapiru ei voi valvoa heitä ja ohjailla Monokumaa samanaikaisesti. Nallehan tuli rähisemään Makotolle, kun Kyoko ilmeisesti hiippaili kerroksen toisella puolella.


Omasta päästään keksi.


Well, shit.


Headmastermind on kaiken takana.


Toimii oikeudenkäynnissä.


Aina kaikki tylsä jää minulle.


Kamerat pitää vaihtaa sitten Monokuma-kameroiksi.

Kyoko ei laske pois tuuria, mutta haluaa juuri siksi toistaa kokeensa. Jos Hope’s Peakin valvontajärjestelmä on jallitettavissa näin helposti, mehän voisimme jopa päästä vapauteen! Makoton mielestä he ottavat liian suuren riskin, mutta Kyoko murehtisi ja muistuttaa neljännestä säännöstä, jossa vain pienet rajoitukset estävät vapaata liikkuvuutta. Teknisesti ottaen Kyoko ei siis varkautensa puolesta rikkonut sääntöjä. Eipä missään ole sanottu kanslian olevan kiellettyä aluetta, kun lähin sääntökin koski vain lukittuja ovia. Makotolla on ihan validi huomio, että takapiruhan voi käyttäytyä täysin mielivaltaisesti ja tappaa heidät kaikki. Monokuma ei varsinaisesti anna tasapainoista kuvaa pääpahiksesta. Kyoko ei murehtisi tästäkään, sillä ainakin he voisivat testata, rikkooko takapiru omia sääntöjään tiukan paikan tullen. Tyttö ei näe vaihtoehtoja koulun mysteerin selvittämiselle. Pitää heidän jotain tehdä.


Olisi pitänyt ryhtyä Riskbreakeriksi.


Auringonpimennystä ei pidä katsoa tai näkee asiat kahtena.


Vaikka kesken laus-


Säännöt on tehty rikottaviksi.

Makoto katselee velmusti hymyilevää Kyokoa, joka ei ole tähänkään asti osoittanut pelkoa tai epätoivoa. Sitten hänelle ojennetaan kirjekuori, jonka saan avata, jos Kyokolle tapahtuu jotain. Itsevarma Kyoko ei ole niin itsevarma, että pitäisi kuolemaansa mahdottomana, eikä hän aio kuolla turhaan. Kun Kyoko on vielä tähdentänyt, etten saa kertoa hänen löydöistään kellekään, jottei tieto paljastu takapirulle ja ehkä jollekulle muullekin, hän lähtee omille teilleen, sillä heidän kokeensa alkaa tässä ja nyt.


Androidi se on.


Avasin jo.


En minäkään ajatellut kuolla ennen kuin jäin bussin alle.


Tunnustusta! Vihdoinkin!

Makoto siirtyy käytävälle vaatimaan Monokumaa paikalle, ja karhu tekee työtä käskettyä. Tällä kertaa hän ei ole sentään kiukkuinen, lähinnä ihmeissään. Mitäköhän kummaa poika ja tyttö tekivät keskenään pukuhuoneessa keskellä yötä, hmmm? Monokuman innostuessa kuvailemaan pippelin työntymistä pimppiin peli äityi sellaiseen itsesensuuriin, että repesin pahemman kerran, ehkä pahiten tähän asti. Mutta minua on helppo miellyttää. Ei Monokumaa kuitenkaan kiinnosta kiimaisten kakaroiden tuhmat asiat, joten Makoto arvaa, että senpä vuoksi pukuhuoneessa ei ole kameraa.


Reisiluu.


No kun himotti.


Helvetin aussit.


Sitten sinusta tuli tuommoinen.

Monokuma tivaa, miksi hänet kutsuttiin paikalle. Kunhan piinaajallemme on valjennut, että karhuillakin on sukupuoli, Makotolla olisi kysyttävää kadonneesta aarteesta. Monokuma ottaa pultit joutavasta pelleilystäni ja kivahtaa, että häneltä vietiin avain ja kuusi asteriskia, joihin saan keksiä kirjaimet ihan itse. Luultavasti saan elämäni selkäsaunan, jos juoksutan häntä vielä kolmannen kerran ympäriinsä. Monokuma häipyy sadatellen paikalta ja jään ihmettelemään, mitä Kyoko varasti avaimen lisäksi. Oikeasti se voisi olla ihan mitä tahansa, tällä hetkellä ei ole aavistustakaan.


Aktiivikäyttöön lähti dudefella.


Tähän joku mukahauska Mahtisormus-läppä.


Nyt kun mainitsit…


Ostaisin konsonantin.


Kutsun tyhjentämään roskikseni.

Yöllinen Monokuma-teatteri on ollut aina absurdi, mutta nyt mennään jo ylikierroksilla.


Kaikkeen hekin ehtivät.

Pelissä soi eri biisi. En uskaltanut tarkemmin etsiä spoilerien pelossa.


Silloin ei vielä tunnettu Kickstarteria.

Olethan toki jo ostanut Danganronpan ja suositellut sitä ystävillesi? Monokuma vaatii sitä.

Makoto kömpii aamupöhnässä ja huonovointisena ruokasaliin jopa minuutin myöhässä, mikä ei sovi Togamille lainkaan. Tokollekaan eivät selitykseni kelpaa, mutta Togami murisee, ettei ole antanut lupaa puhua. Toko puhkeaa sopertaen pahoittelemaan ja vastaanottamaan kaikki rangaistukset. Togami antaa anteeksi, kunhan rouva lakkaa olemasta kuvottava. Kerrassaan ihastuttavaa kanssakäymistä. Aoi tajuaa, ettei Kyoko ole tullut paikalle. Ehkä hän on vihainen eilisestä, mutta Makotolla on muita ajatuksia.


Ajan rakenteella.


The president has been kidnapped by ninjas. Are you a bad enough girl to rescue the president?


Pahempaa kuin myöhästyä Lemuriasta.

Togami on Kyokon liikkeistä kovin utelias, mutta niin on myös Monokuma. Togami arvaa, että karhu tuli tänne vain kärkkymään tietoja. Monokuma vaihtaa aihetta syvällisempään eli indieleffoihin, koska Monokuma on nyt sellainen. Makoto tuumii huojentuneena, että viimeöinen taisi onnistua. Se myös tarkoittaa sitä, ettei meitä voida valvoa ja Monokumaa ohjailla samanaikaisesti. Togami kertoo, ettei heillä ole aavistustakaan Kyokon sijainnista ja Aoi sekä Hiro yhtyvät. Nujerrettu karhu häipyy murjottamaan. Jäämme spekuloimaan Monokuman tietämättömyydestä ja Kyokon olinpaikasta aamiaisen ajaksi.


Vessassa kai.


Mietimme parhaillaan Tamam Shudin tapausta.


FYI IMO Kyoko AFK.


The Room on hyvä elokuva.


Ala-astetaktiikat toimivat aina.


Domo arigato, mr. Bearoto.

Päivälle on varattu vapaa-aikaa. Oikeasti Makoto ei jaksaisi, mutta pakko se on ylläpitää kutistuvia ihmissuhteita. Nyt ei ole oikeasti pahemmin valinnanvaraa, kun vaihtoehdot ovat yhtä etovia. Kyokoa ei ole luonnollisesti tavattavissa, Hiron ja Aoin tunnen läpikotaisin ja Sakura ei ole enää vaihtoehto, joten se on joko Togami tai Toko, koska Genocide Jill ei ole näyttänyt hetkeen murhanhimoista naamaansa. Jatkan Togamilla, sillä kokemus on kuin perseelleen puhuisi. Oikeasti Togami on varmaan yksi pelin onnistuneimmista hahmoista. Ei uskoisi, kuinka paljon tällaisesta ärsyttävästä mulkerosta on irronnut eriskummallista viihdettä.


Voiko siinä nakella kakkaa?

Togamilla olisi kysyttävää ja hän antaa utelulleen kontekstia kertomalla, että vain prosentti meistä menestyy elämässä. Loput yhdeksänkymmentäyhdeksän elävät vailla toteutuvia unelmia köppäiset elämänsä. Hän ei ymmärrä tuollaisen elämän tarkoitusta ja vaatii selitystä Makotolta, joka tietenkin kuuluu enemmistöön. Makoto ottaa nokkiinsa, kun hänelle väitetään, ettei hänellä ole kunnianhimoa saati sitten unelmia. Sankarini heittää pallon takaisin kysyen prosentilta, tuottaako paremmuus tälle iloa. Togami ei piittaa nalkutuksesta ja viiltää syvältä herrarodun edustajana. En käperry pikkuruiseen kylmään pikku maailmaani. Rahateini takoo totuuksia pöytään. Ei makotomaisesta poppoosta ole maailmaa muuttamaan. Voisimme kadota, eikä mikään muuttuisi. Makoto takoo takaisin, että peruselostakin voi saada iloa irti ja jos on tyytyväinen elämäänsä, vain sillä on väliä… eikä jatkuvalla vertailulla muiden elämään. Hän antaa aivan vapaasti Togamin jatkaa valitsemallaan tiellä, kun tämähän sentään syntyi kultalusikka suussa. Tai oikeammin persiissä.


And how does it feel like to spend a little lifetime sitting in the gutter screaming symphony?


Hyvä dissaus, parempi mieli.


Do the Macarena.


“Six billion cries of agony will birth a new balance. Unfortunately, it’s too late for you. You will not live to see the dawn.”


Happiness in Slavery

Togami raivostuu, sillä Makoto ei tiedä mistä puhuu. Luonnonvalinta on kohdistunut Togamiin nimenomaan siksi, koska hän lähti taisteluun ja palasi voitokkaana. …Mitä ikinä tuo sitten tarkoittaakaan. Hän innostuu dissaamaan hemmoteltua valtaosaa, joka ei kohtaa taistelua eikä kilvoittelua. Togami poistuu maristen paikalta, kun en vain tajua mitään. Enemmän kuin sinä.


”Your future hinges upon this fight!”


Byakuya Togami, neljäs sivu.

Kenties tuollaisen kurjan seuran vuoksi Makotoa heikottaa, kun hän käy kääntymässä kämpässään, mutta pakko se on jatkaa jo toisella Togami-satsilla. Tajuan Tokonkin olevan validi valinta, mutta Togamin tarjonta on paljastunut yllättävän hauskaksi, joten sillä siis mennään. Kyokon paluuta odotellessa. Nyt huonovointisen protagonistin ei tarvitse raahustaa ylimpään kerrokseen, kun näyttäisi siltä, että tuplavapaa-ajan toinen sessio käydään lähestulkoon aina asuntolassa. Käväisen silti kaupassa pyöräyttämässä Mono-konetta. Näemmä kahdesti, sillä olin lopettanut session ensimmäiseen pyörähdykseen enkä edes muistanut sitä jatkaessani. Huomaan olevani pihi, kun en suvaitse samoja lahjoja toistamiseen. Laitteen toistoprosentti nousee alituisesti ellei siihen sullo suuria masseja kerralla, mutta enhän minä nyt toki sellaista. Tallennuksen latailurumba ei ole edes iso vaiva. Nyt notkutaan vasta jossain neljässätoista prosentissa.


Kissat koiria gfffögkfhjd


Jotain bondagea hyh.

Togamin tympeä rehvastelu alkaa sananlaskulla, jossa puhutaan linnuista kädessä ja pensaassa. Se ei pelaa Danganronpaa, joka pelkää sananlaskuja. Makoto tietää kyllä pikkuviisauden pointin, mutta Togamin tulkinnan mukaan läheinenkin luuseri on parempi kuin kaukainen kunnollinen apulainen. Saan ylennyksen sihteeriksi. En välttämättä äärimmäiseksi sihteeriksi mutta kuitenkin. Togami latelee faktoja tiskiin. Kaltaiseni joutava pälli ei tienaa vuodessa parhaassa tapauksessa kuin ehkä jotakuinkin sata tonnia. Nyt puhutaan siis dollareista ja ehkä jonkun toisen maan logiikalla. Togamin oikealla polvella istuskellessani saisin takuuvarmasti vaikka mitä cash moneysta työsuhdeautoon. Ihan synttärien kunniaksi Togami kertoo mahdottomat vuositienestini arbitraarisella luvulla ja minulle annetaan ylitsepääsemättömän hankala matemaattinen probleema. Hetki piti miettiä. Makoto ällistyy ajatuksissaan puolesta miljoonasta ja Togami jatkaa, että hänen suojeluksessaan pääsisin johtamaan megaprojekteja ja yhtiön sydämeen. Tästä ei sovi kieltäytyä.


Puolustusministeri?


Eipäs ruveta opiskelijalle.


Mieli rikkoutuu, jos Togamin kanssa kaveerauksen olisi aloittanut aiemmin tai myöhemmin.


Saanko käyttää MAOLia?


Jokin Manhattan Project siellä menossa.

Kieltäydyn. Togami käyttää kaikki Billy Mays -maneerinsa, sillä tämä on toden totta ainoa tilaisuuteni voittoon ja ylösnousuun ysiysistä. Pelottaako taistella, mitä häh? Ei Makotoa pelota, sillä hän haluaa ansaita voittonsa itse ja löytää syyn, jonka vuoksi taistella ja kuolla. Eiköhän tässä koulussa ole alkajaisiksi haastetta. Togami ymmärtää, että Makoto oli tosissaan aamupäivän dissauskoettelemuksessa, ja on hyvillään. Hänelle tulee huono olo, kun hän edes ajattelee Makotoa sihteerinään. Togami on tästä kaikesta alemmuudentunneryöpytyksestäkin huolimatta sen verran reilu tai ilkeä mies, että jättää tarjouksensa ilmaan. Ehkä Makotolle vielä urkenee ura korporaation narttuna. Tai sitten ei. Mutta ei Togami edelleenkään ymmärrä maailmankuvaani. Makoton ladeltua oikotiensä onneen Togami tuhahtaa, että parasta sitten pitää tuosta kiinni. Hän odottaa tunnelin päässä ja saattaa jopa joutua joskus tunnustamaan jonkun tyhmän tuuripennun kurjan olemassaolon. Ihan hauskaa ideologioiden kevyttä yhteentörmäilyä kyllä tämä suurten lainausmerkkien ystävyyssuhde.


Ei.


Eikä siinä vielä kaikki!


Hahmona visual novelissa.


Byakuya Togami, viides sivu.

Illalla näyttäisi siltä, että Makoton pahoinvointi ei ole ollut vain pelkkää satunnaista sanahelinää. Kovasti huimaa ja paleltaa ja jomottaa, ja niin hän lysähtää sänkyynsä nukahtaen puolimatkassa. Päähenkilön flunssan voi kokea vain visual novelissa. Päänsisäinen narraatio jatkuu Makoton kuvaillessa levotonta vointiaan kuumehoureisessa välitilassa. Uneen vaivuttuaan hän kohtaa itsensä ymmärryksen saavuttaneena. Kovin tuttu ääni painottaa, että hänen ei ole tarkoitus päästä täältä pois vaan jäädä tänne. Toivon vuoksi.


Olisipa interaktiivinen lucid-uni.


No kuka on kaiken takana?


En minä tiedä.


Koska epätoivo on paha juttu, niin, aivan, jatka toki.


WE HAVE TO GO BACK KATE

Makoto säpsähtää hikisenä hereille unitrippi mielessä. Pian hänen mielessään on ihan jotain muuta.


Se on… se ei ole saari…!

.
..
…
….
…..
…...
…....
….....
….......
….........
….............
…..................


And in their hands, the daggers.