keskiviikko 13. toukokuuta 2015

14 - Ensimmäinen tuomio & ensimmäisen luvun loppu

Monokuma kertoo, että heillä kaikilla on vipu, jota vetämällä he saavat äänestää syyllisestä.

[​IMG]
Olisihan se kurjaa näin lopussa tätä jännitysnäytelmää.

[​IMG]
Kuin Monopoli mutta karhumpi.

[​IMG]
Jopas sattuikin.

He äänestivät oikein. Leon Kuwata on mustunut mies, Sayaka Maizonon tappaja. Vaikka oikeastaan tässä olikin kyse itsepuolustuksesta, kuten Leon yrittää kovasti selitellä. Mutta Celeste kysyy, oliko se enää silloin itsepuolustusta, kun Sayaka oli teljennyt itsensä kylpyhuoneeseen ja Leon oli käynyt kämpässään hakemassa ruuvimeisselin. Leon olisi voinut lopettaa koska tahansa, lukittautua omaan huoneeseensa. Toisaalta hän olisi tiennyt Sayakan olevan murhatuulella ja koko touhu olisi mennyt todella rumaksi, jos hän olisi laverrellut muille. Kuka sitten olisi tappanut kenetkin?

[​IMG]
No kun vanhemmat hakkasivat.

[​IMG]
Juu aivan.

Makoto yrittää vielä miettiä, mikä oli ajanut Sayakan sellaiseksi, mutta vastaus piili luultavasti videolla. Silti tyttö valehteli hänelle koko ajan. Monokuma irvailee vielä showbisneksen vaaroista, mutta Makoto kimpaantuu, kun tämä kaikki on lopulta pahan nallekarhun syytä. Kyoko pysäyttää hänet ennen kuin hän saa ylimaallisista jumalaseista. Monokuma antaa asian olla ja alkaa paasata oikeudentunnosta ja omista käsityksistään maailman pahuudesta, mutta siirtyy hyvin tärkeään seikkaan: teloitukseen.

[​IMG]
Mitä tämä kertoo poptähdistä?

[​IMG]
No niin.

[​IMG]
Jep.

[​IMG]
Kun Celestellä on tämä ilme, loppu on lähellä.

[​IMG]
Ja Monokuma myös.

[​IMG]
Onko se ironinen rangaistus?

[​IMG]
Joku on katsonut Episodi kolmosen.

Leon Kuwata retuutetaan kettingin varassa ankarasti käytävän poikki jonkinlaiseen häkkiin, jossa syöttökone ampuu hänet seulaksi muiden katsellessa kauhuissaan. Kohtauksen täydellinen absurdius ei välity sanoina, mutta löysin sen helposti YouTubesta enkä onneksi spoilautunut mistään. Välivideoista on vähän hankala ottaa kuvakaappauksia Vitan snapshot-ominaisuudella, koska Home+Start -yhdistelmällä videot katkeavat lähes aina, vaikka kuvan saisikin napattua.

Samantekevää, sillä

.
..

….
…..
…...
…....
….....
….......
….........
….............
…..................



LEON KUWATA, ÄÄRIMMÄINEN BASEBALL-TÄHTI, ON KUOLLUT.

Monokumalla on hauskaa, kenelläkään muulla ei. Parasta alkaa oppia talon tavoille, sillä hehän voivat alkaa vielä nauttia tästä, kun yhteys ulkomaailmaan katkesi. Nalle höpisee, ettei järjetöntä tilannetta ole järkevää ajatella järkevästi ja mainitsee vielä kaikkien nauttivan tästä. Kyoko jo miettii, mihin tämä ”kaikki” viittaa, mutta tuomari on poistunut.

[​IMG]
Jahuu. Jippii.

[​IMG]
NGGHHHHHFWWWHH

[​IMG]
Koska hän voi.

Typertynyt hiljaisuus laskeutuu oikeussaliin eikä kukaan uskalla tehdä mitään. Vain Sayaka Kyoko (E: en usein mokaile, hupsista) on valmis puhumaan. Kahden kesken Makotolle. Makoto arvelee, että kyse on Sayakasta ja niin onkin. He keskustelevat siitä, kuinka Sayaka petti hänet, sillä sitä tosiseikkaa Makoto ei kyennyt millään uskomaan, mutta Kyoko on kaikesta huolimatta sitä mieltä, että Sayaka ei ollut täysin valmis sisimmässään murhaamaan eikä liioin pettämään. Seinän kuolinviesti saattoi olla merkkinä Makoton suojelusta, sillä ilman johtolankaa huoneen omistajalle olisi käynyt köpelösti. Oli Sayaka paha noita-akka tai ei, Kyoko on sitä mieltä, että toisin kuin he kaikki muut eri alojen äärimmäisyydet, Makoto pystyy jättämään kuolleet ystävänsä taakseen, vaikka Makoto ei siihen todellakaan usko.

[​IMG]
Togami on tosi overwhelmaantunut.

[​IMG]
Kyoko on oppitätini.

[​IMG]
Opeta minua lisää.

[​IMG]
Mutq en haluu.

Kyoko vielä kummastelee, miten Makoto arvasi heidän puheenaiheensa. Koska...

[​IMG]

...

[​IMG]

[​IMG]

[​IMG]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti