34 - Luku 3, Daily Life, osa 5

Seuraa keskustelua, ihmettelyä, riitelyä ja syyttelyä. Kaksi jälkimmäistä keskittyy Ishimarun ja Hifumin tulenarkoihin väleihin. Kyoko oli käskenyt Alter Egoa huutamaan mikäli joku tuntematon tulisi paikalle. Hän oli vielä ollut pyykkituvassa koko eilispäivän kuten tulikin huomattua. Ishimarun ja Hifumin verbaalipainiessa Kyoko kuitenkin toteaa, ettei voro ollut kumpikaan heistä, sillä tekoäly oli saanut lisäkäskyn huutoon tämän kaksikon tapauksessa.


Lihavat ovat leppoisia.


Omega Hifumin oneshottaavat taikahyökkäykset ovat kurjia.


Kyoko ajattelee kaikkea.

Mitään huutoa ei ollut kuulunut, joten Togami päättelee, että syyllisen on oltava joko Makoto, Celeste, Sakura, Aoi, Toko tai hän itse. En ole ihan varma miksei Hiroa ollut listassa. Lisäksi hän esittää melkoisen teorian, jota varmaan kukaan (ellei Kyoko) ei ole ottanut huomioon. Heidän keskuudessaan on petturi, Monokuman vakooja. Hän on pyöritellyt ajatusta jo jonkin aikaa. Togami voi olla epämiellyttävä henkilö, mutta on hänellä kyllä välillä järkeviä ja yleishyödyllisiä ajatuksia.


Sinähän sen vakoojana tietäisit.


Johan se minulle selvisi viime luvun loppuyllärissä!

Makoto on väittämästä hyvin epäuskoinen, mutta möllöttävää Hifumia ei edes kiinnosta. Kunhan joku edes pelastaisi tyttöystävän. Ishimarustakin näkyy epätoivo heti hullunkiillon takaa. Kyoko kuitenkin arvelee Alter Egon olevan vielä turvassa. Celestekin yhtyy ajatukseen, sillä läppäri olisi voitu tuhota täälläkin. Lisäisin vielä itse, että se olisi voinut olla hyvinkin havainnollistava esimerkki, ettei heidän kannata temppuilla.

Monokuman yökuulutus kajahtaa ja Celesten mielestä heidän pitäisi mennä jo maate. Turha enää tässä vaiheessa iltaa aloittaa suuretsintöjä, vaikka Hifumi ja Ishimaru kuinka kitisisivät. Kyoko on samaa mieltä ja kysyy vielä Makotonkin mielipidettä. Se on sitten sillä selvä, ja Togami vielä muistuttaa sanomastaan. Makoto pui vielä huoneessaan heiltä vietyä toivoa ja mahdollista petturia ja huutaa ihan ääneen turhautuneisuutensa. Pelottavinta tässä on se, että he ovat taas alkaneet epäillä toisiaan. Monokuman yönäytännön teemana on murha ja sen näennäinen epänormaalius. Tämä ei lupaa hyvää.


Sutivat vielä harrikalla ruumiin päällä.


Viidettä vuotta yliopistolla ja lasken tämän paskapuheeksi.


On Togami etsiväkirjansa lukenut.


Yleisesti ottaen kuitenkin kurja juttu kyseessä.

Yllättävän hyväntuulinen Makoto kiiruhtaa heti aamusta ruokasaliin, jossa on harvinaisen hiljaista. Ei sentään niin hiljaista, että siellä olisi vain Hiro vinkkaamassa meidät kylpemään. Tällä kertaa paikalla ovat Sakura, Aoi ja Kyoko. Aoi jo kitisee myöhästelijöistä, mutta Sakura kehottaa odottelemaan. Joten nelikko odottaa. Tunnin. Se on nyt aamukahdeksan. Eikä kukaan muu ole saapunut paikalle. Aoin mielestä on kummallista, kun ennen niin säntilliset Hiro ja Celeste loistavat poissaolollaan. Makotoa huolettavat Hifumi ja Ishimaru. Ovatko he selvittäneet välinsä katkeraan loppuun asti?


Makotolla on melkein kaikki naiset.

Kyoko päättelee jotain tapahtuneen ja sättii itseään, kun ei ollut Alter Egon vuoksi ottanut hetkeen huomioon Monokuman motiivia eli muhkeaa setelieverestiä. Makoto ehtii jo ilmaista epäuskonsa, mutta tulee toisiin ajatuksiin. Ei toista voi koskaan täysin tuntea, varsinkaan tällaisessa paikassa. Kyokon mahtikäskyllä astumme käytävälle ja levittäydymme etsimään muita. Sakura menee ovikellorundille, minä koulupuolen ykköskerrokseen, Kyoko kakkoskerrokseen ja Aoi kolmoseen.


”Anything that happens, happens. Anything that, in happening, causes something else to happen, causes something else to happen. Anything that, in happening, causes itself to happen again, happens again. It doesn’t necessarily do it in chronological order, though.”


Ja he eivät enää koskaan nähneet toisiaan.

Makoto siirtyy hetimmiten koluamisalueelle ja astun summamutikassa ensimmäisestä näkemästäni ovesta sisään. En uskonutkaan geneerisessä luokkahuoneessa olevan mitään. Käytävälle palattuani kuuluu tytön aistillinen älähdys. Aoi pyytää kuulijaa luokseen. Ravaan rappukäytävän huipulle ja jututan kauhistunutta neitosta. Hän ohjaa minut hupihuoneen suuntaan ja säntää alakertaan etsimään muita paikalle.


”Stairs?! NOOOOOOOOO!”


Jonkun pitäisi kyllä käydä sulkemassa se, jos asia noin kovasti kismittää.


…oven olevan raollaan!

Makoto ei edes pahemmin ajattele astuessaan avonaisesta oviaukosta ja





.
..
…
….
…..
…...
…....
….....
….......
….........
….............
…..................
Strrrrrike one!



CELESTIA LUDENBERG ON HAAVOITTUNUT.