perjantai 15. toukokuuta 2015

31 - Luku 3, Daily Life, osa 2

Aoi odottelee ruokasalissa ja saa osakseen ylenmääräistä huomiota muiden rynnätessä sisään. Sakura on huolissaan hänen voinnistaan, mutta Aoi selittää jotain donitseista ja muistiongelmistaan. Donitsit ovat kaiken takana. Celeste vielä kuulustelee häntä, Hifumi kommentoi jotain tyhmää väliin ja Genocide Jill ryhtyy asiattomana kommentoimaan Aoin muhkeita ryntäitä, mutta Hiro kääntää heidän ajatuksensa takaisin kolmoskerroksen saloihin.

[​IMG]
Muistissa reikiä kuin donitsissa.

[​IMG]
Olet vain kateellinen.

[​IMG]
Sarjamurhaajana juoksisin jo.

Saan puhutella kutakin vuorollaan ja etenen vasemmalta oikealle. Säästän kuitenkin Aoin viimeiseksi, jos hänen yöseikkailunsa on pidempi juttu. Ishimarulta irtoaa vain havainnollista ellipsiä ja ehkä kuolakin vähän valuu, mutta Hirolla on asiaa Togamista, sillä olihan hän sentään samassa kerroksessa. Jill tarttuu heti aiheeseen ja vaatii psykoottisesti kertomaan matkijansa olinpaikan, jonka Hiro henkensä vuoksi paljastaa. Jill säntää sakset viuhuen tiehensä. Mitä ihmettä, aikooko psykopaatti listiä Togamin vai onko häivytetty puolisko vieläkin lääpällään rahamieheen? Toisaalta Togami valitsi loistavan turvapaikan itselleen, sillä tytöillähän ei ole poikien pukuhuoneeseen mitään asiaa. Kyokolta kuulen juttua tiedelabrasta, jonka jättikoneen Makoto vahvistaa ilmanpuhdistimeksi. Sakura puolestaan kertoo ikkunalevyekskursiostaan, jonka perusteella pakoreittiä ei todellakaan ole eikä tule.

[​IMG]
Kuole, Togami, kuole!

[​IMG]
Epäuskottavaa tuollaiselta mörssärikarjulta.

Hifumi intoilee kuvisluokasta, jossa hän pääsee toteuttamaan itseään. Animehahmoista Makotolle tulee mieleen ihqällösöpö digikamera, jonka hän näyttää muille. Hiro pettyy leluvehkeeseen, jossa lienee yhtä laaja kuvakirjo kuin ViewMasterissa ja Celestekin dissaa animekuvitusta. Hifumin kunniaa on loukattu ja kuulemme pimeää juttua animuprinsessasta. Hänelle kamera on tuttu, sillä se on megaharvinaisuus animeconin bingosta, jonka hän oli ostanut törkyhintaan voittajalta, koska sellaisia nämä otakut ovat. Hifumi on hämmentynyt löydöstä, sillä hän kadotti arvoesineensä muun maallisen omaisuutensa mukana kidnappauksessa. Hän myös päivittelee, ettei se ole enää minkään arvoinen – vähän kuin jos joku supersankarisarjakuva otetaan pois suojamuovista – mutta jostain kumman syystä Celeste tarjoutuu ottamaan kameran haltuunsa ja lainaa kyllä sitä pyydettäessä. Ihan varmasti tämä kapistus osoittautuu tulevissa murhatutkimuksissa oleelliseksi! Celeste kertoo vielä hupihuoneesta, jossa pieksee kaikki Othellossa ja Aoin löytö oli sairastupa. Protskua sieltä ei Sakuralle harmi kyllä löytynyt.

[​IMG]
”Metal Gear?!”

[​IMG]
Parasta olla sitten hyviä kuvia suoraan Lemuriasta.

[​IMG]
En millään pääse yli tähtikuvioista ja muista erikoismerkeistä animunimikkeissä.

[​IMG]
Celeste ottaa viisi ankkanaamaselfietä.

[​IMG]
Saanko huijata myös?

[​IMG]
Lemuriassa opitaan jo varhain kuittailun jalo taito.

Makotollakin on kerrottavaa, vaikka tietysti hän tiesi muiden löydöistä aiemmin. Pakko heillekin on krediittiä jostain antaa. Sankariavatarini kertoo muille Mondon, Leonin ja Chihiron yhteiskuvasta, joka herättää melkoisesti keskustelua. Hirokin innostuu esittämään älyvapaan teoriansa. Juu, tietenkin he ovat elossa ja Flat Earth Society on ollut aina oikeassa. Kyoko muistuttaa heitä, että tuo kolmikko on murhattu ja teloitettu. Makotokin muistelee muita kuolleita, jopa vähän toisesta syystä seivästettyä Junkoa. Celeste on sitä mieltä, että kuva on Monokuman väärentämä. Hetken aikaa jopa uskon häntä, sillä onhan ilkinalle perseillyt ennenkin, mutta on tälle mysteerille pakko olla toinenkin selitys, joka ratkeaa sitten myöhemmin.

[​IMG]
Menivät Lemuriaan asti ottamaan kuvan!

[​IMG]
[​IMG]
[​IMG]
[​IMG]
[​IMG]

[​IMG]
Monokumalta tulee teknisesti ottaen nallenpaskaa, josta taotaan Lemuriassa auroja.

Celestellä on muutakin asiaa, sillä hän ei aio antaa Aoin avarien aivoitusten aivan avokätisesti olla. Hän kyllä tunnistaa valehtelijan eikä usko puheita vatsakivuista. Saamme kuulla, miten valhe näkyy itse kullakin eri tavalla ja Celeste saa huijattua Aoin reagoimaan haluamallaan tavalla, joka paljastaa tämän valehdelleen. Lopulta uimari myöntää palturinsa, mutta oli hänellä syykin, jota hän ei heti halunnut paljastaa, kun ei kukaan kuitenkaan uskoisi häntä. Sakura kuitenkin uskoo vaikka Aoin rakkaudentunnustukseen, josta epäilemättä on tuhmia painonnostokuvia Internetissä.

[​IMG]
Varsinainen Hinakkio.

[​IMG]
Tämä väite kuitenkin kostautuu jossain vaiheessa.

Aoi kertoo yöpalakäynnistään ja kylpylään johtaneesta sivuraiteesta, jossa hän näki Chihiron aaveen. Taika- ja kaikkiuskoinen Hiro pelästyy pahanpäiväisesti ja Hifumiltakin valuu desi punttiin, mutta Celeste lyttää heti heikkomielisen yliluonnolliset höpötykset. Sakura ehdottaa, että he käyvät kylpylässä todistamassa habasiskon väitteen, ja Hiro säpsähtelee jo aaveen kirouksesta. Celestekin tulee turhautuneena remmiin, mutta Ishimaru jää ruokalaan toljottamaan sisimpäänsä.

[​IMG]
En voinut vastustaa kiusausta.

[​IMG]
Celeste on ihan tylsä.

[​IMG]
Lemurian aaveet ovat tästä kuuluisia.

Paikan päällä Aoi vannoo nähneensä näkynsä säilytyslokerossa ja Hifumi trollaa manauksillaan säikkyä Hiroa. Voin jututtaa vielä kaikkia, mutta dialogipolut johtavat lokerolle… ja sieltä löytyy sama läppäri, joka oli ollut viime luvussa kirjastolla. Kyoko kertoo sen olleen aiemmin rikki, mutta nyt se näyttäisi olevan päällä, joskin lepotilassa. Sakura arvelee Chihiron korjanneen sen 1337 skillzeillään. Celeste irvailee Aoin luulleen koneen kelmeää hehkua aaveeksi ja kohtelee muutenkin häntä alentuvasti. Aoi pimahtaa puolustellen, ettei hän arvannut tällaista täältä löytävänsä ja suuttuu myös Hiron hömpälle.

[​IMG]
Shub-Niggurath Etaoin shrdlu!

[​IMG]
Joku… toi sen tänne?!

[​IMG]
Kunpa näin ei olisi.

[​IMG]
Hifumilla on vain Wild Wasteland käytössä.

[​IMG]
Rowrrr!

[​IMG]
Kaikki lemurialaiset tekevät tuon virheen.

Makotoa kuitenkin kiinnostaa tietää, miksi läppäri on yhtäkkiä täällä, mutta Kyokolla on pätevä teoria. Kylpylän pukuhuone on koulun ainoa tila, jossa ei ole valvontakameraa. Läppäriä ei siis pantu piiloon heiltä vaan Monokumalta. Kyokosta heidän tulisi tutkia laitetta tarkemmin ja Makoto näpyttelee jotain satunnaista. Näytölle ilmestyy geneerisen jinglen jälkeen työpöytä, jolla on pikakuvakkeita. Kyokoa kiinnostaa eräs niistä: Alter Ego. Celeste alkaa selittää jotain termin etymologiasta ja tekoälypersoonista.

[​IMG]
Peli rikki.

[​IMG]
Pffft, ostin tiistaina paremman.

[​IMG]
Tu fui, ego eris.

Makoto antaa ohjat Kyokolle, joka käynnistää kursailematta Alter Egon. Ruudun täyttää vihertaustainen Chihiro Digisaki, joka pelottaa Hirosta paskat pihalle. Kyoko näpyttelee tekoälypersoonalle kysymyksen. Alter Ego kertoo kainosti olevansa Chihiro Fujisaki ja muut huomaavat äänen täsmäävän alkuperäisen kanssa. Kyoko on kuullut tästä tekoälyohjelmasta ennenkin, mutta kommunikoi nyt sellaisen kanssa ensi kertaa. Chihiro sai äärimmäisyytensä nimenomaan tämän ohjelman vuoksi, jossa hän sovelsi tukivektorikonemallia ja vahvistusoppimista, jotta tekoäly kehittyisi ja kasvaisi. Kyoko kertoo, että tällainen teknologia voisi korvata joskus ihmiset. Helvetin Chihiro, loit sitten Skynetin. Celeste pitää ohjelman nimeä oikein sopivana, eikä Kyoko kerro Makotolle miten hän tietää näistä asioista näin paljon.

[​IMG]
Uguu sinnekin.

[​IMG]
Nuo ovat tällä hetkellä teekutsuilla Lemuriassa.

[​IMG]
”…ja seuraavaksi esittelen Windowsin pikanäppäinkomennot.”

[​IMG]
Ja niin TechnoCore syntyi.

[​IMG]
KVG!

[​IMG]
Anteeksi, pikku hetki, boottaan todellisuudentajuni.

[​IMG]
Palaa sinä Yunkaihin.

Chihiro korjasi siis läppärin, asensi Alter Egon ja toi sen tänne piiloon. Kyoko kysyy, mitä ohjelma tietää asioista. Eipä Digiro tiedä muuta kuin että tilanne on tukala. Hän harmittelee myös Isäntänsä joutumista siihen. Kyoko jatkaa heti uudella utelulla. Ohjelma kertoo, että hänen Isäntänsä pani hänet analysoimaan tämän läppärin valtavaa datamäärää, mutta suojatoimien vuoksi prosessissa kestää odotettua kauemmin. Tekoäly arvelee, että tiedostoissa piilee tämän koulun salaisuus. Seuraavaan kysymykseen vastataan, että analyysissa kestää vielä jonkin aikaa ja Celesten mukaan Chihiro luultavasti asensi ohjelman siltä varalta, jos hän itse sattuisi kuolemaan. Olisi koodarivelho varmaan muuten itsekin murtanut järjestelmän.

[​IMG]
Ei moniakaan neroja ymmärretty elossa.

Alter Egolla on myös varasuunnitelma, jos Monokuma sattuu äkkäämään laitteen. Se sisältää enimmäkseen avunhuutoja, mikä ei hurjasti Makotoa vakuuta. Celestenkään mielestä apua ei öisin tule, kun asuntolan huoneet ovat äänieristettyjä. Jotta mitään epäilyttävää vartijarundia ei tarvita, Kyoko tarjoutuu pitämään oveaan öisin auki. Hän väittää olevansa niin kova mimmi, että pärjää kyllä yöhyökkääjälle. Alan yhä enemmän Makoton tapaan kummastella tytön taustaa.

[​IMG]
Alter Ego vaihtaa hurrdurr piste comiin.

[​IMG]
Uskotaan.

Chihiron immateriaalisella approksimaatiollakin on kysyttävää, sillä Isäntää ei ole näkynyt hetkeen. Hetken miettimistauon jälkeen Kyoko kirjoittaa suoraan Mondon tappaneen hänet. Digitaalisessa sisimmässään Alter Ego kyllä tiesi tästä, mutta murehtii silti niin uskottavasti kuin kylmä konemukasielu voi murehtia ennen kuin kaataa ilmatorjunnan effektiivisen ydinaseiskun onnistumiseksi. Celeste sentään jaksaa muistuttaa, ettei tietokoneohjelmilla ole tunteita.

[​IMG]
Alter Ego ryhtyy itse Isännäksi ja maailma päättyy epätoivoon.

[​IMG]
”Y-you’re… not…” ”No, don’t say it!” ”YOU’RE NOT ME!!” ”…I am a shadow, the true self.”

Kyokon mielestä on aika panna pillit pussiin ennen kuin Monokuma alkaa ihmetellä. Hän kirjoittaa palaavansa tänne myöhemmin. Ohjelma ilahtuu niin uskottavasti kuin kylmä konemukasielu voi ilahtua ennen kuin joukkotuhoaseiden kaksoisredundantit laukaisimet aktivoidaan. Makotostakin jo tuntuu, että aivan kuin Ego olisi ollut heistä huolissaan. Hiro vielä miettii pääsisikö koneella nettiin, mutta Kyoko ei ota turhia riskejä. Celeste pitää edelleenkin laitteen salaisuuksia joutavina, mutta antaa olla. Antaa ohjelman raksuttaa menemään ja heidän jatkaa toistensa murhaamista.

[​IMG]
”I’ll be back.”

Aoi hihkuu ulkopuolella olleensa kerrankin hyödyksi, mutta Monokuma pullahtaa intoon mukaan varsin uteliaana, mutta eivät oppilaat rehtorille mitään kerro. Celesten pokerinaamasta on kerrankin yhteistä hyötyä, kun hän kertoo Monokumalle heidän aikoneen käydä kylpylässä ja kertoo vielä lisäksi, että koska paikassa ei ole sukupuolijaottelua, Aoi voitti kooäspeessä tytöille kylpyvuoron. Aoi tuputtaakin pojat vaikkapa ruokasaliin niin tytöt pääsevät vähän nakuilemaan. Koska japanilaiset sadistiset huumorihahmot ovat kauttaaltaan perverssejä, Monokuma näkee tässä mahdollisuuden tirkistelyyn, mutta Makotolla on vielä kunniantuntoa jäljellä. Nalle jää möllöttämään, kun äijät palaavat ruokasaliin.

[​IMG]
Tähän se kuva siitä ”you’re awesome” –koirasta.

[​IMG]
Strength increased by 3.

[​IMG]
Hearthstone-faneille vielä toistamiseen: JUSTICE DEMANDS RETRIBUTION (itse pidän enemmän karhujen stock-murahduksista, vaikken mitään tajua)

[​IMG]
Ei tuolla ilmeellä voi valehdella.

[​IMG]
Ihmekös tuo kun paskalle haiset.

[​IMG]
Tämä ei edelleenkään ole Hope’s Peek Academy.

[​IMG]
Se oli niin lähellä, Makoto.

[​IMG]
Parin klikkauksen päässä.

Hifumi vielä sopertaa jotain fantasioistaan, sillä tokihan alastomat vartalot olisivat oivaa lähdemateriaalia figuureihin. Hetken päästä tytöt palaavat paikalle eivätkä ehdi jakaa pahemmin kylpykehujaan, kun Monokuma ilmestyy paikalle ja oikein pahastuu Kyokon viiltävästä kommentista, kun karhu tuli viemään heiltä ilon. Hänellä kun oli heille taas lahjoja! Heidät vinkataan liikuntasaliin pikavauhtia ja Kyoko arvelee, että rehtorilla on heille taas luvassa motiivi, jonka turvin he voivat murhata toisensa. Aoi ja Hiro eivät pidä tästä, mutta Kyoko muistuttaa, että tällä kertaa heillä on sentään Alter Ego takataskussa, edes jokin oljenkorsi käytössä.

[​IMG]
Kyllähän taidemaalaritkin käyttävät alastonmalleja.

[​IMG]
Hyvin pelattu.

[​IMG]
Aina naurattaa Monokuman pahastuminen.

[​IMG]
No ei loppuratkaisu ainakaan. 

Togami ja Toko – aivan, Toko – odottavat jo heitä, Togami erittäin kärsimättömänä ja naljailutuulella. Muut huomaavat vaitonaisen Tokon, joka oli Togamin mukaan muuttunut aivastettuaan entiselleen. Toivottavasti tyttö ei kärsi siitepölyallergiasta tai hän voisi flipata totaalisesti. Toko änkyttää heitä lopettamaan hänen kustannuksellaan pilailun ja toivoo heidän jäävän bussin alle.

[​IMG]
Togamin menettelytapoja yhtiökokouksissa.

[​IMG]
En tiedä pitäisikö tästä olla iloissaan.

[​IMG]
Ehkä se keksittiin tässä vaiheessa skriptiä.

Kun kaikki ovat paikalla, Monokuma tupsahtaa etualalle lyhyessä videopätkässä, joka on käytännössä toistunut joka luvun liikuntasalimiitissä, mitä nyt salin väkiluku kutistuu hurjaa vauhtia. Togami tivaa jo Monokumaa panemaan toimeksi, kun voimasiskokset vannovat, etteivät murru.

[​IMG]
”Oh, hello there. I will stay behind, to gaze at the sun.”

Monokuma kertoo sekoittaneensa pakkaa ja esittää heille…

[​IMG]
[​IMG]

KYMMENEN MILJOONAA DOLLARIA!! Jonka opinahjosta valmistuva nettoaa.

Jos Monokuman karmaisevat oppilassalaisuudet otettiin laimeasti vastaan, ei oikotie onneen aiheuta sen suurempia hurraahuutoja. Togamin mukaan tuossa ei ole läheskään tarpeeksi ja Kyoko huomioi neutraalisti rahan kyllä motivoivan vaikka mihin sekä fiktiossa että tosielämässä. Aoi, Sakura, Hiro ja Makoto sanovat suoraan, etteivät tappaisi ystäviään edes rahan vuoksi. Ennen katoamistaan Monokuma kehottaa lopettamaan uhoamisen ja muistuttaa yhteisöelämän puhtoisuudesta.

[​IMG]
Olipas nokkelasti ilmaistu.

[​IMG]
Lahjoita ne Lemurian köyhille.

[​IMG]
Toisten murhaaminen on niin puhtoista.

He jäävät valtavan rahakasan äärelle ja kysymyksiä herää väkisinkin. Onko täällä ketään, jolla olisi rahahuolia? Tappaisiko joku turvatakseen tulevaisuutensa? Togami toistaa aiemman mantransa siitä, ettei toisia pidä arvostella omien normien mukaan. Celeste ja Hifumi sanovat melko suoraan olevansa varakkaita, Celestekin on päässyt huijaamalla miljonääriluokkaan. Toko yrittää savustaa edes jotakin vinkumaan rahahuolistaan, mutta Sakura käskee häntä lopettamaan yksityisillä raha-asioilla painostamisen. Kävi miten kävi, seuraava juonenkäänne tapahtuu Togamin mukaan varoituksetta, kuten pelin henkeen kuuluukin.

[​IMG]
No jos on ihan tyhmä ystävä.

[​IMG]
Nukuin tunnilla.

[​IMG]
”Ansainnut.”

[​IMG]
Ja pullon energiajuomaa.

[​IMG]
Ilmoittautuiko Sakura juuri murhaajaksi?!

[​IMG]
Aivan kuten gammasädepurk-

Monokuman iltailmoitus kajahtaa ilmoille ja Kyoko vielä muistuttaa heitä siitä, että hänen ovensa on Alter Egon vuoksi öisin auki. Myös mahdollinen murhaajakandidaatti saa kolean varoituksen. Kun kaikki ovat palanneet yöpuulle, Makoto kömpii petiinsä miettien, että hän oli pitänyt Monokuman noloja viestejä aivan yhtä epätodennäköisenä murhasyynä kuin nykyistä valuuttavuorta, mutta silti joku oli tapettu. Ja ihan varmasti joku on juuri saanut syyn synneistä kauheimpaan.

[​IMG] 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti