49 - Luku 4, Daily Life, osa 1

Makoton kerrattua vainajat näkökulma siirtyy seuraavan aamun ruokasaliin, jossa on suhteellisen autiota, kun heitä on täällä vain viisi. Yksinäinen susipari ei samalle aamiaiselle tule. Läsnäolijatkin tuumivat, että paikalla on enää kolmannes vuosikurssista. Sakuran avatessa suunsa Makoto ei voi olla ajattelematta eilistä liikuntasalia, vaikka muistikuvat hataria ovatkin. Sakuran kätyriys jäi silti mieleen, mutta hän ei aio ottaa aihetta esille, koska muut vain hämmentyisivät. Ei ainakaan vielä.


Lemurian uudisasuttajista vain kolmannes selviytyi.


Kunhan mietin vain sitä, että olet Monokuman kätyri, ei mitään sen ihmeellisempää.

Aoi ehdottaa kollektiivisen mielialan piristämiseksi syömistä kalan ja donitsin merkeissä, sillä ovathan ne lounaslistahittikamaa ainakin jossain päin maailmaa. Aoin maailmassa varmaan. …Ja yliopistolla tuputetaan kalapuikkoja. Kyoko muistuttaa heitä Alter Egosta ja koulun tutkimisesta ja Aoikin innostuu positiivisesta ajattelusta.


Niitä kaloja voisi tunkea donitsien reikiin.


Lemuriassa arvostetaan enemmän Armageddonia.


Välillä peli on kuin luolastoryömijä.

Hiro alkaa puhua poispääsystä ja jälleensynnystä, sillä hän on ainakin ihan satavarma, ettei täällä enää murhata. Ennustukset kertoivat. Keskustelu siirtyy Hiron kehnoon povausprosenttiin, joka tähän asti onkin ollut vain Makoton tiedossa. Hiro kiivastuu jälleen okkultismista, joka ei liity selvänäköön aivan kuten karjan silpominenkaan ei liity. Hän ei tykkää, kun Kyoko kutsuu avaruusolentojen lehmäjahtia urbaanilegendaksi, ja Hiro kertoo meille täysin uskomattoman tositarinan, jossa hän kävi ostamassa mukamas täydestä naudanlihasta tehdyn hampurilaisen. Paluumatkalla taivaalta lankesi sokaiseva valo, joka nyysi häneltä hampparin. Pikamurkina levisi leijaillessaan kappaleiksi ja osa siitä disintegroitui tyystin. Loput lävähtivät takaisin kätösiin ja Hiro koki ilmestyksen, sillä suurin osa lihasta taisi ollakin nyhdetty siasta. Siispä hän palasi burgerijointtiin rähisemään ja siellä myönnettiin, ettei sisältö ollut täysnautaa. Siinä kaikille karjan silpomista!


Lemuriassa ei voi jälleensyntyä vakavaksi.


.00002 %


Lemuriassa ESP opetetaan jo varhaisessa iässä.


Don’t have a cow, man.


Lemurialaisetkin tarvitsevat ruokaa.

Makoto putosi kärryiltä ajat sitten ja Aoi ei tiedä onko Hiro nyt sitten okkultismia vastaan vai ei, mutta sen hän tietää, että Hiro on tyhmä jätkä. Ainakin Hiro väittää, ettei murhaa ketään ja yksi kerrallaan kukin meistä toteaa samoin. Sakura vain toivoo, että Togami ja Tokokin olisivat täällä, jotta porukka olisi jälleen yhtä. Hirosta viisikko pärjää kyllä ilmankin heitä.


Ja hampurilaismajoneesilta.


Paitsi jos eivät pidä yhteyttä.


Makoto ei tykkää 007:sta.

Kun Makoto on vetänyt täysnautaisen aamupalansa, ohjakset siirtyvät minulle, sillä on ensimmäisen persoonan käytäväkomppauksen aika. Mitä uutta koulu tuokaan tullessaan? Vanhojen kerrosten koluaminen on sinänsä tarpeetonta, vaikka nuohosinkin asuntolasta ja koulun ykköskerroksesta Mono-valuuttaa mitä satunnaisimmista nurkista (eikä toisessa tai kolmannessa kerroksessa ollut keräiltävää ensinkään), mutta ainakin tuli todistettua kolmoskeissin tapahtumapaikoilta, että Monokuma on ollut taas asialla. On kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kalmot on taas työnnetty lihamyllyyn, jotta meillä olisi syötävää.


Transform and roll out.


Tähän sai melkein sitaatin Ratchet & Clank -sarjan herra Zurkonilta.


Paprikaa on jumalauta tuossa vasemmalla.

Neljäs kerros on todellakin avautunut. Viides kerros ei ole. Pikainen karttakatsastus ja käytäväkomppaus paljastaa metalliristikkokäytävät kuin suoraan Silent Hillistä, sukupuolikoodatut vessat, tuplaluokat (niissä ei ole taaskaan mitään merkittävää), musiikkiluokan, kemianluokan, toimiston, datakeskuksen ja rehtorin kanslian. Kahteen jälkimmäiseen ei ole mitään asiaa, sillä ovet ovat ja pysyvät lukossa. Pikselisiluetin perusteella alan olla äärimmäisen lähellä kaikkein pyhintä, sillä datakeskus näyttäisi olevan juuri se paikka, jossa Monokuma siemailee viiniä ja toljottaa valvontakameroiden lähetystä ja TV7:ää. Datakeskuksesta johtaa vielä ovi kontrollihuoneeseen. Sinnekään ei ole mitään asiaa. En uskalla tiirikoida kanslian ovea, sillä toisella puolella on kuitenkin se painajaisiin pyrkivä maskiolento, joka läpsyttelee minua rehvastelukepillään silmien väliin. Jos jotain visuaalista jäi käteen kolmosluvun lopun jättishokkiylläreistä niin juuri tuo. Hrrrrhhh.


Lay of the infinitely upwards expanding land.


Minä kun luulin puljua itsepalveluksi.


Surrealistiset töherrykset ovat suosittuja Lemuriassakin.

Musiikkiluokka ei ole varsinaisesti luokkatila. En havaitse edes räkäistä nokkahuilurivistöä tai päin helvettiä viritettyjä akustisia kitaroita kelmeässä konserttisalissa, jonka lavalla lojuu ylityyris flyygeli. Jututan Kyokoa, jolla on kysyttävää seikkailustani salahuoneessa. Kyoko hämmästyy kuultuaan hyökkäyksestä ja ehdin jo olla pahoillani, kun huone typötyhjennettiin kaikesta tärkeästä, mutta Kyoko oli nähnyt omalla käynnillään ihan riittävästi ja arvelikin jotain tällaista tapahtuvan. Kenties poikien vessaan katoava Kyoko taltioitui käytäväkameraan epäilyttävänä toimintana. Nyt Kyoko ainakin tietää, että huoneessa oli jotain niin tärkeää, ettei sen haluttu paljastuvan. Hän kyllä arveli Makoton selviytyvän, sillä onhan tämä sentään poika. Kyoko on lätkäissyt sukupuolikortin pöytään jo kahdesti, joten voisin vaikka veikata, että Kyokokin pärjää pahiksille ihan tuosta vaan. Sellaistahan tyttö uhosi jo aiemmin Alter Egon luona.


Ai sinusta?


Ninjat asialla.


”Hi, what a cute boy. Interested in my body, are you?” “Not interested.”

Kysyn vielä Kyokolta salaperäisestä viestistä ja saan rivien välistä tietää hänenkin olevan siitä perillä. Hänestä heidän ei tulisi puhua siitä tässä ja nyt Monokuman valvovan silmän alla, mutta hän kyllä lupaa palata asiaan ja sävy on sen verran lopullinen, ettei se suvaitse vastaväitteitä. Nyt Makoto saa läikyttää papunsa, sillä piilotteluni näkyy peninkulman päähän ja Kyoko näkisi sen universumin joka kolkasta. Makoton verkkokalvoilla välähtää otos liikuntasalin kiiluvasilmäisestä habatunturista ja hän saa suustaan vain änkytystä, mikä ei nyt tarkoita sitä, että tyttöjen kanssa juttelu on kovin vaikeaa. Kyoko muistuttaa luottamuksesta, sillä hehän ovat ystäviä. Tai sellaista Makoto hänelle ainakin puhui.


Arvasin.


Suupieleni nyki kutituksen vuoksi.

Kerrankin monivalintatilanne! Määrittääkö se tarinan loppuratkaisun?! Saan joko kertoa tai olla kertomatta Kyokolle salaisuuteni. Tietenkin kerron, mutta Makoto ei anna, kun selviä todisteita ei ole ja asiat mutkistuisivat. No ei sitten. Ei sitten kerrota. Kyoko ottaa ratkaisuni koleasti vastaan. Onkos se nyt reilua, että Makoto kuuli mitä Kyokolla oli sanottavana, mutta nyt ollaankin sitten vaiti omista asioista? Makoto on pahoillaan. Saan kolme pistettä, hyvästelyn ja salista poistuvan selän. Aina tämä on tällaista neitien kanssa.


Mietin ainakin puoli tuntia.


Ei ole reilua elämä.

Suuntaan seuraavaksi toimistoon, jossa en voi suututtaa ketään, sillä siellä ei ole ketään. Tätäkään ei voi oikeastaan pitää nimensä veroisena, sillä minulle tuli heti tilasta mieleen opettajanhuone ja kuten Makotokin vahvistaa, täällä ei ole opettajia. Joten toimisto on tästä eteenpäin opettajanhuone. Tai puutarha, sillä jostain ihmeen syystä jokaista pöytää koristaa kukkaruukku identtisine kukkineen. Kukista saa yllättävän paljon kolikkoja.


Nolot tilanteet puuttuvat.

Jykeväpulttisten ikkunalevyjen lisäksi näin Hifumin kravatin jo huoneen yleiskuvasta. Lattialla on nimittäin taas valokuva aivan kuten kolmoskerroksen säilössä, ja tällä kertaa valokuvassa esiintyvät…



…Sayaka, Celeste ja Hifumi. Tilanne on tasan sama kuin Mondon, Leonin ja Chihiron potretissa. Kolmikko hassuttelee keskenään luokkatilassa, jonka ikkunoista näkee ulos. Mitä helvettiä, tuntevatko lähes kaikki muut täällä toisensa? Miksei kukaan sitten käyttäydy sen mukaisesti? Vai onko tämä taas Monokuman keppostelua? Karhu tupsahtaa hohottaen viereeni ja nappaa kuvan itselleen. Ei tämä mitään suunnitelmaa ole. Hetken Nobel-palkinnoista ja asioiden halkomisesta hassuteltuaan Monokuma toteaa kuvan olevan aito ja katoaa puhuhuttuaan paikalta.


Happy happy joy joy.


Celeste hymyilee kummallisesti.


Maailmankuvani romahti juuri.


Tuollaiselta tuntuu, kun jaan nollalla.

Kemianluokka on viimeinen matkakohde. Aoi ja Sakura ovat päätyneet sinne keskustelemaan keskenään, joten en saa heistä juuri mitään irti ja Makoto kyselisi Sakuralta kätyriydestä mieluummin Aoin ollessa poissa. Voin tutkia lähinnä suurehkoa kaappia, jonka kohdalla Aoi innostuu hehkuttamaan sen sisältöä: kaikkea mitä timmi urheilijatar tarvitsee. Ja jotain Proteinzyme-X:ää, jota Sakura luonnehtii vähintäänkin proteiinijuomien ambrosiaksi. No ainakin tytöillä on nastaa.


Testosteronilla on tuju haju.


Rauhoitu, nainen.


”Jesus Christ, Aoi, they’re minerals!”


Suorastaan tanniininen maku.

Siihen neljännen kerroksen nuohoaminen jääkin, sillä muuta tutkittavaa ei ole. Olen ensimmäisenä ruokasalissa, mutta muut tulevat perässä. Eikä Togamia tai Tokoa kiinnosta ilmaantua, mikä on ihan heidän oma asiansa. Tenttaanpa siis ystäviäni ja Kyokoa, joka ei taida enää olla ystäväni. Aoilla on asiaa kemianluokan kaapista, jonka urheilumömmöille on varjopuolikin. Hyllyillä oli myös myrkkyjä. Sakura lisää, että ne oli merkitty selvästi, mutta Kyokosta heidän tulee pitää silti varansa. Aoi ei halua kertoa asiasta Togamille tai Tokolle, mutta Kyoko on varma, että Togami kyllä selvittänee tällaiset yksityiskohdat omalla ajallaan. Nytkö jo siis selvisi tämän luvun murhametodi eli myrkytys? Saa nähdä!


No että olet kätyri.


Lemurialaisetkin muistavat Sakuran lempinimen.


I got the poison, I got the remedy, I got the pulsating rhythmical remedy


Näin Togami löysi Amerikankin.

Toisessa uudessa luokkahuoneessa tyhjän panttina notkuneella Hirolla on kerrottavaa lukitusta datakeskuksesta ja rehtorin kansliasta. Aoi arvelee kanslian olevan tärkeä paikka ja Hiro jo ajattelee heidän keskuudessaan olevan maailman vahvimman puuttuvan linkin kykenevän murtamaan ovia. Sakura ei kommentoi mitään. Tai ehkä hän ei ehdi kommentoida mitään, kun Monokuma säikäyttää Hiron. Rehtori pyytää häntä toistamaan asiansa, sillä eihän täällä kai suinkaan puhuttu ovien murtamisesta? Sellainen sotisi koulutusta vastaan eikä Monokuman ovelle saa tapahtua mitään. Varmemmaksi vakuudeksi hän näyttää kyntensä, sillä hänelle ei todellakaan kannata ruveta. Hiro sopertaa vain pilailleensa, mutta tästä huolimatta Monokuma ei ennen katoamistaan keksi muuta keinoa kuin keksiä uuden säännön ääliöille. Sakura päättelee sääntölisäyksestä, että kansliassa on oltava jotain tärkeää. Se ei olisi yllättävää.

12. Murtoyritykset lukittuihin huoneisiin ovat ankarasti kiellettyjä.


Minä kun luulin, että puuttuva linkki kaivettiin Lemuriasta.


Onhan se soma pylly.


Do you have the right to bear claws?


._.


<*))))Lemuria)><


Huijausta!


Lemuriassa jokapäiväistä.

Sakuralla on vähemmän kerrottavaa, sillä tähänkin asti metallilevyistä kertonut kolossi toistaa sen minkä he varmasti jo arvasivatkin: pako neloskerroksestakin on epätodennäköistä. Kyoko puolestaan ei puhu minulle mitään ja Aoi aistii, että minun on oltava syypää. No… niin. Kai.


Oliko siellä myös klassisia partituureja?


Mitä minä nyt tein?!


Voit sinäkin kiukutella minulle.

Kun kierros on käyty ja Hiro on masentunut niukoista johtolangoista, Makoto kertoo omasta löydöstään: siitä toisesta oppilasvalokuvasta. Muut kummastelevat asiaa ja Hiro jo julistaa löydöksen tekaistuksi, mutta Makoto on sitä mieltä, että kummallakin kuvalla on oltava jokin yhteys. Johan jo Monokuma sanoi kuvien olevan todellisia. Kyoko tokaisee, että taidan uskoa enemmän Monokuman puheisiin kuin kuolleisiin. Hänen vilauttama hymynsä ei enää tunnu pelkästään söpöltä, kun ystäviin luottaminen ei enää minulle kelpaakaan. Makoto ei tajua vihoittelua ja Hiro rauhoittelee tilannetta. Pakkohan tämänkin kuvan on olla feikki. Sakuran mielestä nallen puheet ovat vain hämäystä.


Puolet Lemuriasta silloin liekehti.


Koulussa oli varmaan salainen Wi-Fi.


Lemuriassa kaikki on totta.


Mutta… mutta.


Lemurian onnen koostumuksesta puolet on heliumia.


Skippaanpa sitten Monokuman dialogin.

Eripuraa ilmassa haistanut Togami suvaitsee tulla paikalle virnuilemaan, kun leikkimme on loppunut. Olemme kuulemma rumia möllöttäjiä. Kylläpä meitä nyt kovasti dissataan, ihan paha mieli tulee. Aoi tiuskii häntä jo häipymään, mutta eivätpä heidän ongelmansa Togamille kuulukaan. Togami tosin avittaa meitä plebeijejä sen verran, että hän oli löytänyt tärkeän johtolangan, mutta eipä kai se meille kuulu. Kyoko tivaa lisätietoja, jotka Togami meitä säälien jakaa.


Kun katson sinua, ajattelen vammaista apinaa.


Tämä on vain hyvien tyyppien kerho.


Lisää repliikkejä yhtiökokouksista.

Togami oli kylvyssä. Kyokosta ehkä heidänkin pitäisi. Muut tajuavat mistä on kyse.


4, 8, 15, 16, 23, 42


Sekakylpy, wheeeee.