perjantai 15. toukokuuta 2015

45 - Kolmas oikeudenkäynti, osa 3

[​IMG]
Jjjjjjjjep.

Celeste ottaa ankaran syytöksen vastaan hymähdellen, kun pitää sitä vitsinä. Hänen rauhallinen ulkokuorensa järkkyy pahemman kerran, kun hän vimmastuu ajatuksestakin, jossa hän viettäisi aikaa Hifumin kanssa. Hifumi parka kierisi haudassaan goottilolitaneitosen puhuessa hänestä rumia. Sitten viaton tyttönen taas hymyilee viattomasti pahoitellen purkautumistaan. Minä melkein odotinkin tällaista ihastuttavaa käytöstä. Celesten perusaksentti on muutenkin jo niin pörröinen, mutta äkäinen, suorastaan demoninen flippailu piristää sitä entisestään. Rrrowrr!

[​IMG]
Vastakohdat attraktoivat.

[​IMG]
Siivoahan neiti suusi.

[​IMG]
Voulez-vous coucher avec moi?

Togami kertoo, että yhteistyölle on todistekin, sillä Celesten ja Hifumin aamupäivän käytöstä yhdisti eräs seikka. Minähän sen saan tietenkin arvata vaihtoehdoista ja menin jopa halpaan, koska huutaminen vaikutti loogiselta kytkökseltä. No sitä he kyllä tekivätkin, mutta on tälle järkevämpikin ratkaisu. Vain Celeste ja Hifumi näkivät Robo Justicen. Minusta tuntuu, että vein Togamilta paikan parrasvaloista, kun saan setämieheltä armotonta pentudissausta möläytettyäni todisteen nenän edestä.

[​IMG]
Tukipalkkeja varmaan.

[​IMG]
Celeste olisi voinut käyttää Hifumin housuja.

[​IMG]
Voinko mennä katsomaan piirrettyjä?

Rahamies pääsee kuitenkin kunniapaikalle selostamaan, että jos Hifumi todellakin oli toinen syyllisistä, Celesten aiempia puheita on helppo epäillä. Kun Hifumi oli viety sairastuvalle toipumaan ja robopahiksen etsinnät aloitettu, Celeste näki jotain yläkerrassa. He siirtyivät kakkoskerrokseen ja hajaantuivat (epäilemättä Hifumi feikkasi samoihin aikoihin kolmosvasaraiskuaan), jonka jälkeen Celesten epätyypillinen ulvahdus kuului kolmoskerroksesta. Varmasti Hifumikin kuuli sen ja tiesi seuraavan vaiheen alkaneen. Kolmosessa Celeste väitti nähneensä kostyymimiehen, ja samoihin aikoihin Hifumi päästi eläimellisen ungyaaaaaahhhinsa alakerrassa. Aoi keksii, että tämänhän vuoksi porukka saatiin jakautumaan kahtia, jotta Hifumin ja Ishimarun ruumiit löydettäisiin samanaikaisesti. Annan Aoille golfaplodit; ei hän aivan tyhmä blondi brunette ole. Ja nimenomaan Celeste ehdotti jakoa kahteen. Togami virnuilee, että jos Celeste ja Hifumi tekivät yhteistyötä, satunnaisista tapahtumista tulee yhtäkkiä yhtä. Celeste ei kommentoi.

[​IMG]
Näki siellä toisen kerroksen.

[​IMG]
Just as planned!

[​IMG]
JFK:n murhakin liittyy Krakataun purkautumiseen?

[​IMG]
Kuultiin Australiassakin.

Makotollakin leikkaa, kun hän tajuaa, että kun Hifumi löydettiin mukamas kuolleena, nimenomaan Celeste ilmaisi hämmästyksensä Hifumin murhasta. Ettei pallero olisi vain pudonnut väkivaltaisesti pediltä tai kuollut muuten tapaturmaisesti. Kun Aoi hämmästelee koko aamupäivän olleen yhtä teatteria, Makoto varmistaa, että tämä oli tosiaankin ollut Celesten kanssa Hifumin kadotessa. Ei Celeste ollut Aoin huonosta voinnista huolissaan… vaan partnerinsa pääsystä pois. Togamilla on hauskaa, kun palapelinhän lopputulos alkaa näyttää sangen rumalta.

[​IMG]
No tämähän on Act 3.

[​IMG]
Kuin goatse.

Celeste ei tiedä mistä Togami puhuu, mutta Togamille ei kiertely kelpaa. Celeste kämmäsi kerran kohtalokkaasti, eikä Togamikaan huomannut sitä ihan heti. Kun sairastuvalle oli palattu ihmettelemään Hifumin katoamista, Celeste oli hajoillut kohtuullisen uskottavasti ja jopa pelännyt heidän kaikkien kuolevan kuten ne tyypit tänään. Parafraasaan sanomaa tarkoituksella tankerosuomennoksena. Togami muistuttaa heitä aamupäivän tapahtumaketjun eräästä vaiheesta, jossa Makoto oli hakenut Togamin ja Sakuran tarvikehuoneesta kerrottuaan heille Hifumin kuolemasta. He törmäsivät Celesteen ja siirtyivät porukalla sairastupaan. Kukaan meistä kolmesta ei ollut ehtinyt kertoa Celestelle Ishimarun kuolemasta.

[​IMG]
Ei noin sievästi hymyilevä voi valehdella, ei vain voi.

[​IMG]
Synnyit.

[​IMG]
Syntymästä.

[​IMG]
Ne yhdet siellä jossain.

[​IMG]
No hupsistakeikkaa.

[​IMG]
Togami nauttii, kun syytetty ei nauti.
Debatissa Celesten järjetön takaumakommentti poimitaan varmaksi todisteeksi, kun Celeste ei suostu myöntämään virhettään. Peliteknisesti debatissa kikkaillaan oransseilla pikkusanoilla, joiden virkkeet etääntyvät hitaasti ja merkillinen totuusluoti pitää poimia Togamilta dialogin lopusta. Alkaa tämä olla lievästi haastavampaa kuin ensimmäisessä oikeudenkäynnissä.

[​IMG]
Kerro sinä.

[​IMG]
Melkein osui.

Pointti on se, että Celesten virhe oli puhua niistä tyypeistä. Tytön olisi pitänyt tietää vain Hifumin kuolemasta eikä hän edes nähnyt Ishimarun raatoa, vaikka kävi murhapaikan lähellä. Lisäksi tyyppi eli guy rinnastuu maskuliinisuuteen (joku tyypitär kuulostaisi hupsulta feministiliikkeen aivopierulta) eli mistä Celeste tiesi kummankin uhrin olleen miespuolisia? Makoto lisää, että Kyokokin oli tuolloin kateissa ja olisi aivan hyvin voinut olla naispuolinen uhri. Tosin Kyokosta tiedetään sen verran vähän, että kyseessä voisi olla mies. Tai hermafrodiitti.

[​IMG]
Busted!

[​IMG]
Busted!2

[​IMG]
Busted!n+1

Celeste myhäilee. Onpa meillä mielikuvitusta kerrakseen. Hän läimäyttää figuratiiviselle pöydälle valokuvan. Mitäs siitä sanomme? Siinähän pukupahis raahaa Hifumia. Hiro änkyttää, että Celeste pukeutui peltiin ja otti kuvan ajastimella. Celeste muistuttaa, että vain Hiro mahtuu pukuun, kuten tässä ollaan jo kärsivällisesti selitetty. Eikä lelukamerassa ole ajastinta. Miten tämä kuva voi siis olla olemassa?

[​IMG]
Enhän minä nyt mielikuvituksetonkaan ole.

[​IMG]
Näyttää raiskaukselta.

[​IMG]
Hirolle kävi kerran näin Lemuriassa.

[​IMG]
Tällä olevaisuuden tasolla vai multiversessä?

Mutta raahataanko siinä Hifumia, Kyoko kysyy. Onhan tähän muitakin selityksiä, vaikka Celeste ei moista usko. Poimin huumorivaihtoehtojen seasta sellaisen mahdollisuuden, että entäpä jos Hifumi raahaakin pukupahista! Celeste päästää tukahtuneen puolitavun, kun me muut etsimme lokaa, jota paiskoa häneen. Kyokosta ehdotukseni on täysin mahdollinen, sillä meitä on jälleen kerran yritetty huijata. Käytävillä kolisteleva romupelätin olisi kyllä oiva hämäys, ei sillä. Väkisinkin siihen kiinnittää huomiota. Hirokin älähtää, että näinhän siinä kävi. Hänet nukutettiin ja leimattiin pahikseksi.

[​IMG]
Koska Hitler.

[​IMG]
Ensimmäisellä ja viimeisellä on seuraussuhde.

[​IMG]
Lemuriassa moraalin harmaa alue koostuu pahiksista.

Celeste naurahtaa ivallisesti. Mahdotonta. Naurettavaa. Kyoko voi pitää ihonsa ummessa, kun lolitatrix opettaa. Debatissa panokset kovenevat ja sen huomaa jo äänimaailmastakin, kun vänkään perusdebattibiisiin lisätään kierroksia. Tästähän jopa kuulostaa, että loppu on lähellä! Totuuslippaassa on useampi luoti, joista kaksi liittyy Robo Justiceen, joten tässä sopii ollakin hereillä. Tosin kostyymi on oikea vaihtoehto, sillä kun Kyoko pitää naurettavana sitä seikkaa, ettei tajuttomana voisi edes pysyä Justicen sisällä pystyssä, siinä neito hyvä on valitettavasti väärässä. Mehän olemme jo aiemmin käsitelleet Robo Justicen tiettyä vajavaisuutta, jonka Aoi heti muistaa, kun koeajoi kostyymin. Robo Justice ei taivu vyötäröltä. Tajuton Hiro olisi lysähtänyt notkeammassa puvussa. Kun kuvaa katsoo uudestaan, siitä kyllä voi helposti tulkita, että Hifumi pitää kiinni etukenossa röhnöttävästä hökötyksestä.

[​IMG]
Sovitaan sitten niin.

[​IMG]
Fifty Shades of Celeste

[​IMG]
Melkein hämäsi, kun piirustuksissa on huomio käden taipumisesta.

[​IMG]
Paitsi jos on erektio-ongelmia.

[​IMG]
Aoi muistaa tämän hautaan asti.

[​IMG]
Puku on suunniteltu puettavaksi.

[​IMG]
This is what scientologists actually believe.
 
Celestelle tuottaa puhuminen vaikeuksia, mutta kun Togami julistaa suureellisesti shakkimatin, nurkkaan ajettu murhaajaneiti alkaa hihitellä ja raivostuu kunnolla. Mikä helvetin shakkimatti?! Entäs sitten ne Hifumin kuolinsanat siellä säilössä?! Takaumassa kuuluu selvästi Y…Yasu…hi…ro, ja Celeste toteaa piinallisen seikkaperäisesti Hifumin murhaajan olleen Yasuhiro Hagakure.

[​IMG]
Togami muistaa tuon nohevan letkautuksen eräästä dekkarista.

[​IMG]
Wheeeeeeee-

[​IMG]
-eeeeeeeeeee-

[​IMG]
-eAAAAGGGHH

[​IMG]
Ne pahvilaatikot ovat oikeasti aika tilavia.

[​IMG]
Say my name.

[​IMG]
Celeste vielä nytkäyttää sormiaan ilmaisten lainausmerkit.

[​IMG]
Ei ole noin monta e-kirjainta nimessä.

Hiro ehtii huomauttaa kauhuissaan väliin, että hänen oikea nimensä onkin Taro. Jaahas. Vai niin. Voin jopa uskoakin tältä sankarilta. Sakura kehottaa häntä olemaan mutkistamatta tätä entisestään. Celeste ei millään käsitä miksi Kyoko kyseenalaistaa Hifumin viimeiset sanat. Viittasiko Hifumi todellakin tähän povaripuliveivariin?

[​IMG]
Olisihan se epätodennäköistä, että samaan opinahjoon on päätynyt kaksi ihmistä, jotka jakavat tasan saman nimen. Lemuriassa kaikki ovat Yasuhiroja.

[​IMG]
Sitten kun Sakura joskus on syytettynä, hän käyttää tätä repliikkiä.

[​IMG]
Nyt äkkiä joku Yasu kiikkiin.

[​IMG]
Liekkikynsi-Celeste.

Miten Hifumi puhutteli muita oppilaita? Tajuan vaihtoehdoista, että Hifumihan oli koko ajan puhutellut Makotoakin kohteliaasti herra Naegina. Toisin sanoen sukunimellä. Tämän perusteella Hirokin olisi ollut Hifumille Hagakure. Celestestä Hifumin kuolinmoka oli sattuma (nauroin kun Jill heitti jotain dorkaa väliin ja Togami tokaisi lakonisesti, että olepas hiljaa), mutta Kyokosta kyseessä ei ole mikään sattuma. Jos näissä oikeudenkäynneissä kaikki selitettäisin sopivilla sattumilla, eihän tässä olisi mitään järkeä.

[​IMG]
Jaahas, Kyoko seuraa minua vapaa-ajalla.

[​IMG]
Celesteä siteeraten: ridiculous.

[​IMG]
Ei se minun vikani ole, että FFXII:n arkkujen sisältö perustuu satunnaisuuteen.

Sakura kommentoi, ettei täällä ole ketään Yasuhiro-sukunimistä, mutta Makotolla on oma huomionsa. Celeste eli Celestia Ludenberg ei ole missään vaiheessa paljastanut oikeaa nimeään. Tästäpä Celeste äityy hysteeriseen narttuvaiheeseen mouhoamaan oikein kunnolla vääristä syytöksistä. Hänkö muka häviäjä nimeltä Yasuhiro? Tivaan häneltä oikeaa nimeä ja saan kuulla kärsimättömästi sylkäistyn Celestia Ludenbergin.

[​IMG]
Celestial Annihilation.

[​IMG]
Naura niin että sylki lentää.

[​IMG]
Näytät lähinnä epätoivoiselta.

[​IMG]
Hyvä on, myönnetään tuo.

[​IMG]
Ai mikä se nimesi oli?

Ei tuima täti anna periksi, joten on viimeisen debatin aika. Totuusluodeista saan todellisen ahaa-elämyksen, sillä lippaassa kummittelee e-käsikirja, jolla olikin sittenkin merkitystä. Kyokohan tämän tiesi, tietenkin tiesi. Tai ainakin arvasi hämmästyttävän hyvin. Celeste skitsoilee kovasti olevansa Celestia Ludenberg eikä meillä ole mitään keinoa todeta toisin. Onpas. Makoto kertoo e-käsikirjoista sen mistä Monokuma puhui aivan alussa. Kun e-käsikirjan käynnistää, siinä näkyy omistajan nimi. Celeste ei halua näyttää omaansa ja sopertaa tempun loukkaavan hänen yksityisyyttään.

[​IMG]
Ylösalaisuus nauratti jostain syystä.

[​IMG]
Kunnon turvakohinat järjestetty.

[​IMG]
”Gods of e-book, the original owners of the e-book, do not do, in principle, anything which will help or prevent the truth bullets in the e-book.”

[​IMG]
Yksityisyyttäsi loukattiin jo kidnappauksessa, neitiseni.

Makoto jo vähän epätoivoisesti pyytää Celesteä kertomaan mitä tänään tapahtui. Ei luulisi tällaisen diivailuhäröilyn olevan kovin tervehenkinen puolustusstrategia. Celesten luonnolle ei luovuttaminen sovi, sillä tässähän voi vielä tapahtua vaikka mitä.

[​IMG]
Sankarini ei mennyt ihan polvilleen asti.

[​IMG]
Celeste ei suostu maksamaan laskuja.

[​IMG]
Siksi?

[​IMG]
Pätee tähän tarinaan.

Makoto panee kaikelle pisteen ja akan ruotuun. On loppuperustelun aika. Kronologinen mosaiikki on nyt aavistuksen pidempi ja hämäyspaneelipalluroitakin taitaa olla enemmän, mutta ei se mitään. Rikoksen kokoaminen on silti äärimmäisen nautinnollista puuhaa. Nyt en tehnyt virheitä. Celeste teki.

[​IMG]
Climstarterence begin!

[​IMG]
Hifumin perunalastupussi on kaiken takana.

Näin Ishimarun, Hifumin ja murhaajan kanssa kävi:

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]



[​IMG]

[​IMG]
KYLLÄ 

Celeste ei ole pitkään aikaan kuullut hävinneensä, tokkopa koskaan. Hän ei enää raivoa, vaikka Makoto kysyykin myöntääkö hän olevansa murhaaja. Celestia Ludenberg toteaa, että kaipa häntä voi kutsua nimellä Taeko Yasuhiro. Samalla hienostunut äänensävy katoaa tytöstä täysin. Yhtäkkiä teloitettava ei kuulostakaan enää hienostelevalta leikkiaateliselta vaan tavalliselta naisenalulta. Hyvin ääninäyttelijä on kyllä roolinsa vetänyt.

[​IMG]
The Game -nimisessä pelissä.

[​IMG]
Private jury paremminkin.

[​IMG]
Luulin nimeksi Yasuhiro Yasuhiro.

[​IMG]
Hyvä se on periaatteita olla nytkin.

[​IMG]  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti